Opiston kurssilla saatiin opastus valmistaa kalanruotokuviota vai onko sik-sakkia:)
Monesti olen pyöritellyt ruskehtavaa kangaspakettia kädessäni miettiessäni kangasvalintaa johonkin työhön. Paketin olen hankkinut ainakin 10 vuotta sitten enkä edes muista mistä se on ostettu. Paikkaa mistään muualta kuin kaapin hyllyltä sille ei ole löytynyt. Mutta nyt, nyt tärppäsi:)
Tyynyn koko on 60x80 cm. |
Kangasvalinta onnistui mutta ompelusta ei voikaan sanoa samaa. Yhdistin palat toisiinsa väärin ja niinhän tuosta tuli vinosik-sakkia. Harmitti vähän! Purkamalla olisi voinut mokat korjata mutta olisi ollut niin iso työ että päätin jättää sen tekemättä.
Helpompi oli tehdä homma kokonaan uudestaan:)
Tämäkin tyyny on kooltaan 60x80 cm. |
Alkuperäisiä kankaita ei riittänyt toiseen tyynyyn. Jostain suikalepaketista oli jäänyt kirkkaita kankaita ja niitä oli riittävästi. Niistäpä sitten valmistui korjattu versio;)
Onni muokkasi itselleen sopivan paikan sadepäivän lepohetkeen.
Eka tyyny, joka on tyylikäs, melkein uppoaa tammen lehtien sekaan. Ei pidä ajatella, että se on väärin kasattu, vaan kertoa, että noin se on tarkoitettukin. Toisessa tyynyssä malli näkyy kauniina ja selkeänä. Hyvää syksyä.
VastaaPoistaTykkäsin itsekin ensimmäisen tyynyn värityksestä ja ehkä siksi harmittikin vähän että siitä ei tullut ohjeen mukaista. Töppäsin aika tyhmässä kohdassa;)
PoistaKyllä ovat hienoja molemmat!
VastaaPoistaKiitos:)
PoistaKivoja tyynyjä ovat kyllä molemmat ja kun ovat isokokoisia niin kuviot tulee hyvin esille:)
Oikein kelpo tyynyjä molemmat! Ainahan sitä saa pistää hiukan omiaan malliin kuin malliin - ei ole väärin se :)
VastaaPoistaJos ei kerro virheestä niin toiset ei sitä välttämättä huomaa mutta harmitti huolimattomuuteni enkä halunnut sitä peitellä;):)
PoistaIhan hauska tuo vinokin on, vaikka tarkoitus olikin olla jotain muuta. Toinen on kivan pirteä. Hyvät värit molemmissa!
VastaaPoistaVinokuvioinen harmitti koska olin valinnut siihen mieluisan väriset kankaat ja se on luonnossa kyllä kauniin värinen vieläkin:) Kirkkaassa värit on vähän oudommat mutta menettelee sekin. Tytär oli siitä kiinnostunut ja annan sen hänelle mielelläni:)
PoistaMolemmat tyynytpäälliset ovat tosi hienoja ja virhe ei pistä silmään vaan näyttää ihan hienolta! Ei tosiaan olisi kukaan huomannut jos et olisi sanonut, luullut vain, että noin sen pitää ollakin, mutta ymmärrän kun ei tullut sellaista, kun itse ajatteli se harmittaa, itsellekin on näin käynyt.
VastaaPoistaTuleehan noita virheitä silloin tällöin ja joskus ne harmittavat enenmmän ja joskus vähemmän:) Tämä ohje kalanruotoon oli uusi ja ehkä harmitus vaivasi sen vuoksi tällä kertaa vähän enemmän:) No nyt on kuitenkin kokeiltu sekin onnistuneesti:)
PoistaIhan kivoja tyynyjä. Ja tuo ensimmäinen on niibn eläväpintainen ja luulinkin, että tarkoituksella tehty noin.
VastaaPoistaKyllä tuo vasemmanpuoleinen voisi olla ihan tarkoituksellakin tehty kuvan mukaiseksi;) Kun vaan ei ollut:)
PoistaAi miten niin väärin?? Minusta se on tosi hieno, jopa kauniimpi ja kiinnostavampi näin. Myös värit on super-ihanat!
VastaaPoistaVaemmanpuoleinen on enemmän mun värimaailmaa ja meille sopivampi. Joskus vaan pitää kokeilla joitain uusiakin värejä;)
Poista