sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Onnipussi ja -eväslaukku

 Kaksi päivää ommeltiin ahkerasti Katrin farkkukurssilla. Tai ainakin yritin olla ahkera, tuloksena kolme tuotetta:)



Onnin kanssa lenkkeillessäni käytän aina yhtä ja samaa olan yli pussia. Siellä on kaikki koiralenkillä tarvittavat tavarat, lisään vain puhelimen mukaan ja sitten vaan menoksi. Vanha oli tehty myös farkkukurssilla ja vähän samantyylinen mutta se oli jo aika kuluneen näköinen niin nyt oli hyvä tehdä uusi:)



Mulla on aika vähän farkkuja mutta vielä riitti paloja tähän pieneen, kooltaan 21x28cm kokoiseen eväskassiin. Ruskehtavat palat ovat tavallista tilkkutyökangasta. Käppänäkuvien lisäämiseen sain idean Katrilta. Ylempänä olevaan olkalaukkuun osasin hoksata sen itse mutta en ymmärtänyt että tähänkin voisin niitä laittaa;)

Nyt on enää muutama pieni farkkupala jäljellä:( Pitäisi kai kysellä kavereilta josko heiltä saisin poistoon meneviä. Kirpputoreiltakin voisi löytyä jos niillä tulisi käytyä.


Perhepiirissä on kyselty pienelle juomapullolle tai tölkille pussia jota voisi kuljettaa olalla. Siinä olisi kuulemma hyvä olla myös yläreunassa suljettava rutistus. Yhdessä Katrin kanssa mitoitettiin tämäkin ja hyvä tuli. Vielä on saatava hyväksyntä saajalta tai tehdään uusi mutta tästä on hyvä lähteä muokkaamaan.


Onnikin oli kovin kiinnostunut Suomen jääkiekon olympiamitalijakotilaisuudesta:)



Taas mulla kävi niin kuin ennenkin. Pyydettiin tekemään yksi mustavalkoinen kehyskukkaro:) Kun en tiennyt ihan tarkkaan mitä kokoa halutaan ja minkälaista kangasta niin teinpä sitten useamman vaihtoehdon:) Arvaatko mikä näistä valittiin;)


lauantai 12. helmikuuta 2022

Kuutiopussukka ja optiset harhat

 Nyt on päästy jo ihan oikeille tilkkutyökursseille ja sekös on mukavaa:)

Katrin opistokurssilla tehtiin uuden mallin mukaan kuutiopussukka.



Pussukan joka sivu on 10 cm. Kivan kokoinen:) Se valmistui melkein kokonaan yhtenä kurssi-iltana. Pientä loppusilausta jäi kotihommiksi. Työ ei ollut kovin vaikea mutta kyllä tarkkana piti olla että sai kaikki kohdat ommeltua hyvin. Ihan priimaa ei kyllä tullut mutta ehkä seuraavalla kerralla.

Olin ilmottautunut jo jokin aika sitten Tervakoskelle Katrin optiset harhat- kurssille ja vähän jännitti päästäänkö paikan päälle ollenkaan rajoitusten vuoksi mutta onneksi päästiin. Siellä kyllä nähtiin jos jonkinlaista harhaa ja silmät meinasivat mennä välillä ihan sekaisin.


Valitsin kokeiluun yksinkertaisen vaihtoehdon. Tässä kaikki rivit on ommeltu suoriksi mutta näyttää että rivit ovat toisesta reunasta kapeampia ja toisesta leveämpiä;)


Toinen kokeilu on vähän rajumpi ja kuviokin tuttu. Ylemmästä pinnasta ajattelin tehdä kassin kun en muutakaan paikkaa sille keksinyt ja oli kiva tehdä kassin toiselle puolelle erilainen kuvio.


Kyllä on mukavaa kun talvella on lunta! Me Onnin kanssa ainakin tykätään. 



maanantai 24. tammikuuta 2022

Patakintaat ja kalanruototyyny

 Blokki päivässä-projekti jäi hetkeksi tauolle kun tuli muuta mielenkiintoista ommeltavaa. Eipä tuo haittaa jatkan taas sopivan ajan tullessa ja tuota projektia voi jatkaa milloin tahansa kun sille ei ole mitään kohdetta ajateltuna.


Vuoden ensimmäinen tilkkutyökurssi aloitettiin etänä. Katri opetti uuden/ toisenlaisen kalanruototekniikan jolla ompelin tyynylle päällisen. Nämä kangaspalat olivat jääneet pari vuotta sitten valmistuneesta Noparelli-torkkupeitosta ja ne riittivät juuri tähän kokoon n. 50 x 60 cm.

 


Vuonna 2019 valmistunut Nonparelli-torkkupeitto on tehty toisenlaisella kalanruototekniikalla.




Ensimmäiset ompelemani patakintaat:) Olen aina kiertänyt kaukaa patakintaiden ompeluohjeet. Niitä on silloin tällöin kursseillakin tehty mutta olen keksinyt aina jotain muuta puuhaa siihen kohtaan. Jotenkin olen ajatellut että "ei ole mun juttu".

Miniä halusi antaa äidilleen lahjaksi patakintaat ja pyysi minua ompelemaan ne. Vähän piti miettiä mutta kun en juurikaan kieltäydy mistään ompelutyöstä mitä minulta pyydetään niin........:)  

Katseltiin yhdessä kankaitani ja löydettiin tämä kangas kaapin perukoilta. Olen saanut sen vuosia sitten juuri miniän äidiltä jolle nämä kintaat on nyt sitten menossa:) Kaavat löytyivät jostain vanhasta kansiosta ja muuten matkin omassa käytössä olevia patakintaita. Kankaan hulpiosta leikkasin tekstikohdat ja kiinnitin ne suuaukoille mielestäni mukavaksi yksityiskohdaksi;)

sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Ompele blokki päivässä............

 Tämä ajatus tuli mieleeni tästä vuosia sitten hankkimastani kirjasta.


Usein olen sitä selaillut mutta aina laittanut takaisin hyllylle. Vuoden alussa mietiskelin mitä ryhtyisin ompelemaan kun kurssit on tauolla ja vain yksi torkkupeitto on keskeneräisenä. Sitä pääsen jatkamaan kun saan taakse tulevan kankaan hankittua.

Otin kirjan ja jämätilkkulaatikkoja esiin ja siitä se lähti etenemään. Hidasta hommaa on ensin etsiä sopivia paloja, mittailla ja leikata joka blokki yksitellen. Osa blokeista tehdään paper piecing-versioina. Hitaus ei tällä hetkellä haittaa, eipä valmistu työ kovin nopeasti mikä siitä sitten joskus tuleekaan;)



Yritän etsiä sopivia kankaita mahdollisimman paljon jämistä mutta jatkoksi on otettava vähän isommistakin paloista:)

Tilkkuyhdistyksellä on haasteväri kuukaudessa-projekti. Siihen olen osallistunut ompelemalla pussukan joka kuukausi ko.väristä. Tammikuun väri on neutraali. Tein ensin pellavatyyppisestä kirjoituskankaasta pussukan mutta se olikin mielestäni aika tylsä.


Joten päätin ommella toisen jossa olisi edes vähän "jotain".



No, eipä siitä juuri kummempi tullut. Tämä väri on nyt tässä ja enempää en yritä:) Jospa seuraavaalla värillä tulisi jotain mielenkiintoisempaa:)




Susanna kävi trimmaamassa Onnin. Viime kerrasta olikin yli kaksi kuukautta. Pidettiin karvaa tarkoituksella vähän pidempänä kun oli kylmiä pakkaspäiviä mutta nyt taas kelpaa tepastella komeana poikana:)

Mulla on haasteena itselläni kävellä 10 000 askelta päivässä ja tässä kuussa kun ollut kivoja lenkkeilyilmoja niin hyvin on onnistunut. 




Mukavaahan tuo lenkkeily on meidän molempien mielestä:) Saisi sataa vaan vielä lisää lunta mutta pakkaset pysyä kohtuullisina:)



maanantai 3. tammikuuta 2022

Tonttukäppänöitä

 Sain joululahjaksi paper piecing-malleja tonttulakkikääpiösnautsereista. 



Ylhäällä oikealla olevaan valitsin ehkä vähän liian tumman kankaan harmaan vierelle. Kokeilin vaaleammalla ja samalla tein eri ilmeellä olevan. Silmistä huomaa eron parhaiten:)

Kaksi muuta ovat edellisen joulun malleja. Pieni typykkäkin on päässyt mukaan;)




 Tällä pussukalla osallistuin FQ:n joulukuun kuukauden väri #punainen haasteeseen. Toinen puoli on tehty jämäpaloista ja toinen on kauan laatikossa pyörinyt paneelipala.

maanantai 20. joulukuuta 2021

Joulun tilkkujännäri ja lautasen alusliinat

 Joulukuun alkupäivinä aloitettin vielä Katrin verkkokurssilla Joulun tilkkujännäri joka paljastui parin viikon aikana.




Katri oli tehnyt tyynyn punaharmaana ja se oli kyllä kaunis mutta on tämä oma värivalintanikin:)

Kävin myös Katrin parin päivän jouluaiheisella tilkkutyökurssilla naapurikaupungissa. Vaihtoehtoja oli vaikka miten paljon mutta päädyin ompelemaan joulun ruokapöydälle lautasten alle pikkuliinat.




Ensin oli värivalintavaikeus. Kokeilin kaksi versiota ja vaikeaa oli edelleen mutta kun päätös oli tehtävä niin tein ylemmässä kuvassa olevia ja alimman kuvan versio saa olla yksittäisenä pikkuliinana tai annan sen jollekkin kiinnostuneelle;)

Yhden karkkinyssykän olin ommellut aiemmin ja tein vielä pari lisää. Ne ovat kivoja ja nopeatekoisia.

@katrintilkkukauppa

#katrinverkkokurssit

#katrintilkkujännäri

Nyt ompelukone pääsee joululomalle ja minä siirryn muihin hommiin:)





tiistai 14. joulukuuta 2021

Syksyn 2021 Opistolla ommeltua ........

 Opistolla ommeltiin Heljän ohjauksessa monenlaisia pikkutöitä.


Viimeisellä kurssikerralla tehtiin taittelutekniikalla kuusia. Näin glogiaikaa ajatellen tein niistä tummapohjaisia mukimattoja.




Crazy-pussukkaan ommeltiin ja tikattiin palat tukikankaalle samaan aikaan. Tämä oli kiva tekniikka:) Pussukan leveys on 21 cm ja korkeus 14 cm.



Tyynyn koko on 50x50cm ja se ommeltiin paperitekniikalla.




Pikkukopan kulmat on taiteltu sivuille, siinä tämän mallin juju. Kopan pitkät sivut ovat 18 cm, lyhyet 14 cm ja korkeus 10cm. Tällä ohjeella voi valmistaa isompia tai pienempiä, miten itse haluaa.


Jouluisen pikkuliinan halkaisija on 30 cm. Sitä voi myös helposti suurentaa jos haluaa isomman.





Kätevää! Nappaa vaan yhdestä pussukasta kiinni niin kaksi muutakin tulevat mukaan sillä kaikki kolme ovat toisissaan kiinni. Ulommaisten pussien kylkiin laitoin hirsimökkiblokit jotka jäivät ylimääräisiksi syksyllä valmistuneesta torkkupeitosta;)



Kaksipuoleiset patalaput. Tällä tekniikalla ommeltiin molemmat puolet yhtä aikaa tukimateriaaliin. Vähän oli hankalaa mutta valmista tuli.




Yksi olkalaukkukin mahtui kurssiohjelmaan:)