Pari DJ:tä valmistui kassien ompelujen välissä. Kassi-ideoita muhii vielä päässä ja ne on pitää varmaankin toteutta jossain vaiheessa:)
perjantai 30. heinäkuuta 2010
keskiviikko 28. heinäkuuta 2010
Tilkuntekijän tilkkukassi
Tämän kassin ompelin itselleni apukassiksi työmatkoille.
Siinä on välissä hyvin ohut vanu joten se on myös hyvin kevyt, taskuja en laittanut sisäpuolelle ollenkaan koska mukana kulkee aina varsinainen laukku. Vaihtelemme työkaverini kanssa aikakauslehtiä ja niitä, myös muuta mukana kuljetettavaa on hyvä kantaa kevyessä kassissa.
Etupuolella on kuvansiirtotekniikkaa harjoitellessa syntynyt kuva. Siinä taas on itsetehdyt mansikat asetelmassa:) Kuvan reunoille ompelin nappeja peittämään epäonnistuneita reunoja
Takapuoli on koostunut blokeista joita olen jo pitkään halunnut kokeilla. Näistä syntyi ajatus tehdä torkkupeitto, näyttävät mielestäni aika mukavilta. Ehkä ompelen sen sitten kun kassintekokuume hellittää, se ei näytä kuitenkaan ihan vielä ohimenevältä, koska monta ideaa vielä muhii päässä:)
Jatkoa vielä eiliseen kirjoitukseen:
Kassin vuoreksi laitoin vanhan tyynyliinan. Se oli melko sopivan kokoinen, toisesta sivusaumasta vähän kavemmaksi ja yläreunasta pala pois niin vuori oli valmis. Kangas oli kyllä vähän haurasta mutta kestää minkä kestää, laitan uuden jos menee rikki.
Olen joskus ihmetellyt kun joku on kertonut ommelleensa koneella sormeensa, miten se onnistuu, mutta tätä kassia ommellessa kokeilin sitäkin asiaa ja hyvin onnistui. Jossain vaiheessa innoissani ommellessa työnsin vasemman käden pikkusormen neulan alle ja hyvin meni läpi lankoineen. Noh, nythän tiedän miltä tuokin tuntuu:)
Siinä on välissä hyvin ohut vanu joten se on myös hyvin kevyt, taskuja en laittanut sisäpuolelle ollenkaan koska mukana kulkee aina varsinainen laukku. Vaihtelemme työkaverini kanssa aikakauslehtiä ja niitä, myös muuta mukana kuljetettavaa on hyvä kantaa kevyessä kassissa.
Etupuolella on kuvansiirtotekniikkaa harjoitellessa syntynyt kuva. Siinä taas on itsetehdyt mansikat asetelmassa:) Kuvan reunoille ompelin nappeja peittämään epäonnistuneita reunoja
Kassin vuoreksi laitoin vanhan tyynyliinan. Se oli melko sopivan kokoinen, toisesta sivusaumasta vähän kavemmaksi ja yläreunasta pala pois niin vuori oli valmis. Kangas oli kyllä vähän haurasta mutta kestää minkä kestää, laitan uuden jos menee rikki.
Olen joskus ihmetellyt kun joku on kertonut ommelleensa koneella sormeensa, miten se onnistuu, mutta tätä kassia ommellessa kokeilin sitäkin asiaa ja hyvin onnistui. Jossain vaiheessa innoissani ommellessa työnsin vasemman käden pikkusormen neulan alle ja hyvin meni läpi lankoineen. Noh, nythän tiedän miltä tuokin tuntuu:)
maanantai 26. heinäkuuta 2010
Kassitehtaan toiminta jatkuu
perjantai 23. heinäkuuta 2010
Kassitehtaan tuotantoa
tiistai 20. heinäkuuta 2010
Dear Janeja valmistuu.........
...........pikkuhiljaa. Näitäkin on kiva ommella mutta- mutta kun kaikenlaista muutakin on mukava tehdä. Muutaman kassin taidan vielä tehdä kun se kuume on nyt kovimmillaan.
A - 10, A - 11, A - 12
ja yksi vielä niin sitten on ensimmäinen rivi valmis, ja muutama rivi on vielä tekemättä :)
lauantai 17. heinäkuuta 2010
Patalappuja
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Oranssi ei ole mun väri
Vai?
Nyt kun tämä kassintekokuume on päällä niin olen selaillut lehtiä ja kirjoja hakien ja saaden ideoita kassien tekoon.
Lise Bergenen kirjasta löytyi tämä malli. Siinä on käytetty oranssia kangasta ja se miellytti kovasti silmää. Lieneekö tällä helteellä ja auringolla vaikutusta asiaan:), koska oranssi väri ei tähän asti ole kuulunut värimaailmaani. Kuten ei turkoosikaan, josta hiljattain ompelin peiton ulkona olevaan korituoliimme. Siis mitä on tapahtumassa, värivalikoima laajenee:)) Valikoimasta puuttuvat vielä kirkas keltainen, sininen ja vihreä, tulevatko ne jossain vaiheessa mukaan?:) Kassi on tehty pellavapyyheliinasta kuten ohjeessakin, mitat ovat vähän erilaiset mutta muuten on tehty melkein ohjeen mukaan. Sisälle laitoin taas taskun, kun sen kerran olen oppinut tekemään:) Napin ja lenkin laitoin sulkemista varten, näitä ei ohjeessa ollut.

Huomasin juuri miten kuvat on otettu, kassin etupuoli=talon etuoven puolella, takapuoli=talon takapihalla ja sisus=kotona sisällä:)
Nyt kun tämä kassintekokuume on päällä niin olen selaillut lehtiä ja kirjoja hakien ja saaden ideoita kassien tekoon.
Lise Bergenen kirjasta löytyi tämä malli. Siinä on käytetty oranssia kangasta ja se miellytti kovasti silmää. Lieneekö tällä helteellä ja auringolla vaikutusta asiaan:), koska oranssi väri ei tähän asti ole kuulunut värimaailmaani. Kuten ei turkoosikaan, josta hiljattain ompelin peiton ulkona olevaan korituoliimme. Siis mitä on tapahtumassa, värivalikoima laajenee:)) Valikoimasta puuttuvat vielä kirkas keltainen, sininen ja vihreä, tulevatko ne jossain vaiheessa mukaan?:) Kassi on tehty pellavapyyheliinasta kuten ohjeessakin, mitat ovat vähän erilaiset mutta muuten on tehty melkein ohjeen mukaan. Sisälle laitoin taas taskun, kun sen kerran olen oppinut tekemään:) Napin ja lenkin laitoin sulkemista varten, näitä ei ohjeessa ollut.
lauantai 10. heinäkuuta 2010
BOM Row By Row/Mystery, Heinäkuu
Näillä lämpölukemilla ei meinaa innostusta riittää työpäivän jälkeen ompelemiseen eikä juuri mihinkään muuhunkaan puuhaan. Mutta mikäs on istuskellessa ulkona nautiskelemassa lämmöstä ja oleilusta. Tehdään sitten niin mikä milloinkin hyvältä tuntuu:)
Tähän mysteeriin sain kuitenkin tähtiblokit ommeltua, mutta toinen jouluinen mysteeri ei nyt kyllä valmistu, hankala saada inspiraatiota joulukuusten ompeluun:)

Tähän mysteeriin sain kuitenkin tähtiblokit ommeltua, mutta toinen jouluinen mysteeri ei nyt kyllä valmistu, hankala saada inspiraatiota joulukuusten ompeluun:)
Heinäkuu - Twinkler
keskiviikko 7. heinäkuuta 2010
Siniset ruusut laukussa
Kukkakangas on odotellut kaapissa jo useamman vuoden sopivaa paikkaa. Usein sen nähdessäni olen miettinyt sen laukkukankaaksi. Viimein ja vihdoin sain ajatuksen toteutettua.
Vanu kankaiden välissä on hyvin ohutta, sen vuoksi laukku pysyy vain jotenkuten itsekseen pystyssä ja on sen vuoksi kuvassa kovin ryppyisen oloinen. Oikeanpuoleinen tasku on uusi harjoitus, se roikkuu yläreunastaan kiinni kaitaleen alta. Kassinsangat ompelin Tilkunviilaajan blogissa olevan ohjeen mukaan.
maanantai 5. heinäkuuta 2010
Ihania kakkuja ja loman loppu
Eilen ajeltiin 250km päästäksemme kummityttöni rippijuhliin. Syötiin hyvää ruokaa ja herkullisia kakkuja. Sama matka ajettiin takaisin mutta eri teiden kautta, saatiin katsella samalla toisenlaisia maisemia. Melkein väsytti kun päästiin kotiin vaikka päivä kului vain istuen autossa ja ulkona lämpimässä. Yöllä sitten ei meinaanut tulla uni silmään, edessä oli työaamu ja jotkin asiat mietityttivät -vaikkakin turhaan- olenhan mennyt monien, monien varmaankin kymmenien lomien jälkeen töihin samaan paikkaan ja aina on kaikki kuitenkin sujunut hyvin:)

lauantai 3. heinäkuuta 2010
Laukut pöytäliinasta ja elämyksiä taidepolulta
No niin, nyt sitten iski laukkujen tekemisen innostus. Tämä kangas oli myyty pöytäliinana, mutta oli siihen tarkoitukseen aivan liian jäykkää. Saatuani sen ja vähän aikaa katseltuani se näytti siltä että laukkujahan siitä tulisi:) Sisäpuoli on samasta kankaasta. Vanua ei tarvittu lainkaan juuri tuon jäykkyyden ja paksuuden vuoksi. Ompelin vuoriin myös sisätaskut, aiemmin en niitä uskaltanut yrittää laittaa:) Laukkujen koko on n.30 cm x 35 cm. Kaksihan niitä piti tehdä kun kerran hommaan ryhdyttiin ja kangasta riitti:)
Vielä yhteen laukkuun on jo kankaat valmiiksi leikattuna ja uusia ideoita laukuista on suunnitelmissa, ehkä pitäisi laittaa "jäitä hattuun" tässä vaiheessa, mihin niitä tarvitsen??

Vielä yhteen laukkuun on jo kankaat valmiiksi leikattuna ja uusia ideoita laukuista on suunnitelmissa, ehkä pitäisi laittaa "jäitä hattuun" tässä vaiheessa, mihin niitä tarvitsen??
Taidepolku oli taas mielenkiintoinen kävelykierros. Paljon oli katseltavaa ja monet teokset antoivat miettimisen aihetta, kaikkea en täysin ymmärtänyt eikä ehkä ole tarpeenkaan:)
Hyttyset vähän häiritsivät keskittymistä, niitä oli paljon niinkuin nyt taitaa olla vähän joka paikassa.
Hyttyset vähän häiritsivät keskittymistä, niitä oli paljon niinkuin nyt taitaa olla vähän joka paikassa.
kantotuolit
piparkakkutalo
kierto
haaveilija
perjantai 2. heinäkuuta 2010
Heinäkuun helteet
Toivottavasti helteet ei heittäytyisi ihan mahdottomiksi nimittäin kun maanantaina alkaa taas tuo työputki ja uudesta lomasta ei ole vielä suunnitelmaakaan. Jossain vaiheessa sitä kuitenkin on tulossa:) onneksi, koska syksylle on työpaikalla tiedossa isoja juttuja, saa sitten taas vähän hengähtää välillä.
Inge Löökin kuvan mukana voisi toivottaa tytön poikaystävälle mukavia purjehduspäiviä ja -ilmoja, hän nimittäin lähti tänä aamuna viikoksi purjehtimaan:)
Tytär on tulossa tänään meille viettämään nimipäiväänsä. Suunnitelmissa on sauvakävelylenkki, taidepolulla käynti ja tietenkin nimipäiväkakun syöntiä:)
Eilen käväisimme vanhemman nuorenparimme luona Murolessa. Miniäkokelaan autoon oli tullut pientä vikaa vai onko se vika pieni jos auto ei lähde käyntiin:) Poika olikin jo paikallistanut syyn ja mehän lähdimme avuksi, tai siis mieheni, minähän toimin vaan seuraneitinä ja ruoanlaiton avustajana.
Ja mikä onkaan viettäessä kaunista päivää mukavissa maalaismaisemissa. Sopii kyllä minulle:)

Matkan varrelta poimittuja kuvia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)