keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Tuolien ja sohvan suojukset

Ompelin hetki sitten kavereillemme pyynnöstä istuinsuojukset. Tarkoitus oli laittaa kuvat niistä vasta kun saan toimitettua ne perille että tilaaja ei näkisi niitä ennenkuin livenä. Näyttää kuitenkin siltä että toimitus saattaa siirtyä pitkälle syksyyn koska asumme eri puolilla rajaa. Kun kuvia niistä kovin pyydettiin enkä malttanut olla näyttämättä niin voin ne tännekin laittaa.





Onni oli tuttuun tapaansa minua auttamassa kuvaamisessa.

Kahdelle tuolille ommeltiin suojat joiden pituus on 250 cm. Toisella puolella on tilkkutyökurssilla opittu mukaeltu hirsimökki ja toisella crazy-tekniikalla toteutettu pinta. 




Sohvan suojuksen pituus on 3 m. Toinen puoli on koottu neliöistä ja joukossa on muutama roosan värinen tähti. Toinen puoli on hirsimökkiä.




Tapetoinnissa apulaisena oleminen vie nyt ompeluaikaani mutta tilkkuviivainta sain käyttää siinäkin. Olipa kätevä leikata suora suiru:)





Bonnie Hunterin kevätompeluksen ensimmäinen osa piti tehdä uusiksi. Aiempaan versioon valitsemat värit olivat kivoja mutta eivät mielestäni sopineet annettuun malliin. Nyt ainakin värit erottuvat toisistaan;)



Sunnuntaina oli tosi kaunis aurikoinen sää. Lähdettiin taas lenkille kiertämään Märkiön järvi. Lopuksi paisettiin nuotiomakkaraa. Onnin mielestä kylmä makkarakin on tarpeeksi hyvää kun sitä vaan saisi reilummin. Ihan pieniä paloja vaan annetaan;)




Hyvää Pääsiäistä

15 kommenttia:

  1. Kauniita töitä, saaja saa olla tyytyväinen. Hyvää Pääsiäistä Sinullekin 🐣

    VastaaPoista
  2. Kerrassaan ihania töitä kyllä saaja on varmasti mielissään niin olisin minäkin. Kiva pajukimppu kivassa korissa. Hyvää pääsiäistä,

    VastaaPoista
  3. Pitkiä, pitkiä tilkkutöitä. Ja niin kauniita. Iloa tapetointiin. Aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  4. Hyvää pääsiäistä myös ja Onnillekin. Nätit tuolipeitot tekaisit.

    VastaaPoista
  5. Nyt en käsitä, missä välissä nämä tekaisit?? Upeita ovat, ja vielä 2-puolisia! Täällä tulee sellaista 1-kertaista vain :( Uudessa blokissa on kieltämättä mahtava kontrasti! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden ompelu on aloitettu jo alkuvuodesta ja tein niitä pikku hiljaa muiden ompelujen kanssa:)
      Yleensä teen itsekin taustan yhdestä kankaasta mutta nyt innostuin näin, saa sitten käyttää miten päin haluaa, siis vaihtelua;)

      Poista
  6. Komeita suojia, eikä ihan pienellä vaivalla tehty. Tilkkuviivain on monikäyttöinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kyllähän noita ommellessa aikaa meni mutta mitäs siitä kun kerran tykkää:):)

      Poista
  7. Oi kuinka kauniit ja tyylikkäät. Näissä on ollut paljon kohdistettavia paloja.
    Hyvää pääsiäisen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
  8. Kauniita päällisiä! Niillä saa uudistettua sohvat ja penkit hienosti :)

    VastaaPoista
  9. Komiat päälliset ja vielä kaksipuoliset, ovat monikäyttöisiä!

    VastaaPoista