Serkkutapaamisten järjestää jokainen serkku vuorollaan.
Muutamana vuonna olemme olleet jonkun serkun mökillä. Silloin naispuoliset ihmiset olemme hoitaneet ruokailut nyyttiperiaatteella ja kaikki on toiminut hyvin. Tällä kertaa kenenkään ei tarvinnut miettiä mitään ruokaan liittyvää vaan kaikki saivat astua valmiiseen pöytään.
Tässä kuvia päivällispöydästä.
Lauantai-iltana saunottiin, kylvettiin kylpytynnyrissä, uitiin, laulettiin ja juteltiin mukavia.
Tänä aamuna runsaan aamupalan jälkeen suunnattiin kotiin ja mietittiin ensi vuoden tapaamista jolloin on meidän vuoromme järjestää se. Pieni ajatus siihen jo saatiinkin mutta vielä siinä on hiottavaa.