perjantai 30. tammikuuta 2015

Joulun patalaput ja katoava tiimalasi

Ajattelin olla fiksu ja aloittaa tämän vuoden jouluompelut ajoissa. Tosiasiassa etsin kaapista jotain ja vastaan tulivat jouluiset kankaat. Mietin tosissaan että voisin ommella jo tulevaa joulua varten jotain esim.patalappuja ja tabletteja siis pikkuliinoja. Patalappujen ompelemisten jälkeen pakkasin kankaat takaisin kaappiin, ei oikein tuntunut luontevalta puuhalta. Enkä ollut tulokseenkaan tyytyväinen:(
Kuvan oikeassa reunassa näkyvät ompeluneulat ostin Tilkkutarhan Minnalta. Näihin neuloihin ei lankaa tarvitse pujottaa vaan se vedetään neulan yläosasta läpi silmään. Hyvin toimii, kokeiltu on:)


Viime viikonloppuna kokeilin Päivölässä tätä katoava tiimalasi-blokkia joka oli yhtenä teemana kurssilla. Alunperin epäilin pidänkö tästä ollenkaan enkä tiedä vieläkään olenko kovin innostunut siitä. Oikea katoava tiimalasi on vasemmassa yläreunassa. Kolme muuta ovat syntyneet kun oikean version keskineliötä ei ole käännetty ollenkaan.





maanantai 26. tammikuuta 2015

Viikonloppu Päivölässä

Olipas mukava viikonloppu:) Sai tehdä sitä mistä eniten tykkää, sai kävellä valmiiseen ruokapöytään eikä tarvinnut huolehtia mistään:)
Tilkkutyökursseja olen käynyt illan ja päivän pituisina mutta tämä oli uusi kokemus ja kiva sellainen. Mukavien ihmisten ja hyvän opetuksen seurassa. Perjantai-iltana saimme Hannele-opelta hyvät tiedot ohjelmasta. Ilta venähti pitkäksi ja lauantaina aloitettiin aamulla ja jatkettiin pitkälle iltaan. Sunnuntai loppui vähän kesken, mutta niinhän kaikki hyvä ja kiva:)

Opettajan vinkkejä






Kurssilaisten aikaansaannoksia:










omat keskeneräiset ompelukset




Lopuksi voin vaan todeta että sain mitä hain ja vielä vähän enemmänkin:)



sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Koirablokista valmistui..............

...............kassi koiraihmiselle:) Jotain nopeasti valmistuvaa halusin tehdä enkä muutakaan keksinyt. Kun tuo blokki muiden kokeilublokkien kanssa oli seinällä muistuttamassa olemassaolostaan niin kassin siitä päätin tekaista;) Noh, menihän senkin valmistumisessa muutama päivä. Kassin toisen puolen kokosin City Beat-työstä jääneistä tilkuista. Kassin koko on n.36 x 39 cm. Sisäpuolella on tasku mutta muuta "hienoutta" työssä ei sitten olekaan.




perjantai 16. tammikuuta 2015

Singorinan kaupasta kankaita



Joku varmaankin jo ihmettelee että mihin näitä kankaita ostan kun en mitään valmistakaan saa aikaiseksi. Studioni laatikkoon ne laitan kun olen aikani ihaillut:) Mutta minkäs teet kun kauniita ovat niin ostettava on varsinkin kun ovat tarjouksessa!
Samaan pakettiin tilasin kivan pöllömallin. Sitten vaan ompelukone surraamaan! Onneksi on monta lomapäivää vielä pitämättä, jos sitten paremmin ehtisi;)

maanantai 12. tammikuuta 2015

Patalaput ilman röyhelöä

Oli ommeltava patalaput toisenlaisesta kankaasta. Tyyli on jo vähän enemmän mitä alunperin hain mutta vielä on parantamisen varaa :)





sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Patalaput ja kankaat uuteen työhön

Kun ompeluksille ei ole löytynyt aikaa niin jossain välissä ehtii kuitenkin surffailla koneella. Näihin patalappuihin näin kuvat jossain ja ne sentään olen ehtinyt ommella. Kankaat sopivat kyllä toisiinsa mutta ihan tämän tyylisiä en kuitenkaan aluperin ajatellut tehdä. Siis uutta kangasta kehiin:)


Koko on 24 cm x 20 cm.

Kangaslaatikoilla kävin etsimässä kankaita uuteen "suurempaan" projektiin. Jonossa on monenlaista suunnitelmaa ja se on hyvä se! Ei ainakaan tarvitse miettiä mitä ompelisi vaan voi vaan miettiä milloin:) Yksi kysymys vähemmän pohdittavaa:)




Kovasti olen tässä pohdiskellut osallistumista Päivölään  Hannelen vetämälle tilkkutyökurssille. Vielä sinne on kuulemma muutama paikka vapaana. Aiemmin en olekaan osallistunut viikonlopun kestävälle kurssille vaan oman paikkakunnan ilta/päiväkursseille. Vielä on hetki aikaa miettiä:)

maanantai 5. tammikuuta 2015

Kaveruksia keskenään.............


...........ovat nämäkin koirat. Vein sisarelleni syntympäivälahjaksi uuden koiran. Tosin hän oli toivonut sitä jo viime vuonna kun täytti pyöreitä mutta olikin saanut ihan erilaisen mäyräkoiran;) Tämä nyt sentään on vähän lähempänä totuutta. 

Otto ja Vekki

Otto oli aluksi tosi ihmeissään mikä otus tuotiin taloon mutta rauhoittui melko pian kun sai haistella ja tutustua tulokkaaseen. Sisareni silitteli ja paijaili Vekkiä mutta se ei Ottoa miellyttänyt vaan yritti kovasti työntää kuonoaan käden ja tulokkaan väliin. Hassu koira:)

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Koiralle kaveri

 No enpä tiedä kuinka kavereita ovat mutta tuossa ne ainakin sopivat olemaan sulassa sovussa.
Enkä edes tiedä mitä näistä blokkikokeiluista tulee ja tuleeko mitään. Jotenkin en vaan saa aikaiseksi ompeluhuoneessa siis studiossa mitään järkevää. Kunhan vähän yritän puuhastella kun kerran siihen on sopivat tilatkin tehty. Oikeasti on useampikin vaihtoehto esillä mutta en osaa päättää minkä työn ottaisin ensin käsittelyyn:)
Kerroin työkaverilleni studiostani ja hän kyseli onko sillä oikein nimikin. Siitä juolahti ajatus että totta tosiaan nimi pitäisi keksiä:) Täytyypä laittaa mietintämyssy päähän ja pohtia tai sitten yrittää kysellä kavereilta:)



Vekki-blogin Mirjalta ostin ennen joulua tämän mäyräkoiran ja esittelinkin sen jo silloin blogissani. Nyt se pääsee uuteen kotiinsa sisarelleni joka on oikea mäyris-fani:) Tein koiralle samettinauhasta pannan kaulaan ja laitoin siihen koristeeksi helmisydämen. Siis tämä on varmaankin tyttökoira, nimikin on minulla sille valmiina, katsotaan sopiiko se uudelle omistajalle;)


perjantai 2. tammikuuta 2015

Blokkikokeiluja

Kokeilin ommella erilaisia blokkeja:)