Noin vuosi sitten ompelin itselleni mieluisan torkkupeiton jossa on paljon vinoja taloja. Ohjeen tähän vlokkiin sain Katrilta tilkkukurssilla. Tein eri kokoisia blokkeja ja niistä suurimmat jäi käyttämättä peittoon koska eivät mielestäni siihen sopineet. Onneksi tein vaan muutaman:)
Alkuvuonna kurssilla opittiin pikselitekniikka ja sitä käytin hyödykseni kun tein tyynyille päälliset. Sain tekniikan mukavasti hyödynnettyä taloihin joille ei vielä ollut löytynyt mitään käyttöä:)
Päälliset ovat pitkään odottaneet vetoketjun kiinnitystä ollakseen valmiit:) Vihdoinkin
sekin homma on tehty!
Tikkausvaiheessa käytin vanun ja pintojen väliin Tilkkutarhasta ostamaani Free-Fusea. Sillä pysyikin pinta hyvin kiinni vanussa ja tikkaaminen kävi kätevästi. Toki näin pienet alueet olisi nopeasti harsinutkin mutta tulipa testattua tämäkin aine ja hyväksi todettua.
tiistai 28. huhtikuuta 2020
lauantai 25. huhtikuuta 2020
Bonnie Hunter - kevätmysteeri osa 4
Kuvausapulaisen kanssa tässä ihmetellään mitenkähän työ jatkuu kun maanantaina saadaan uusia ohjeita.
Onnilla on kyllä jännä tapa tulla aina kuvaamani työn päälle kun levitän sen lattialle sisällä tai ulkona nurmikolle:)
Kankaiden värejä on tosi vaikea saada oikeanlaisiksi mutta ehkä tässä kuvassa ne ovat lähinnä sitä mitä luonnossakin.
Kun kuvaukset oli tehty lähdettiin lenkille. Maiseman värit eivät silmiä hivele mutta onneksi on lämmin.
tiistai 21. huhtikuuta 2020
Sugaridoo - mysteeri row #7 Down and Up
Tähän mysteeriin saadaan kerran kuukaudessa ohje joka on aika nopea ja kiva toteuttaa.
Rivit annetaan sekalaisessa järjestyksessä joten lopullinen näkymä selviää vasta ensi vuoden puolella kun kaikki 12 riviä on ommeltu. Nyt ollaan siis puolessa välissä.
Rivit annetaan sekalaisessa järjestyksessä joten lopullinen näkymä selviää vasta ensi vuoden puolella kun kaikki 12 riviä on ommeltu. Nyt ollaan siis puolessa välissä.
sunnuntai 19. huhtikuuta 2020
Virhe mysteerissä
Katselin edellisessä kirjoitukssa olevan mysteerityön kuvaa puhelimessa ja huomasin sen......virheen. Lattialla työtä kuvatessa en huomannut. Kuvaa täällä blogissa katsellessa en huomannut. Ehkäpä joku tarkkasilmäinenkin sen huomasi:)
Meidän työnjohtaja se vaan makoilee auringossa toisten tehdessä pihahommia:)
Siinä se on! kahdessa vierekkäisessä blokissa olevat kukkakolmiot kuuluu mennä toiseen suuntaan. Siis kuten vieressä oikeallakin. Vaikka kuinka tarkka yritin olla niin blokit olivat vaan kierähtäneet ympäri.
Tässä blokit ovat purettuna mutta oikeaan suuntaan aseteltuna. Onneksi olivat reunassa, oli helppo korjata:)
Maanantaina saatiin Bonnie Hunterin kevätmysteeriin uusi ohje jossa ommeltiin tähtiä. Sainpa tehtyä ne ennen huomista kun taas mysteeriin tulee uusi paljastus.
Meidän työnjohtaja se vaan makoilee auringossa toisten tehdessä pihahommia:)
Tunnisteet:
BH:n kevätompelus,
koira,
kääpiösnautseri,
Laundry Basket Summer Mystery 2020,
Onni
perjantai 17. huhtikuuta 2020
Mysteerin pinta on valmis
Mysteereistä yhden pinta on valmis. Paljon kuitenkin vielä on työtä edessä ennenkuin peitto on kokonaan valmis. On valittava kangas työn toiselle puolelle, tikkaus ja reunakantti. No hyvä että hommaa riittää:)
Tilkkutarhan Minna oli laittanut facebookiin linkin Laundry Basket Quilt - sivulle jossa tähän Mystery 2020:n annettiin ohjeet.
Monia kankaita löytyi kaapista mutta muutamia piti hankkia. Varsinkin sinisävyisitä oli pulaa. Blokkeja oli kiva ommella. Ohjeita tuli niin tiuhaan tahtiin että kiire meinasi tulla jos halusi mukana pysyä. Toki eihän tässä mitään aikataulua ollut, kyllä niitä sai ommella omaan tahtiin.

Tämä pinta saa nyt hetken huilata ennenkuin jatkan sen valmistamista.
torstai 16. huhtikuuta 2020
Nyt on täällä käynyt .................
..............hyvä tuuri. Voitin nimittäin kaksissa arpajaisissa kivat palkinnot:)
Kässämessuja netissä 27.3 -29.3.20 selaillessa kohdalle osui arvonta. Mietin hetken kannattaako siihen nimeä laittaa kun osallistujia on paljon. Napsautin kuitenkin siihen osallistumiseni ja unohdin asian saman tien.
Sitten sunnuntaiaamuna suu loksahti auki ihan kirjaimellisesti aamukahvilla kun puhelimeen oli tullut viesti voitosta.

PeeKaan Paulan kanssa neuvoteltiin paketista ja eilen hain sen postista.
Hienoja kankaita kaikki!!
Toinen palkinto tuli ilmastopeittoprojektin tiimoilta. Siellä arvotaan kolmen kuukauden välein kaksi palkintoa. Huhtikuun alun toinen palkinto osui mulle:)
Kiitos kaikille osallistumisesta! Arvonta on nyt suoritettu. Kaikkien tässä ketjussa kuvan laittaneiden ja instaan kuvan laittaneiden kesken arvottiin. Nimet kirjoitettiin paperille, ne taiteltiin pussukkaan josta tyttäreni nosti seuraavat: Katrin tilkkukaupan kankaat meni IG:ssä osallistuneelle hanna_arra ja Bellabitin langat

Irma Paavola
. Onnea voittajille! Laitatko Irma minulle yksityisviestillä täällä tai IG:ssä osoitteesi.
Bellabit lähetti laadukkaita lankarullia, tuubihuivin ja kynän:)
Kyllä nyt kelpaa!!!
Talvi on tullut tänne eteläänkin. Eilen Onnin kanssa lenkillä se päästiin todistamaan.
sunnuntai 12. huhtikuuta 2020
Bonnie Hunterin kevätmysteeri
Nyt on kyllä värikästä:) Melkein silmiä häikäisee;) Mennään kuitenkin tällä millä on aloitettukin:) Kevätmysteerin kakkososa kehystää ensin valmistunutta.
Yksityiskohdassa kankaiden kuviot näkyvät paremmin.
Työnjohtajalle sattui pieni haaveri kun halusi olla mukana peitettä ravistamassa. Kannuskynnen tyveen tuli pieni murtuma mutta menoissa se ei mitenkään haittaa. Lenkkien jälkeen käytetty desinfiointiaine kiinnostaa Onnia ja nuolemisen ehkäisemiseksi tassussa pidetään vähän aikaa fleesestä ompelemaani tossua.
Laitoin leikkaamani tapetin hetkeksi Onnin lepopaikalle. Sain heti palautteen:)
keskiviikko 8. huhtikuuta 2020
Tuolien ja sohvan suojukset
Ompelin hetki sitten kavereillemme pyynnöstä istuinsuojukset. Tarkoitus oli laittaa kuvat niistä vasta kun saan toimitettua ne perille että tilaaja ei näkisi niitä ennenkuin livenä. Näyttää kuitenkin siltä että toimitus saattaa siirtyä pitkälle syksyyn koska asumme eri puolilla rajaa. Kun kuvia niistä kovin pyydettiin enkä malttanut olla näyttämättä niin voin ne tännekin laittaa.
Onni oli tuttuun tapaansa minua auttamassa kuvaamisessa.
Kahdelle tuolille ommeltiin suojat joiden pituus on 250 cm. Toisella puolella on tilkkutyökurssilla opittu mukaeltu hirsimökki ja toisella crazy-tekniikalla toteutettu pinta.
Sohvan suojuksen pituus on 3 m. Toinen puoli on koottu neliöistä ja joukossa on muutama roosan värinen tähti. Toinen puoli on hirsimökkiä.
Tapetoinnissa apulaisena oleminen vie nyt ompeluaikaani mutta tilkkuviivainta sain käyttää siinäkin. Olipa kätevä leikata suora suiru:)
Bonnie Hunterin kevätompeluksen ensimmäinen osa piti tehdä uusiksi. Aiempaan versioon valitsemat värit olivat kivoja mutta eivät mielestäni sopineet annettuun malliin. Nyt ainakin värit erottuvat toisistaan;)
Sunnuntaina oli tosi kaunis aurikoinen sää. Lähdettiin taas lenkille kiertämään Märkiön järvi. Lopuksi paisettiin nuotiomakkaraa. Onnin mielestä kylmä makkarakin on tarpeeksi hyvää kun sitä vaan saisi reilummin. Ihan pieniä paloja vaan annetaan;)
Hyvää Pääsiäistä
Tunnisteet:
BH:n kevätompelus,
koira,
kääpiösnautseri,
Onni,
tilkkutyökurssi,
tilkkutyöt
perjantai 3. huhtikuuta 2020
Tapetointi etenee ...........
...............työnjohdon seuratessa tilannetta. Tai siis nyt on esivalmistelut tehty ja kohta päästään itse asiaan.
Claudian mysteeriin ommeltiin vain kaksi blokkia ja taas odotetaan kuukausi.
Välillä leivotaan korvapuusteja ja herkutellaan:)
Nautitaan lumesta kun sitä kerrankin on edes vähän:)
Ja ihmetellään maailman menoa:)
keskiviikko 1. huhtikuuta 2020
Ilmastopeiton kolme ensimmäistä kuukautta.....
......ovat valmiina.
Mun ilmastopeiton hanhet käänsivät suuntansa ja lähtivät lentämään vastatuuleen korona-viruksen aiheuttaman poikkeusolon ajaksi.
PeeKaan Paula kertoi Bonnie Hunterilla olevan kevätompelutyöstä. Liityin tähänkin ryhmään ja ensimmäinen blokki on siitä valmiina.
Mun ilmastopeiton hanhet käänsivät suuntansa ja lähtivät lentämään vastatuuleen korona-viruksen aiheuttaman poikkeusolon ajaksi.
Tammikuu vasemmalla, helmikuu keskellä ja maaliskuu oikealla.
Peitosta tulee kyllä erityinen. Ei ehkä niinkään värien puolesta mutta tarina on sitäkin mielenkiintoisempi. Lumeton talvi vaikka kuvassa muutama hiutale onkin viime yön jäljiltä. Korona-virus ja poikkeusolot näkyvät työssä omalla tavallaan.
Suikaleita en ole vielä kiinnittänyt toisiinsa koska pohdin vielä miten korvaan kuukausien loppupään päivien palat.
PeeKaan Paula kertoi Bonnie Hunterilla olevan kevätompelutyöstä. Liityin tähänkin ryhmään ja ensimmäinen blokki on siitä valmiina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)