perjantai 25. huhtikuuta 2025

Hanhet ympyrällä- ja simpukkatyynyt

 


Tyynyn alla olevasta tapetista valittiin väritys Simpukkamallilla tehtyyn tyynyyn. Kaverin kanssa mietittiin minkälaisen tyynyn ompelisin hänelle. Sitten olikin juuri sopivasti Katrilla kurssin aiheena simpukat ja niinpä ne pääsivät tyynyn päälle:)



Toisen tyynyn mallin sain kolme vuotta sitten Heljältä kun olin hänenkin kurssillaan. Tein jo silloin itselleni tyynyn päällisen tällä mallilla mutta nyt vaihdettiin värejä.


Vasta hakiessani kuvaa omasta tyynystäni huomasin että sekin on otettu pajunkissojen aikaan, 3.4.2022 ja kuvauspaikkakin on ollut sama. Silloin näyttää olleen vähän luntakin maassa. Nyt sitä ei ole, päinvastoin nurmikkokin jo vihertää paikoin;)



Pitkän aikaa on mielessäni käynyt kuva keikauskakusta ja olin miettinyt onkohan se yhtä hyvää kun muistin sen olevan. Pari viikkoa sitten päätin että nyt sen kokeilen. Ja kyllä, yhtä hyvää oli kun muistinkin. Resepti löytyi vanhasta reseptikirjastani.

Kolme tilkkupintaa on valmiina odottamassa tikkausta ja valmistumista. Huh-huh, jos nyt aloittaisi niin koskanhan olisivat valmiita?:) Tällä hetkellä kiinnostaa vaan nuo pienemmät ompelutyöt kun ne saa tehtyä melko nopeasti. Ei kai auta kun ottaa vaan ensin yksi käsittelyyn niin eiköhän se siitä;)