sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Viikonloppuna oltiin Turussa............


.............kuuntelemassa kuoro- ja pienryhmälauluja.
Miehen kvartetti oli myös siellä esiintymässä:)

Jos haluat kuulla kaunista musiikkia niin tässä sitä olisi:)




Muutaman kuvan ehdin nappasta matkalla yöpymispaikalta esiintymispaikalle.






Hevoskastanjan olen nähnyt ennenkin mutta en koskaan siinä olevia pähkinöitä.



perjantai 25. syyskuuta 2015

Arvontavoitto ja ostokset

Pääsin taas onnettaren suosimaksi:) Voitin risuja ja ruusuja-blogin arvonnassa kauniita patalappuja. Paketissa oli mukana myös Anna-Mari Westin kortti ja magneetti.





Tilkkutarhan Minnan kaupassa on myytävänä tosi kivoja kankaita. Aivan ihania uusia kankaita on monia, niistä valitsin pakettiin tällä kertaa kettu- ja pöllökankaat;) Nyt olisi kova tuska päästä käyttämään näitä mutta ei ehdi, ei sitten millään:) Kaikki kuvassa olevat kankaat ovat luonnossa kirkkaampia, kamerani ei suostunut kuvaamaan värejä oikeanlaisiksi:( Yläkulmassa oikealla oleva kangas on todellisuudessa harmaata kuvassa jotain muuta.



sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kehyksien pohdintaa

Sain yhdistettyä heinäkuussa aloittamaani työhöni blokit. Käväisin välillä harhailemassa pussukka- ja kassitehtaalla mutta nyt pääsin jatkamaan Perhosiksi nimeämääni työtä. Nimi voi vielä vaihtua kunhan työ etenee;)
Ehkä kannattaisi miettiä työ alusta loppuun ennenkuin aloittaa sen tekmisen ettei käy kuten minulle taas tässäkin kohdassa. Koko on tällä hetkellä 90x130 cm. Siis noin 15 cm pitäisi lisätä joka sivulle jotta siitä tulisi vaikka torkkupeiton kokoinen. Laitanko ainoastaan valkoisen reunuksen jonka yrittäisin tikata jotenkin kauniisti:):) vai laitanko jotain väriä mukaan. Siinäpä mietittävää:)


Tai oikeastaan mielenkiintoiseksi ja haastavaksi tilkkutyön ompelemisen tekeekin se ettei kaikkea olekaan valmiiksi suunniteltu.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Kullan kimallusta.......

...........on tässä pussukassa.
Päivölän kurssilla eräs rouva tarjosi ko.kangasta halukkaille koska ei itse löytänyt sille käyttöä. Jaoimme kangaspalan toisen innokkaan rouvan kanssa:) Kangas on paksuhkoa huonekalukangasta ja sitä oli juuri pussukkaan sopiva pala.






Tämän päivän syntymäpäiväsankarille valmistettiin meillä voileipäkakku täytekakun sijasta:)




keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Toisenlaiset pussukat

 Päivölässä Hannelen tilkkutyökurssilla ollessani sain kahdet pussukan kaavat ystävälliseltä Eija Kauselta. Hän tekee koristeellisia ja persoonallisia, kauniita töitä taitavasti.
Tämän mallisia pussukoita en ole ennen ommellut enkä muista edes nähneenikään. Ompelin koevedokset kaavojen mukaan, ompeluohjetta ei ollut mutta jonkinnäköiset pussukat sentään sain aikaiseksi:) 





sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Pitsikangaskassi ja pellavakukkaro

Joku saattaa ihmetellä mikä tehtailu täällä on käynnissä.
Noh, minulla on nyt mielessä joulu, sekin tulee tuossa tuokiossa:) Ja jotta se ei pääsisi yllättämään minua kuten monesti aiemmin on käynyt niin nyt ajattelin olla ajoissa liikkeellä;)

Edestä



.....ja takaa

Kun katson näistä kuvista mustapohjaista pitsikassia sen reunat näyttää olevan vinossa sinne sun tänne mutta tiedoksi vaan että suorassa ovat:) Sanotaan että kuva ei valehtele mutta kyllä se tällä kertaa valehtelee!!! 
Pikkukassin koko on 29x35 cm. Sisällä on ohut vanu pehmentämässä tuntumaa ja vanun kiinnitin tikkaamalla pitkiä kaarevia viivoja pituus- ja poikkisuuntaan. 



Kassin sisällä on kolme taskua. Nappikiinnitys supistaa vähän kassin suuta tarvittaessa.
Kassi on tehty vartavasten tietylle ihmiselle:)


Kehyskukkaro on pellavaisesta kankaasta, siis rypistyy melko helposti. 
Kehyksen leveys on 18 cm.



perjantai 4. syyskuuta 2015

Ruusukassi ja mustikkakukkaro

Päivölän tilkkutyökurssilta jäi kotiin ommeltavaksi ruusukassiin helmet. Jäi toki monta muutakin tehtävää mutta tämä nyt oli helpoin saada nopeasti valmiiksi. Monet uutiset tuli katsottua ja kuunneltua ennenkuin 44 helmeä oli paikallaan. Nyt kun katson kuvaa huomaan että ylä- ja alareunoihin voisi ommella vielä yhdet helmet, ehkä sitten nämäkin kuviot näyttäisivät paremmilta. Ilman kuvausta en tätä huomannut:)




Kassilla on leveyttä ja kokeutta n.38 cm. Pohja on ommeltu erikseen ovaalin muotoisena. Hannele-opettaja teki tähän kurssilla kaavan ja se sopi kassin kappaleisiin kertaheitolla tosi hyvin.






Kehyskukkaron ompelin toisenlaisesta mustikkakankaasta kuin aiemman. Sen annan tuttavarouvalle kiitokseksi pienestä avusta:)