sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Good Fortune, osa 6

Neutraaleista kankaista ommeltiin mysteerin kuudennen osan palat. Jokohan tässä olisi kaikki ja kohta päästäisiin kokoamaan paloja toisiinsa:)



Pikkuhiljaa alkaa jänskättämään minkälainen kokonaisuus näistä syntyy;) Ollaanko ihastuksesta ymmyrkäisenä vai nauretaanko koko touhulle:)


torstai 27. joulukuuta 2018

Good Fortune, osa 5

Viides osa valmistui sopivasti tänään kun huomenna tulee jo jatkoa:)


tiistai 25. joulukuuta 2018

Joululahjat


Onnin kanssa tutkiskellaan joulupukin tuomia lahjoja:) Aika nappiin on pukki osunut;) Pyyheliinaan voi pyyhkiä parran ruokailun jälkeen ettei tarvitse tehdä sitä olohuoneen vaaleaan mattoon tai sohvan reunuksiin;) Puiseen teilineeseen on tarkoitus laittaa kesällä kauniita kukkia tai jotain mukavaa mitä mieleen juolahtaa:)




Lahjakassin ompelin jo ennen joulua mutta kun se on aivan täyskopio open kassista niin en julkaissut sitä ennenkuin opettaja itsekin laittoi sen näkyville:) 
Joistakin ompeluksistaan tykkää, toisista vielä enenmmän ja toisista vähän vähemmän. Tämä kassi kuuluu tuohon vielä enemmän-sarjaan. Kun vielä luonnossa näin kankaat ja niiden värit niin ihan myyty olin:)

Leppoisia Joulupäiviä kaikille!


sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Torttukopat

Pari torttukoppaa valmistui ajoissa ja lähtivät joulupukin matkaan:)



Iloista Joulua!

torstai 20. joulukuuta 2018

Arvontavoitto, muistaminen ja lekottelija


Eilen posteljooni oli jättänyt postilaatikkoon kivan paketin jonka voitin Riihen ikkunasta-blogin arvonnassa.



Kolme erilaista kangaspalaa. Kankaita tarvitaan aina ja niitä ei ole koskaan liikaa!!!:) Lisäksi itse ommeltu kaunis patalappu ja karkkipussi jonka sisällä oli myös makeisia. Kiitos mieleisestä paketista Poutapilvi.

Tänään sama postipoika toi minulle kivan kirjekuoren jonka sisältä löytyi malli joulukuusen ompeluun:

Kuvahaun tulos haulle a little bit shorter tall tree

Lähettäjä on kaiketi ajatustenlukija koska tämän mallin olen suunnitellut hankkivani mutta en ole vielä ehtinyt:) Onneksi enää ei tarvitsekaan vaan voi ryhtyä ompelemaan ensi jouluksi uutta kuusta, nyt ei taida enää ehtiä:)



Onni ei joulun tohinoista välitä vaan ottaa rennosti:)

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Hunter`s Star

Sainpas kun sainkin jouluisella tilkkutyökurssilla alulle laittamani kaitaliinan valmiiksi. Aikas kiva siitä tulikin, ainakin omasta mielestäni:) Liinassa oleva joulunpunainen kangas on monta vuotta vanhaa ja punavalkoisen kaverin ostin Katrin kaupasta. Sitä ei jäänytkään minkäänlaista palaa. Opettajan ohje antoi mahdollisuuden mitoittaa työhön tulevat palat ja sen mukaan sainkin käytettyä kerrankin kankaan niin että siitä ei jäänyt mitään. Eipä jäänyt punaisestakaan kuin pari pientä palaa mutta nehän pitää laittaa varastoon jos vaikka joskus tarvitsee;)

Liinan koko on 40 x 150 cm.


Taakse laitoin Marimekon joulukangasta. Jos ei tilkkupuoli jostain syystä miellyttäisi niin voi käyttää myös takapuolta:)



sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Good Fortune, osa 4

Mysteerityön neljäs osa oli nopeatekoinen ja hyvä niin:) Nyt saa rauhassa valmistella jouluruokia ja ehkä ommellakin vähän jotain ihan muuta;)



Nämä osat olisi pitänyt olla oranssin/terrakottan värisiä mutta vaihdoin värin minulle mieluisampaan:)



Tämän aamun lenkillä oli jo mukavasti lunta. Vähän pakkasta ja luonto todella kaunista. Molemmat nautimme, minä näkymästä ja Onni pyöriskelystä lumessa!! 


keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Kaksi päivää ja kaksi valmista työtä

Kyllä meni kaksi päivää viikosta todella nopeasti jouluisten tilkkutöiden merkeissä. Jäin kyllä miettimään; kaksi päivää aikaa ommella ja vain ommella ja valmiiksi tuli kaksi tilkkutyötä, hmm. No ehtii mitä ehtii ja pitäähän sitä vähän vaihtaa ajatuksia toistenkin ompelijoiden kanssa ja kyllä se kahvihammaskin välillä jomottaa:) Oli todellakin kivat päivät!! Monta mallia Katrilla oli esillä mitä olisin halunnut vielä tehdä mutta jääköön ne ensi jouluun;) 

Siis valmiiksi tuli kaitaliina ja siihen sain käytettyä mukavasti vanhoja kankaita.


Toisen valmiin työn kulma näkyy kuvassa vasemmalla mutta pidän sitä vielä vähän aikaa salaisuutena ja julkaisen sen myöhemmin;) Punavaaleista paloista on tulossa myös kaitaliina mutta se on todellakin vasta vaiheessa. Yritin saada opettajan läsnäollessa jotain hahmotelmia itselleni että osaisin sitten kotona jatkaa työtä.

maanantai 10. joulukuuta 2018

Good Fortune, osa 3

Mysteerityön kolmannen osan kanssa tuli vähän kiire:) Siis tein itselleni sen kiireen;) Halusin saada tämän osan palat valmiiksi ennen huomista jolloin olen menossa Katrin tilkkutyökurssille naapurikaupunkiin. Jouluisia töitä ommellaankin kaksi päivää yhteen menoon ja kotona käydään vain nukkumassa:)




Aika monta palaa saatiin ommella tähänkin osioon. Kurssipäivien jälkeen onkin torstai välipäivä ja perjantaina saadaan taas mysteeriin uusia ohjeita. 

torstai 6. joulukuuta 2018

Torttukoppa

Eilen oli mukava kurssi-ilta opistolla. Monenlaista jouluista ohjetta saatiin ommeltavaksi ja vähän oli vaikea valita mistä aloittaisi. Katrin mallit olivat kivoista kankaista tehtyjä ja tuntui että omat mukana olevat kankaat kalpenivat niiden rinnalla:):) No vanhat kankaat ovat vanhoja minkäs sille mahtaa. Oma vika kun en ole käyttänyt pois niitä aiemmin:( Valitsin malleista torttukopan, sen ajattelin ehtiä saada valmiiksi illan aikana.



Näistä kankaista ommeltuna näin mielessäni siihen sopivan punaisen joulutähden ja kotimatkalla poikkesinkin ostamaan sen. Näyttää melko hyvältä;)

Aamulla tehtiin Onnin kanssa pitkä lenkki vaikka oli pimeää mutta ilma oli tosi raikas. Kotiin tultua kaveri söi ja lähti lepäilemään sopivissa asennoissa ja itselleen valitsemissa mukavissa paikoissa.





maanantai 3. joulukuuta 2018

Good Fortune, osa 2

Mysteerityö jatkuu mukavissa merkeissä. Ommeltavat palat ovat helppoja mutta niitä on paljon!! Suurin urakka näissä on tasaaminen oikeaan kokoon. Kauan sitten ostamalleni melko vähäisellä käytöllä olevalle pyörivälle leikkuualustalle on nyt ollut käyttöä. Kun paloja on paljon ja tasattavaa vähän niin tuo alusta on kyllä ollut näppärä:)

Kakkososan paloihin annettiin kaksikin eri tapaa valmistaa ne. Tein omat palani kuitenkin vanhalla hyväksi oppimallani pikakolmio-tekniikalla. Ehkä uusiakin tekniikoita pitäisi opetella. Hmmm-mmm.