Marjapensaamme kaipasivat uusia tukikehikoita. Perinteisistä vihreistä muovisista en oikein tykkää joten muuta oli keksittävä. Jossakin puutarhamyymälässä näin alla olevan kuvan tyyppisiä kehikoita (nimekkään valmistajan) ja yhden hinta oli 34€, toisessa kaupassa kopioversion hinta oli 18€. Kotona miehen kanssa laskeskelimme että suunnilleen sama määrä rahaa (18€) kuluu jos hankkii tarvikkeet ja tekee työn itse. No, mies päätti kuitenkin tehdä kolmelle pensaalle kehikot. Ne eivät ole kuitenkaan ihan kopiot vaan pieni oma leima työssä on. Vaakapuiden päädyt on upotettu pystypuiden sisään, kaupan vastaavissa ne tulivat pystypuiden reunoista ulos.
Sadetta on riittänyt joka lomapäivälle mutta onneksi jossain välissä on aurinkokin pilkahtanut. Niitä hetkiä olemme käyttäneet hyödyksi ja piipahteet millon missäkin pienessä "reissussa".
Kävimme katsomassa Helsinki-Vantaan lentokentän nousevia lentokoneita.