Viime keväänä osallistuin Bonnie Hunterin kevätmysteeriin jonka nimi on Unity. Valitsin kankaat työhön kaapista löytyvistä ja sen kyllä huomaa;) Kivan raikas siitä tuli väritykseltään mutta missähän sitä käyttäisi;) Peitto on myös aika painava. Olisikohan selityksenä paljon pieniä paloja jolloin saumanvaratkin lisäävät kankaiden määrää niin että painoa kertyy.
Peitolla on kokoa noin 170 x 240 cm.
Toinen puoli on kokonaan vaaleasta melkein valkoisesta kankaasta.
Näinkin suuren tilkkuytön tikkaaminen kotioloissa on vähän hankalaa kun ei mahdu kääntelemään sitä kovinkaan paljon. Sen vuoksi ompelin itselleni niin mieluisaa suoraa -tai siis niin suoraa kun vapaalla kädellä saa tehtyä- ylhäältä alas aika pienin epämääräisin välimatkoin.
Pohjan Kruunu-mysteerin blokit alkavat hahmottua.
Väriä löytyy näistäkin.
Riihimäen atsaleapuistossa käytiin kukkia ihailemassa, olipa vähän lämmin päivä tuumaa Onni:)
Unity hohtaa nurmikolla upeasti! Väritys komppaa hienosti pihaan, mutta eihän sitä voi siihen jättää. Varmaan löytyy paikka, ennen pitkää. Hyvin uppoavat tikkaukset, onnistuit käsittelyssä. Pohjan kruunu onkin sitten tummempaa tyyliä - hehkuvat värit siinäkin! Kruunu on oikein näyttävä. Onni poseeraa niin kiltisti vaikka kuuma taisi olla!
VastaaPoistaJotenkin kyllä tykkään itsekin peiton värityksestä vaikka ei se niin omanlaiseni olekaan. Ihan kiva kuitenkin;)
PoistaOnnin tulee helposti kuuma kun on lämpöä yli 20 astetta ja varsinkin kun ollaan uudessa paikassa jossa on uusia tuoksuja ja niitä on kiire haistelemaan.
Kylläpä on monta pientä tilkkua mahtunut Unity-mysteeriin. Kaunis lopputulos. Pohjan kruunu -työhön olet valinnut värit niin, että siinä kruunut erottuvat mukavasti. Komeasti kukkivia atsaleoita on mukava katsella.
VastaaPoistaBonnie Hunterin mysteerit ovat aina kovin pienistä paloista. Muistelen että tämä on kolmas hänen ohjeensa mukaan valmistunut. Pohjan Kruunu on kotimaisen tilkkutyöopettajan ideoima ja nostan kyllä hattua hänen taidolleen ja rohkeudelle lähteä ohjaamaan meitä mysteerin teossa:)
PoistaVoi mahoton miten kaunis peitto. Paljon työtunteja. Selkeät värit ja lopputulos täys kymppi!
VastaaPoistaMuutama tunti peiton valmistuksessa kyllä kului mutta niitä ei niin näissä mysteeritöissä huomaa kun osia tehdään vähän kerrallaan:)
PoistaKaunis on tämäkin peitto kuten muutkin mitä olet tehnyt. Minä haluaisin musta, valko, punaisen. Oletko sellaisilla väreillä koskaan tehnyt.
VastaaPoistaKiitos:)
PoistaEn muista että pelkästään noilla väreillä on valmista peittoa mutta jos haluat niin laitatko minulle sähköpostia (osoite on blogin oikealla yläreunassa). Minkä kokoista peittoa tarvitsisit?
Kauniita molemmat työt. Enpä ole koskaan ajatellut, että saumoista tulee painoa mutta niinhän se on :)
VastaaPoistaEn ollut myöskään ajatellut aiemmin tätä asiaa mutta kun peitto painoi mielestäni kohtuuttoman paljon niin mietiskelin mistä johtuu ja tulin tuohon päätelmään. Vanukin on bambubanua ja takana koko työn levyinen ja pituinen kangas niin ei niistäkään ylimääräistä painoa synny:)
PoistaKauniit työt! Värikäs Unity on selvä kesäpeitto, tummempi Pohjankruunu ennustanee jo syksyä? Huomasin tuon paino-asian sen ainoan tekemäni Hunter-mysteerin kanssa, pieniä paloja, paljon saumavaroja, niin kyllä piilopainoa kertyy.
VastaaPoistaTämä Hunterin työ taitaa olla kolmas jonka tein. Viime vuonna jätin väliin ja niin taidan tehdä tänäkin vuonna.
Poista