Kevään toiseksi viimeisellä Katrin kurssilla tehtiin sinikello-kukkablokkeja. Blokkia ommellessani en yhtään tiennyt mikä siitä lopuksi tulisi. Oikeanpuoleiseen blokkiin tuli pieni mittavirhe ja siksi piti tehdä toinenkin jotta sain sen kokoisen mikä ohjeessa annettiin:)
Koska en halunnut että taas jäisi blokit laatikon pohjalle odottamaan mihin joskus päätyisivät niin oikein piti pohtimalla pohtia niille sopivaa käyttöä. Tulihan se ajatus sieltä lopulta. Huomasin että ohjekansiot ovat aika täynnä ja siinäpä se oli, uusi kansio käyttöön ja sille päällinen.
Vuosien aikana olen kerännyt yhteen kansioon malleja joita on tullut vastaan nettiä ym.selaillessa ja ovat sillä hetkellä tuntuneet siltä että olisi mukava joskus tehdä. Osa ohjeista ovat ajan saatossa "vanhentuneet" eivätkä enää ole näyttäneetkään kivoilta. Niitä olen hävittänyt pois saaden taas tilaa uusille idoille;)
Tämä patalappumalli on kansiossa ollut todella kauan enkä edes muista mistä sen sinne olen napannut.
Nyt oli kuitenkin vuoro kokeilla sitä. Värivaihtoehtoja olisi kyllä vaikka millä mitalla ja olisi kiva kokeilla jotain muutakin. Jo aloittaessani tiesin että halusin kokeilla sinivalkoista vaihtoehtoa.
Vappuaattoaamuna oli aika pilvistä ja viileääkin kun Onnin kanssa kävimme lenkillä. Aamupäivällä aurinko alkoi mukavasti paistamaan ja Onni löysikin heti hyvän lekottelupaikan kurkkujen kasvatuslaatikon päällä:)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)