perjantai 27. maaliskuuta 2026

Simply Woven - torkkupeitto

 



Simply Woven - malli on ollut jo monta vuotta odottamassa listallani ompelua. Nyt vasta oli aika ottaa se esille ja ryhtyä tekemään:)
Tämä olikin oikein kiva malli ommella vaikka pitkään sen valmistuminen kestikin. Välillä oli kaikenlaista muuta tehtävää ja tämän pariin päädyin aina silloin tällöin kun aika antoi mahdollisuuden:)
Mukavaa oli sekin että sain käytettyä siihen aika paljon valmissuikaleita joita oli jäänyt edellisistä ompeluksista. Jonkin verran oli leikattava kangaspaloista puuttuvia ja väreihin sopivia suikaleita mutta metrikangasta kului vaan valkoisiin osiin. Nekin olisi tietenkin voinut korvata jämäpaloista mutta tähän laitoin kaikki samaa valkoista. 



Kun peittoa kuvattiin ulkona niin Onni pyöri tietenkin mukana hommassa ja tähän kuvaan ehti tulla hännänpää ja varjo näyttää että niitä olisi kaksikin:) .

..........mutta toiseen kuvaan mahtui koko koirakin:)


lauantai 14. maaliskuuta 2026

Bertta-pussukka ja lisää Pinjataa

 


Uudenlainen pussukka tehtiin Katrin kurssilla. Tämä on nimeltään  Bertta. Jotkut kurssilaiset tekivät tällä mallilla olkalaukkuversion. Mulla on niitäkin jo useampi joten päädyin pussukkaan. Vaikka onhan niitäkin kyllä varastossa jo jonkin verran:)

Kangasvalintaa tehdessäni mietin jo erästä tuttavaani kun ajatuksena oli antaa se hänelle kiitokseksi pienestä avusta jos onnistuisin tekemään tästä sellaisen että kehtaa antaa. Hän olikin nähnyt kuvan Bertasta instassani ja kertoi ihastuneensa siihen. Olipa kiva että onnistuin valitsemaan oikeanlaisen kankaan:)



Paljon sain kulutettua jämälaatikon pieniä kangaspaloja Pinjata-mallilla tekemääni kaitaliinaan. Ja sehän on hyvä juttu! Leikattavaa kyllä riitti kun joka pala piti erikseen leikata toisin kuin jossain muussa tilkkutyössä johon tulee paljon samasta kankaasta paloja joita pystyy leikkaamaan useamman yhdellä kertaa. Eihän tuo kuitenkaan haittaa kun aikaa on eikä liinalla ollut kiire.


 Tähän olin oikein tyytyväinen.




Kokeilin vielä Pinjataa pussukkaan ja hyvin näyttää toimivan siinäkin:)

Pinjatalla on tullut tehtyä jo monta työtä. Vaikka en ole siihen vielä kyllä kyllästynyt niin siirryn muihin malleihin;) Yksi peittoprojekti on harsittuna ja sen voisi tikata valmiiksi. Sitten voisikin miettiä jotain uutta:)