Kevään viimeisellä Katrin kurssilla ommeltiin pääsiäisnameille pienet korit. Nämä on mukavan kokoisia, pohja on kooltaan 10 x 10 cm. Vasemmanpuoleiseen tein reunan sentin korkeammaksi kuin keltaiseen. Näitähän voisi tehdä erilaisilla mitoituksilla vaikka minkä kokoisia ja erilaisiin tarkoituksiin. Jos tekisi isomman korin ja leipoisi sisään jotain hyvää esim.sämpylää/pullaa niin saisi kivan tuliaisen kyläpaikkaan. Kun avaa rusettinauhat korin voi hyvin pestä ja litteänä hyvä säilyttää.
Kiva muistin virkistystehtävä oli kun kurssilla tehtiin tuplakehyskukkaroita. Tumman mitoitin niin että sinne mahtuu hyvin puhelin. Pienempien pinnat on ommeltu toisista töistä jääneistä kangaspaloista.
Kaarevia kehyksiä olen hankkinut joskus jostain ja ne ovat pyörineet laatikossa kun en olekaan osannut tehdä niihin sopivia kaavoja. Sain Katrilta apua kurssilla ja hän piirsi sopivat kaavat ja niiden mukaan ompelin kaksi olanylilaukkua. Näiden korkeus on 21 cm ja alareunan leveys 23 cm. Tavaraa mahtuu sisään vähän reilummin:)
Halusin tehdä kassiin vetoketjulirpakkeen. Olen joskus tehnyt näitä eri tekniikalla mutta tähän sain Heljältä uudenlaisen kivan vinkin.
Trimmauksen jälkeen puettiin Onnille villapaita päälle lenkille lähdettäessä kun aamulla on ollut vielä pakkasta.
Ahkerat kädet ovat taas olleet vauhdissa! Kauniita viemisiä ja lahjoja on syntynyt yllinkyllin. Tuo raitakassi on ihan huippu hieno! Vetoketjulirpakkeelle tuntuisi olevan käyttöä täälläkin. Onni näyttää oikein onnelliselta, osaa nauttia säästä kuin säästä!
VastaaPoistaTykkään raitakassista itsekin ja tähän versioon saan niin mukavasti käytettyä jämäpaloja ja sehän on vaan hyvä juttu;) Tässä vetoketjulirpakemallissa laitetiin vuoren yläreunaan samaa kangasta kuin lirpakekin on ja se kiinnitetiin yläreunan ja vuoren väliin:) Vuori on siis eri kangasta. Helppo homma kun vaan olisi hoksannut aiemmin:)
PoistaOletpa ollut ahkera: käsissäsi on syntynyt monenmonta kukkaroa ja mukava kassi, kaikki taidolla tehtyjä. Yritin saada tuon vetoketjulirpakkeen näkyviin, mutta en onnistunut. Onnilla näyttää olevan "koiran onnelliset päivät".
VastaaPoistaVetoketjulirpakkeesta kerroin tuossa aiemmin kun vastasin Katin kommenttiin. Onni on tosi tyytyväinen ja kiva koira:)
PoistaKauniita kukkaroita ja Onni.
VastaaPoistaKiitos:) Onni on parasta:)
PoistaNättejä töitä ja ihana Onni :)
VastaaPoistaKiitos:)
PoistaOnnilla on hieno villapaita!
VastaaPoistaKivoja kasseja ja pussukkoita jälleen! Varsinkin tuo olanyli-raidallinen on magea, siitä tulee kansallispuku tai joku muu perinneasu mieleen, tykkään, juhlava!
Onnin villapaidan neuloi erään kääpänäkaverin äiti. Se on tosi kiva:) lanka on heijastavaa joten pimeään aikaan kätevä lenkkeillessä:)
PoistaOnpa ihastuttavia töitä jälleen. Ahkerasti olet tehnyt ja paljon kivaa käyttötavaraa on valmistunut. Itse piti mennä kehyskukkarokurssille, mutta en ole vieläkään löytänyt kehysjemmaani =)
VastaaPoistaKehyskukkaroita on mukava tehdä:) Kun vaan löytyisi kaikille käyttökohde;)
Poista