torstai 31. joulukuuta 2015

Hyvää Uutta Vuotta 2016




Paljon tilkkuja ja kaikkea mukavaa uudelle vuodelle !

tiistai 29. joulukuuta 2015

Koirajuttuja

Vekki-blogin kirjoittaja tekee kaikenlaista kivaa, vaikka mistä materiaalista. Olen ostanut häneltä joskus kivan mäyräkoiran jonka vein siskolleni syntymäpäiväksi.
Näin hänen blogissaan erilaisia muistikirjoja ja pyysin tekemään tämän jossa päällä lukee Koirajuttuja. Se vietiin Tapaninpäivä-vierailulla tuttaville joilla on kaksi koiraa. Kirjaan saa kirjoitella koirien tempauksista joita kuuluu olevan monenlaisia:)



maanantai 28. joulukuuta 2015

Ulkomaalaisten hedelmäkarkkien ................

 ...............paperit on tässä pussukassa. Suihkuttelin liimaa mielestäni yhtä paljon kuin edellisiinkin pohjiin ehkä enemmänkin mutta joissain kohdissa liima ei ole nyt pitänyt hyvin. Vähän tuli epämääräisen näköinen raidoitus. Jos muille valmistamilleni karkkipaperipussukoille löytyy käyttöä muualta niin tämän ainakin jätän itselleni muistoksi:)



perjantai 25. joulukuuta 2015

Siilityynyt


Siilityynyjä ompelin ennen joulua Elisabet Hartmanin ohjeen mukaan. Kuvat niistä uskalsin laittaa vasta nyt kun joulupukki on lahjansa jakanut. Arvelin että saajat tai ainakin toinen saattaa käväistä täällä blogissa ja varmasti olisi arvannut kenen paketista tyynyt löytyvät.











torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua

Tyttären valmistama piparitalo:)




maanantai 21. joulukuuta 2015

Perussukat



Ostin aikoinaan lankaa jonka nimeä en enää muista. Siitä piti neuloa kivat kirjoneulesukat Taito-lehdessä olleen kauniin mallin mukaan. Lanka ja malli eivät kohdanneet tai neuloja ei ollut tarpeeksi taitava:) Langoista tehtiin sitten tavalliset raitasukat. Lanka on todella pehmeää, mukavan tuntuista mutta en tykännyt neuloa sitä.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Palkintopaketti Marlelta

Eräänä aamuna päästessäni töihin ja tietokoneen äärelle niin päätin katsoa Marlen blogiin mikä lukema siellä onkaan menossa kun matkalla muistin että kilpailu 100 000 kävijästä on meneillään. Töissä ollessani en juurikaan lue blogeja mutta nyt päätin muuttaa tapojani ja se kannatti:) Juuri oikea lukema oli näytössä!
Palkintopaketissa oli paljon mukavaa niinkuin arvata saattoi:



Suuresta kuusimetsästä oli maltettu katkaista pari kuusta pakettiin ja Tallinnan reissulta tuotiin laukkutarvikkeita. Mukissa on hyvä säilyttää avaimia, tämä oli toivomuslistallani. Vanha avainkotelo on jo niin nuhraantunut ettei oikein kehtaa käyttää mutta kun on niin kätevä että ei voi poiskaan heittää. Ja kun mukamas ei ehdi itse uutta ommella niin tosi tarpeeseen tuli tämä!! Alla oleva kangas oli paketissa ja sopiva lanka mukana, siis tästä teen jotain itselleni.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Mysliä jouluksi.......


Purkit virkattuine kansineen ostin joulumarkkinoilta, kaksi euroa kappale. Myslin tein itse ja tyttären dymolaitteella kirjoitettiin etiketit. Terveelliset herkut lähtevät joulupukin matkaan........



sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Pätkis ja Dulce Praline

Eipä tunnu into loppuvan karkkipaperipussukoiden tekoon:) Muutamaan olisi vielä paperit silitettynä?





Eilinen päivä vierähti Lohjalla Menneen ajan joulumarkkinoilla. Perinteeksi on muodostunut käydä siellä joka vuosi. Markkinatavaraa ja kojuja siellä oli vaikka miten paljon kuten ennenkin. Kuvien ottaminen oli aivan mahdotonta, ihmisiä oli niin paljon että kuvat olisivat olleet vain ihmisistä, siis luovutin, ja kamera sai pysyä kassissa, eikä sinne paljon ostoksiakaan ilmestynyt:) 
Yhtenä talvena oli markkina-aikaan paljon lunta ja pakkasta ja silloin päästiin oikeaan joulutunnelmaan, muina vuosina on ollut synkkää ja sateista kuten nytkin, kiva siellä on kuitenkin katsella erilaisia käsityön taitoja:)

maanantai 7. joulukuuta 2015

Eukalyptus-sukat ja ostokset

Iinu-blogissa oli ohje Eukalyptus-sukkiin. Pikku hiljaa valmistuivat:) Sukkia on tässä talossa niin paljon että ei haittaa vaikka kestäisi vuoden valmistua, kiva on kuitenkin kokeilla uusia kuvioita.




Tilkkutarhan Minnalta ostin uusia herkkukankaita samalla kun tilasin liimavanua pussukoihin.
Kukkaron kehykset ovat Kankaiselta. Kävimme Forssassa viikonloppuna ja pikapikaa kipaisin ko.kauppaan. Tällä kertaa kaupasta oli vaikea löytää tai etsiä mitään. Jostain syystä tavarat olivat "huiskin haiskin"-sekaisin ja kun aikaa ei ollut kovin paljon niin saalis jäi aika pieneksi.


Muutama karkkipaperipussukka on alkumetreillä.





Joululahjojakin täällä on vähän ommeltu mutta niistä lisää sitten joulun jälkeen:)



lauantai 5. joulukuuta 2015

Laukkukurssin satoa vielä

Hannelen laukkukurssilla aloitin näiden pussimallien ompelun. Jäivät siellä kesken ja valmistin ne nyt loppuun. Näitä malleja olen jo kokeillut kerran aiemmin mutta nyt laitoin väliin tukevamman tukikankaan ja vetoketjut neuvottiin ompelemaan eri tavalla.





Tulos ei ole mielestäni paras mahdollinen. Aina ei voi onnistua:)

tiistai 1. joulukuuta 2015

Karkkipaperipussukka ulkomaan konvehdeista

Työkaveri toi lomareissultaan matkatuliaisina konvehteja työporukalle. Tietenkin pyysin säästämään paperit ja niistä syntyi tämä versio. Siniset ja vihreät paperit jäi käyttämättä. Tuleekohan niistä vielä .............



lauantai 28. marraskuuta 2015

Sininen penaali japanin tyyliin.............

...............on toisen japanilaisleden kankaasta ja ohjeen mukaan valmistunut työ.



Pieniä paloja on kyllä aika hankala yhdistellä niin että siistiä jälkeä syntyisi. Nostan hattua niille joilta se onnistuu.
Onpahan tämäkin nyt kokeiltu, muutaman vuoden lehti ja ohje on hyllyssä jo ollutkin:)


keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Kukkaro japanin tyyliin

Tilkkutarhan Minnalta olen ostanut muutaman japanilaisen lehden. Aika vähän niiden ohjeiden mukaan olen kuitenkaan ommellut mitään. Lehdissä on paljon kauniita malleja ja selkeät kuvat ohjeineen mutta jotenkin vaan perehtyminen niihin on jäänyt. Yhtenä päivänä selailin näitä lehtiä ja parin mukana oli pieni kangas malliohjeineen. Nyt päätin tarttua tuumasta toimeen!






Kukkarossa on 8 cm:n kehys. Aika söpö, sanoisinko:)



sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Karkkipussi

Tulen aina vähän jälkijunassa tuotoksieni kanssa. 
Kun jojojen aika oli ohi niin minä vasta innostuin niihin. Nämä karkkipaperiesta tehdyt pussukatkin taitavat olla jo ohi mennyttä aikaa mutta niinpä vaan innostuin vasta nyt:)







Ensimmäinen harjoituskappale on tässä. Pariin, kolmeen pussukkaan on jo karkkeja syötynä ja joulun aikaan paperieita ilmestyy varmaankin lisää. Valmistuuko näitä lisää??




tiistai 17. marraskuuta 2015

Kurssiviikonlopun kauppakassi

Kassin ompeluun ei sitten mennytkään pitkää aikaa. Malli on aika helppo ja näyttävän näköinenkin. Olisi vaan pitänyt heti uskoa ohjetta ja miettiä vähäsen niin homma olisi edennyt sutjakkaammin mutta joskus on mentävä vaikeamman kautta:)


Kassista on kuvia monessa asennossa:)





Molemmilla sivuilla on kolme taskua.

Pohja muodostuu sivusaumaan nostetusta osasta.

Sisällä on erillinen vetoketjutasku.





maanantai 16. marraskuuta 2015

Laukkukurssin satoa osa 2

Hannelen laukkukurssin toinen osuus oli viikonloppuna. Satoa saatiin aikaiseksi -tai siis toiset saivat:) Oma osuuteni oli aika vähäinen. Kotona mietin mitä sain lauantaina ja sunnuntaina aikaiseksi, aikaa oli 12 tuntia - siis vain keskittymistä ompeluun toki välillä kuunnellen ja katsellen uusia ohjeita ja vinkkejä mutta periaatteessa vain ompelua. Lopputuloksena kaksi pientä pussia!?!;)
Syykin tähän tietenkin on. Uutta laukkua ohjeen mukaan tehdessäni ajattelin vähän "kikkailla" mutta se koitui typeryydeksi:( En edes purkanut aloitelmaani vaan hiljaa keräsin kimpsut ja kampsut pussiin ja katson myöhemmin onko niille mitään käyttöä vai löytyvätkö osat roskiksesta:) Yritin uudelleen ja valitsin liian paksun vanun päällisen ja vuoren väliin jotka piti tikata toisiinsa, siis purkuun meni ja tässä vaiheessa ymmärrätte mihin aikani kului. Olisi ehkä kannattanut suosiolla heti noudattaa ohjetta, ehkä opin tästä jotain;)
Kolmas kerta toden sanoi, pääsin hommassa alkuun mutta aika loppui. Siis jatkan kassin valmistusta kotona.


Kauniita ja ihastuttavia kasseja ja pusseja saatiin paljon aikaiseksi:)




Oma osuuteni, kaksi isompaa ensimmäisellä kurssiviikonlopulla ja kaksi pienempää toisella kerralla.


keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Yksinkertainen pussi kynille

Aika on kulunut kaikenlaiseen muuhun kuin ompeluun.
Opiskelevalle tyttärelle ompelin penaalin vaikka kettukankaasta yhden jo teinkin. Halusin kokeilla tätä mallia.
Aika hätäisesti tuokin valmistui. Päällikankaaseen silitin tukihuovan ja sen olisi voinut tikata varmuuden vuoksi. Pysyvätkö kankaat paikoillaan pelkän silityksen varassa.......jää nähtäväksi.



tiistai 3. marraskuuta 2015

Kissarouvan mappikassi...........

.................on valmis:) 
Yksinkertainen kassi oli melko nopea tehdä. Vuoren ja päällikappaleiden välissä on silitettävä tukihuopa. Tikkaus on ommeltu pitkillä pistoilla harvakseltaan kaarevilla viivoilla.
Sisällä ei ole edes taskua:)

Kissarouva voi nyt sitten astella tilaamansa mappikassinsa kanssa ties kuinka tärkeisiin tilaisuuksiin:)





Kassi on suorareunainen kuten yläkuvassa. Nyt kun katsoin kuvia täällä niin alakuvassa oleva kassi näyttää melko viistoseinämiseltä. Siis kuvakulma hämää;)  Yläkuvassa väritkin ovat oikeanlaiset.    

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Ostoksia ja blokkien ompelua

Tähän blokkimallin saatiin ohjeet alkuvuonna Päivölän kurssilla. Syystä tai toisesta en kuitenkaan innostunut kovasti mallista tai kangasvalintani ei osunut ihan nappiin. Kun kuitenkin olin jo muutaman blokin kurssilla tehnyt niin kevään, kesän ja syksyn aikana olen silloin tällöin ommellut niitä lisää. Vaalea kangas loppui tässä vaiheessa mutta samaa kangasta on ruskeapohjaisena vielä kaapissa. Taas mietintämyssy päähän ja jatkoa suunnittelemaan. Tämä on kuitenkin "sivutyö" ja teen sitä vaan silloin tällöin kun huvittaa. Blokki ei ole aivan ohjeen mukainen, siinä on jätetty keskineliö kääntämättä ja sen vuoksi kuivio on erilainen kuin sen virallisesti pitäisi olla.
Tuttavani pyysi ompelemaan kissa-aiheista kassia jonka sisään mahtuu mappi. Sen ompeleminen on nyt vuorossa. 




Signorinan kaupassa kävin loppuunmyyntiostoksilla:


lauantai 24. lokakuuta 2015

Laukkukurssin satoa

Hannelen laukku- ja pussukkakurssin ensimmäisellä osiolla valmistui kaksi laukkua. Mallit ovat minulle uusia. Toki olen kuvia näistä nähnyt mutta ompelemaan en ole aiemmin päässyt. Nyt oli hyvä tehdä kun oli hyvä opastus lähellä:)



Kolmen viikon päästä jatketaan, mitähän sitten saadaan aikaiseksi:)

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Viikon viemää

Niinhän se lomaviikko vierähti ja kuten viikon alussa arvelin - miestä viihdyttäessä ja samalla vähän itseänikin;) Kukin voi ymmärtää asian miten haluaa:) Aika kului vaatekauppoja kierrellessä, arkipäivinä keskellä päivää on mukava kulkea kaupoissa kun isompaa ruuhkaa ei ole. Iltaisin ja viikonloppuisin menen kauppaan vain jos on äärimmäinen hätä. Shoppailija en ole ollenkaan paitsi jos askeleet johtaa kangaskauppaan, siellä kuluu hyvin aika vaikka tunti jos toinenkin. Viikolle mahtui kaksi konserttia ja paljon ulkoilua auringon vielä paistaessa lämpimästi.


Käytin tilanteen hyväseni kun mies halusi pestä ikkunoita -> 




Näistä pussukoista tuli aika suuria. Leveys 20 cm ja korkeus 10 cm.



Suuremman koko 20 x 17 cm ja pienempi 18 x 15 cm. Tikkauksessa käytin hyväkseni ompelukoneeni kuvioita. Toisessa ympyröitä rivissä ja toisessa lehtiköynnös.


Tästä olin ajatellut tehdä penaalin tyttärelle kun hän aloitti opiskelut nyt syksyllä. 
Tarkoitus oli laittaa kangas kukkaron kehyksiin mutta en löytänyt sopivan kokoisia paikkakuntamme kaupoista ja tähän hätään en ryhtynyt tilaamaankaan. Pitsivetoketju sai korvata kehykset. Ehkä olisi kuitenkin kannattanut tehdä tilaus ja valmistaa penaali myöhemmin. Tai laittaa tavallinen vetoketju. Ihan tyytyväinen en ole aikaansaanokkseeni. Penaalin sisällä on huopakovike ja sen avulla se pysyy mukavasti pystyssä. Muiden pussukoiden sisällä on ohuempi vanu.



Merenrannalla iltakävelyllä. Lomalla voi tehdä kaikenlaista:)



Innostuinko taas pussukkatehtailuun:)

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Pöllöjä pussukoissa

Viikon saldo ompeluksissa, kaksi pussukkaa, parempi kuin ei mitään;)


Toisessa pussukassa on sisällä tasku. 



Nyt on saatu syksyn pihatyöt tehtyä (niinkuin minä siellä joka päivä olisin hääräämässä) ja lomaviikko on alkamassa. Miten se sitten meneekään -ompelukoneen vai jonkun muun kanssa:)



sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Mikä on ettei hommat etene........

..............ainakaan ompelurintamalla:) Mielessä on kaikenlaista mukavaa ja kiinnostavaa ommeltavaa. Katselen blogeja ja löydän mielenkiintoisia aiheita peittoihin, pussukoihin ja muihin mutta siihen se jää:( Ompelukone ja studio odottavat käyttäjää! 
Marle-blogiin oli tänään ilmestynyt ihastuttava koira-peitto. Laitoin tulostimen heti runksuttamaan mallia. Saas nähdä mitä senkin kanssa tapahtuu:) vai saanko aikaiseksi edes kokeilla blokkia.

Perhoset-työhöni on sentään reunukset ommeltu ja tänään kiinnitin päällisen takakankaaseen, välissä on melko ohut vanu. Siis tikkaamista vailla. Suunnitelma siihen on valmiina mutta Töölön Tilkkupajakin houkuttelee;) Pitää vielä miettiä....kehtaisiko työtä edes lähettää........tikattavaksi.



Tilkkuilo-blogissa on ommeltu pussukoita oikein urakalla. Päädyin kokeilemaan pienintä mallia joka siellä oli tehty. Pieni se onkin, sisään mahtuu pankkikortti ja lenkkiin voi kiinnittää vaikka avaminen. Olisihan sen voinut kuvaan laittaa vaikka rekvisiitaksi.