Pienehköllä mutta oikein mukavalla porukalla kokoonnuttiin Päivölään viikonlopun tilkkutyökurssille. Lauantaina Hannele kertoi että tämä kurssi on hänen viimeinen siellä pitämänsä kurssi. Vähän jäi kyllä mietityttämään että missähän sitä enää tavataan vai eikö missään. Aika sen sitten näyttää.
Hannelella oli monta kivaa ompelumallia mutta kaikkea ei todellakaan ehdi tekemään perjantai illan, lauantain ja sunnuntai aamun aikana. Nukuttavakin on välillä ja mukava on seurustellakin toisten ompelijoiden kanssa:)
Ensimmäiseksi työksi valitsin joulumysteerin ja siinähän sitä aikaa vierähti;) Kaksi muuta naista aloitti saman työn ja kaikki teimme niistä omanlaisiamme ja vähän erilaisia.
Samalla mallilla mutta eri kankailla töistä tuli eri näköisiä. Ylempi näistä on kivan värikäs ja alempi on mielestäni tyylikäs.
Työ on kooltaan tässä vaiheessa 130 cm x130 cm. Mietinnässä on teenkö tästä pöytäliinan, kuusenalusmaton vai jatkanko vielä reunoja ja teen joulupeiton:)
Tämä testiblokki on nimeltään Kuurankukka
Ruokailupaikan eteisaulaan opiskelijat olivat rakentaneet kivan koirapiparin:)
Hienoja töitä! Valtavan ahkerina olette olleet, hämmästelen että mysteerityön ehtii saada noin pitkälle. Ja kaunis se on, jokaisen versiona! Sääli että opettaja lopettaa. Jäi ilmoittautumatta tälläkin kertaa ja lopulta olen kyllä ollut niin huonona astman takia että ei olis tullu kurssista mitään. Nyt jo lääkkeet puree ja elämä voittaa :)
VastaaPoistaKyllä siellä koneet surisivat melko kovaa tahtia mutta välillä ehdittiin mukavasti seurustelemaankin niinkuin asiaan kuuluukin:)
PoistaUskon että astma rajoittaa elämää kovasti. Toivon että lääkkeet auttavat ja helpottavat tilannettasi:)
Miten viikonlopun aikana ehtii ommella noin paljon! Hieno mysteerityö. Kuurankukka on tyylikäs ja kankaat siihen niin sopivat, että kuuran voi melkein nähdä. Mukimatoissa on on ihan uusi malli.
VastaaPoistaPunaiset kankaat olivat valmiiksi leikattuja suikaleita. Kun niistä vaan pätkittiin sopivat palat niin sekin nopeutti hommaa:) Muutenkin työhön tulevat palat/blokit olivat aika suuria joten ompelu eteni aika rivakasti. Kun kahville ja ruokailuihin mentiin aina valmiiseen pöytään niin kaiken ajan sai käyttää vain ompeluun:)
PoistaHieno jouluinen tilkkutyö! Kaunis kuvio, hienoja jouluisia kankaita.
VastaaPoistaJoulutyö onnistui mielestäni oikein hyvin ja olen tyytyväinen kangasvalintoihini. Tämä taitaakin olla seuraava kohde jonka yritän tehdä valmiiksi:)
PoistaKaunista! Pari kertaa Hannelen kurssilla olen ollut ja oli kyllä mukavaa ja kiva ope. T. Saija
VastaaPoistaTilkkutyön opettajat joiden kursseilla olen käynyt ovat ollet tosi mukavia kaikki:) Kiva seurata heidän tyylejään kun ovat niin omia persooniaan jokainen:)
Poista