sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Tyttövauvan peitoille on nyt tarvetta:)

 Tämä peitto valmistui vähän aikaa sitten mutta laitan kuvan esiin nyt kun se on saavuttanut vastaanottajansa.



Töiden kuvaaminen näin talviaikaan on todella hankalaa. Ulkona otetuista kuvista tulee sinisävyisiä ja sisäkuvista keltaisia.

Tässä yksityiskohdasta otetussa kuvassa värit ovat melkolailla oikeat:)




Peiton koko on n. metri x metri.


Tilkkuyhdistys Finn Quiltilla on parhaillaan menossa kaksi kampanjaa. Toinen on keskeneräiset valmiiksi. Siinä innostetaan meitä ompelemaan kesken jääneitä töitä valmiiksi.

Tykkään yleensä tehdä aina tekeillä olevan työni loppuun asti mutta on myönnettävä että pari mysteeriä ja ilmastopeitto ovat pintana ja odottavat loppuun saattamista. 


 Syksyllä kurssilla aloitettu suikaletekniikalla tehdyn torkkupeiton sain sentään valmiiksi. Sen koko on 160 x 180 cm.

Toinen kampanja on ystävänpäivä. Siihen on vielä onneksi pari viikkoa aikaa jos jotain pientä ehtisi tehdä;) Katri antoi meille ohjeen sydän blokkiin ja heti piti tietenkin sitä kokeilla kun näytti niin kivalta. 



Onnin kanssa käytiin kuvaamassa sitä takapihan lumihangella.


keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Tilkkutyökurssin etätunnilla

 Kylläpä oli mukavaa kun saatiin tilkkutyökurssi etäopetuksena nyt kun oikeille tunneille ei päästä:)

Vuoden ensimmäisenä opetuksena oli tosi kiva jämätilkkumalli. Ompelin heti tällä mallilla "käsityö"pussukan, toki sitä voi käyttää mihin tarkoitukseen haluaa.






Työhön tarvittavat kankaat löysin jämälaatikosta kuten oli tarkoituskin. Ainoastaan vuoreen leikkasin kankaan vielä käyttämättömästä palasta:)

Samalla mallilla valmistui uudet tyynyt sohvalle.

Näihin löytyi vain muutama kangaspala jämistä. Suurin osa on muuten vaan jonkin aikaa laatikossa säilöttyjä:)

Kankaita valitessa mietin että mikähän söpöysinto on minuun iskenyt kun näin hempeitä kankaita valitsen. Hetki sitten sohvalle valmistunut suojuskin on samaa vaaleaa linjaa;) Mietinnässä on myös uusi torkkupeitto jonka pitäisi tietenkin sointua näihin. Odottelen ja katselen tuleeko kevään kurssilta taas joku mielenkiintoinen malli jolla peiton toteuttaisin:)

Alkuaan oli tarkoitus tehdä vain yksi tyyny jossa olisi nuo vähän erilaiset puolet. Vetoketjun kiinnitys ratkaisi sen että tyynyjä pitääkin tehdä kaksi. Olisi tullut ongelmaksi kiinnittää ketju keskelle kuvioita. Tyynyn päätyyn sitä ensin suunnittelin mutta kun halusin laittaa punaiset reunukset niin vaihtoehdot jäivät vähiin.


Taakse valikoitui kauan sitten värjäämäni kangas jolle ei käyttöä oikein ole tahtonut löytyä. Ehkä ei kaunein mahdollinen mutta kyllä se siellä menee.



Onni on aina joskun mulla kaverina ompeluissa. Katselee ikkunasta ohikulkijoita ja tarpeentullen haukkuu määrätyt tyypit:) Ottaa välillä unoset niin että tuhina vaan kuuluu:) Kuuntelee kaikenlaisia höpötyksiä mitä sille siinä samalla kerron:) Kiva kaveri!


lauantai 9. tammikuuta 2021

Vauvan peitto

Tuttava oli nähnyt instagramissani kuvan vauvan peitosta jossa oli Elizabeth Hartmanin pupun kuva. Siinä oli käytetty melko paljon vaaleaa punaista, ei kirkasta vaan enemmänkin vanhan rosan punaista. 


Nyt pyydettiin peittoa jossa kuva olisi sama mutta toivottiin vähemmän punaista koska tyttövauvaa ei haluta pukea kokonaan vaaleanpunaiseen. Vähän piti ruveta mietiskelemään miten toive toteutettaisiin kun muita väritoiveita ei kuitenkaan annettu:)




Harmaa reunus näyttää melko tummalta kuvassa. Luonnossa on onneksi vähän vaaleampi. Se kuitenkin pisti häiritsevästi silmääni työn valmistuttua vaikka suunnitelmassa se ei näyttänyt ollenkaan pahalta. Mietin monenlaisia vaihtoehtoja miten sitä "pehmentäisin". Koneelta löysin mukavan kuvioin, ompelin sen vaalean harmaalla kiertämään reunusta ja mielestäni lopputuloksesta tuli kohtalainen tai ainakin parempi:) Kuviokierrokset ompelinkin sitten kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla puolalla oli sama vaalean harmaa lanka joka on päälläkin. Se näkyi mielestäni rumasti takana ja niinpä sai ratkojakin hommia. Puolalle vaalea - melkein valkoinen lanka ja ompeleet uusiksi. Johan näytti takapuolikin paremmalta:) Olisiko kannattanut miettiä vähän aiemmin;)

Peiton taustapuolen kokosin työssä käytetyistä neliöistä lisättynä jämälaatikosta löytyneillä aarepaloilla.




Joulupukki toi meille mukavan ja mieleisen lahjan:) Kesällä siihen ripustetaan kauniita kukkia. Talven ajaksi kannakkeeseen laitettiin varastosta löytynyt lyhty.



Viime vuonna samainen joulupukki toi tämän kyltin. Sen paikka on vastapäätä kannaketta. Kyllä on Onnilla selkeät kuviot mistä kulkee takapihalle:)

Nyt vähän jännitetään mitä aiheeseen sopivaa saadaan ensi jouluna:)