tiistai 5. lokakuuta 2021

Kehyskukkaroita ja pussukoita, Sugaridoo-mysteeri

Nyt voisi kysyä lähtikö vähän lapasesta vai tarvinneeko tuota kysyäkään:) 

Syksyn aikana on tullut ommeltua pussukoita syystä tai toisesta ja kehyskukkaroihin sain innostuksen kivoista kankaista:)


Etsin varastostani ostamiini naisellisiin kankaisiin sopivia kehyksiä ja kun niitä löytyi montaa eri kokoa niin tuli sitten tehtyä vähän useampi kukkaro. 



Opiston kurssilla saatiin ohjeet tähän blokkiin. Kiva blokki ja helppo ommella mutta kun en halunnut mitään isompaa tehdä tällä kertaa niin pussukaksi sekin muotoutui. 

Instassa oli #raitahaaste johon osallistuin kuinkas muuten kuin pussukalla.




Kivalla kankaalla saa helposti mukavan näköistä pintaa. Tästä tykkään itse aika paljon;) Vuoreksi laitoin musta-valkoista sik-sak-kangasta, raitaa sekin:)

Katrin kesäisellä Tilkkujännäri niityllä etäkurssilla tehtiin erilaisia kesäisiä blokkeja. Mustikkablokistakin syntyi pussukka kuten kahdesta perhosblokistakin joita esittelin jo aiemmin.



Samalta kurssilta saatiin ohje auringonkukkaan. Siitä ompelin ison version josta sain kakkospuolen Sugarigoo-mysteeripeitolle.



Mitähän seuraavaksi? Tavallisesti on aina jokin projekti kesken mutta nyt on outo tunne kun kaikki keskeneräiset ovat valmistuneet FinnQuiltin #keskeneräisetvalmiiksi-haasteen innoittamana:)

tiistai 28. syyskuuta 2021

Syysreissulla

 Tämän vuoden syksyinen reissu suunnattiin Hossan kansallispuistoon. Paikasta on ollut paljon kirjoituksia ja kuvia ja sitä on kovasti kehuttu. Joten nähtävä se oli itsekin:)  Eikä tuota turhaan oltu kehuttu. Hieno se oli, paljon lenkkeilymaastoja ym. aktiviteettimahdollisuuksia niitä haluaville mutta meille riitti kauniit lenkkipolut.

Ensimmäisenä päivänä lähdettiin tutustumaan viiden km Ölökyn-ylitys-lenkkiin. 


Kivistä polkua kuljettiin ylös ja alas kunnes päästiin puolessa välissä olevallle riippusillalle.


Onnille tuntui kulkeminen olevan kovin helppoa toista se oli minulle. Matkan teko oli toisinaan melko hidasta. Koko ajan piti katsoa jalalle sopivaa paikka kivien ja juurakoiden väliin. Riippusillan yli päästiin mukavasti vaikka se vähän heiluikin sinne tänne kun samaan aikaan oli muitakin kulkijoita sillalla.

Sen ylitettyämme vastassa oli reissun kauhistus. Tai ainakin minua se pelotti ihan kauheasti. Muut porukastamme eivät kokeneet sitä niin pelottavana tai eivät ainakaan myöntäneet;)


Tämä kuva on Unelmatrippiblogista kopioitu. Kuvassa olevaa kivisiä portaita riitti vielä paljon korkeammalle. Itse en pystynyt ajattelemaankaan kuvan ottamista. Täysi työ oli selvitä kiviportaat ylös, onneksi vieressä oli naruköysi apuna. Tuntui että portaikkoa riitti aina vaan vaikka kuinka yritti edetä. Lopussa oli vielä kierreportaat ja sitten saikin huokaista syvään:)

Takaisinpäin matka olikin huomattavasti helpompi. Nyt pystyi ihailemaan kauniita maisemiakin:) Aikaa tälle lenkille kului noin neljä tuntia joten siitä voi päätellä miten hidasta kulku oli. Toki välillä ihailtiin maisemia, otettiin kuvia ja yksi evästaukokin pidettiin:)




Reissullamme kiertelimme monia muitakin kauniita kohteita ja luontopolkuja.








Onnille reissaaminen tuntui olevan mukavaa. Lenkkeilyä, ikkunasta kyttäilyä ja sopivasti lepoa:)




maanantai 30. elokuuta 2021

Kukkaroita, kansionpäällisiä ja kotimaan reissailua

Työläämpien tilkkutöiden jälkeen on mukava tehdä jotain pientä ja nopeasti valmistuvaa:) Tuttavien mökiltä palatessamme ajoimme Mäntsälän Juustoportin ohi ja muistin että joku oli maininnut siellä olevasta kangaskaupasta. Juuri vähän ennen sulkemisaikaa olimme paikalla ja piipahdin sisälle Kimmi-kauppaan. Siististi oli tuotteet esillä mutta aika pikaisesti katselin kankaita "sillä silmällä" koska sulkemisaika oli lähellä. Pieni kukkakangasnyytti pisti pakkojen vierestä silmääni ja siinäpä oli ostokseni. 



Kukkakankaasta tein pienet kukkarot. 


Käppänäkankaan olen muutama vuosi sitten tilannut jostain ulkomaan kaupasta.




Pariin kansioon tarvittiin päälliset. Kaivelin tilkkublokkiharjoituslaatikkoani ja sieltä löysin Sannan kurssilla Päivölässä vuosia sitten tehdyt sulkablokit. Tähän tarkoitukseen ne sopivat oikein hyvin. Samasta laatikosta löytyi Katrin kurssilla tehty tilkkumaalaus. Siitäpä sopiva päällinen toiseen kansioon. Nyt on taas tilaa uusille ohjeille:)


Tehtiin pieni päiväreissu Uuteenkaupunkiin. 




Sateenvarjot saivat leijua rauhassa kadun päällä. Niitä ei onneksi tarvittu tällä reissulla. Oli oikein lämmin aurinkoinen hyvä retkeilypäivä.


Pelastusvenettäkään ei onneksi tarvittu missään.




Myllymäenpuiston on aikoinaan perustanut kauppaneuvos. Siellä oli erilaisia tuulimyllyjä ja kauniita istutuksia. Kiva pieni paikka kävellä ja katsella.



Aika kuluu ihan mahdottoman nopeasti. 
Onnikin juhli 4v-syntymäpäiväänsä viikko sitten. 


Onnin veli Vilho kävi visiitillä mutta nämä pojat eivät oikein innostuneet toisistaan. Pitivät sopivaa välimatkaa koko vierailun ajan:)

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Hirsimökissä sen salaisuus

Kuten edellisessä postauksessa kerroin näin punaisen hirsimökkipeiton kuvan ehkä Pinterestissä, Instassa tai jossain mutta en muista missä. Kuva jäi mieleen kummittelemaan ja kiinnostamaan niin että kun askeleet johtivat useammankin kerran punaisten kankaiden äärelle niin ymmärsin että tehtävä se nyt on:) En edes muista milloin olen hirsimökkiblokkia ommellut niin pitkä aika siitä on.

Näkemässäni kuvassa punaiset taisivat olla vähän kirkkaamman väriset mutta halusin työstä tulevan vähän hailakamman vaikka aika värikäs lopputulos kuitenkin on;)



 Ohjetta en sen kummemmin lähtenyt tähän etsimään. Mietin ensin keskiruudun koon ja suikaleen leveyden ja sen jälkeen vaan ompelukone surisemaan. Neljä koeblokkia piti kyllä tehdä ennenkuin sain kankaiden paikat mieleiseen värijärjestykseen:)






Miten tikkaus? Siinähän sitten olikin hetkeksi mietittävää! Päädyin tekemään vapaatikkauksella ympyröitä, single loops taitaa olla nimi tälle tavalle.


Työn toiselle puolelle laitoin Sannan kurssilla ompelmani isohkon blokin Sydän Twistillä.


Kokosin taustapuolen myös hirsimökkityylisesti samoista kankaista mitä käytin oikeallakin puolella.


sunnuntai 1. elokuuta 2021

Punainen hirsimökki , perhospussukka ja ulkoilua

Instagramissa tuli vastaan niin kiva peitto että heti sen nähtyäni päätin tehdä samanlaisen. Tai siis melkein......



Malli on perinteinen hirsimökki. En tiedä olisiko kuvaan liittynyt mittatietoja jos olisin lähtenyt niitä etsimään mutta uskoin että selviäisin hommasta omin mitoin ja kyllä näyttää hyvin niillä toimivan:) Kankaatkaan eivät olleet ihan samanvärisiä, mallissa oli kirkkaammat punaiset mutta omani ostin Tilkkutarhasta vähän luonnonläheisemmän väriset ja vaalean osuuden löysin kaapista:) Tähän asti olen ollut tyytyväinen ompelukseeni, toivottavasti loppukin sujuu suunnitelman mukaan;)


Hyvä kun kuumuudet loppuivat ja vihdoinkin päästään taas päivisin ulos ja lenkkeilemään. Onnin kanssa on lähdetty aamulenkille siinä kuuden aikoihin ja illalla lähempänä puolta yötä. Päivällä sitten juostu tuossa kulman takana pikaiseltaan. Nyt päästään onneksi taas normaalirytmiin. Pieni sadekaan ei meitä haittaa mutta 30 asteen kuumuudet on liikaa!!!



Märkiön järven lenkin jälkeen jäätiin kahville parkkipaikalla olevan kahvilaan. Onni tässä vähän ihmettelee missä hänen tarjoilunsa on;) Ei taida muistaa että ehti pistellä jo oman herkkunsa:)

Jossain hiekkatiellä kulkiessamme kiinnitin huomion Onnin nuuhkimiseen keskellä tietä.


Kotona sitten katselin hyönteiskirjaa ja päättelin sen olevan horsmakiitäjän toukka. Maitohorsmia oli kyllä paljon siinä tien vierustalla joten hyvin sopisi se olemaan. Toukka taisi olla luonnossa ainakin yhtä suuri kuin kuvassa ellei sitten vähän suurempikin.



Suruvaippoja nähtiin samalla lenkillä.







Huovilan puistossa käytiin viime vuoden lopulla ja ajattelin että sinne on mentävä uudestaan kesällä kun kukat kukkivat. Oli pieni pettymys mitä lämmin sää oli sielläkin saanut aikaan. Luonto oli kuivaa, ruskehtavaa ja kukkien kukintaa ei juurikaan näkynyt missään. Kiva paikka kuitenkin, saatiin sentään päiväkahvit sielläkin nautittua vanhassa pihapiirissä:)

Kotikaupungissa suunnattiin lenkki jätskikioskille.


Tänne on tultava uudelleen tuumasi Onni. Karvatassut saavat siellä pienen jäätelöannoksen herkkujen kera ilmaiseksi;)


 Ulkona oli lämmin mutta sisällä vielä lämpimämpi kun innostuin leipomaan Serina-kakkuja:)



 Inspiraation sain Ruusu-unelmia ja villasukkia-blogista kun huomasin että siellä oli niitä tehty. Ja heti oli ruvettava hommiin ettei inspiraatio katoa:) 
 
Liityin Katrin verkkokurssille: Tilkkujännäri niityllä. Muutamia erilaisia blokkeja on jo tehty mutta odottelen loppuun asti ja päätän sitten vasta yhdistänkö kaikki samaan työhön vai miten toimin. Ideoitahan kurssilta on saatu jo yllin kyllin:)
Perhosblokkimallista ompelin pussukan. Halusin tehdä jotain nopeasti valmistuvaa kun noiden peittojen parissa on tullut vietettyä viime ajat:) 



Pussukan korkeus on 22 cm, leveys 26 cm ja syvyys 6 cm. Perhoset on tehty vähän erilaisista kankaista.

lauantai 17. heinäkuuta 2021

Pohjan Kruunu-mysteeri

 Maaliskuussa PeeKaan Paula kyseli innokkaita ompelemaan hänen suunnittelemaansa mysteeriä. Kun puhutaan mysteeristä niin minunhan ei tarvitse paljonkaan miettiä, aina olen lähdössä mukaan:) No onneksi nykyään en enää ihan aina, maltan joskus pohtia edes hetken;) Tähän kuitenkin innostuin. Olihan kyse suomalaisen kauppiaan ja opettajan suunnittelemasta työstä.

Paula arpoi yhdelle osallistujalle suunnitelman voittajan valitsemasta värimaailmasta työhön. Kun ensimmäinen voittaja ei tarvinnutkaan suunnitteluapua niin olin sitten seuraavana onnettaren suosima. 

Valitsin inspiraatiokankaan........



 ...................ja tämän perusteella Paula teki värisuunnitelman. Päätin hankkia kankaat myös hänen kaupastaan vaikka olisin voinut käyttää varastossani oleviakin mahdollisuuksien mukaan. 


 Tässä työhön käytetyt kankaat. Näyttää hyvältä:) Vaikka näissä onkin monta kangasta joita en olisi osannut itse valita kun eivät oikein kuulu valikoimaani eivätkä ole "mun värejä" niin päätin rohkeasti kokeilla jotain uutta:)




Pinta valmistui juhannukseksi kuten oli tavoitekin:) Tein työstä pienemmän kuin ohjeessa mainittiin mutta ompelin kuitenkin kaikki blokit alkuperäisen ohjeen mukaan. Näin ollen 9 blokkia jäi odottamaan josko niille joskus löytyy jonkilainen paikka. 




Onnin kanssa taas yhdessä ihaillaan lopputulosta.

Peiton takana on Tilkkutarhasta hankittua leveää sopivan väristä kangasta. Peiton koko on n.2x2m joten hyvin mahtuu alle lämmittelemään.......sitten syksymmällä:)