maanantai 17. toukokuuta 2021

Joulua odotellessa.........

 Viime vuonna sain tyttäreltä joulukalenterin jossa oli joka päivälle oma pussinsa.



Monissa niistä oli jouluisia kankaita ja kun kaikki pussit oli avattu totesin kankaita olevan aika paljon:) Melko pian päätin tehdä niistä jouluisen torkkupeiton ja ompelun oli tarkoitus alkaa mahdollisimman pian että varmasti valmistuisi tämän vuoden jouluksi;):)



Tähän asti pinta valmistui aika rivakasti mutta siihen se sitten jäikin odottamaan jatkoa. Paljon muuta kiinnostavaa ommeltavaa tuli vastaan ja homma keskeytyi:)

Tilkusta asiaa-ryhmässä on projekti jossa innostetaan ompelemaan keskeneräisiä valmiiksi ja siitä sain puhtia ottaa työn esiin ja tehdä se valmiiksi.

Suurin pintaosuus on tehty crazy-tekniikalla jonka olen oppinut Katrin kurssilla. Näitä kankaita ei riittänyt koko peitoksi ja jotta siitä tulisi käyttöön sopivan kokoinen niin tein jatkot myös kalenterista löytyneestä kuviokankaasta.



Taustapuolen kokosin yhdestä kangaspalasta ja lopuista pikkupaloista. Työn nimeksi tuli yksinkertaisesti Joulukalenteri koska siinä ei ole käytetty muita kuin kalenterista saatuja kankaita. Paitsi.......


............ reunakantti, se oli pengottava kangasvarastostani kun kalenterikankaat vaan loppuivat. Tai oikeastaan yksi pala jäi kokonaan käyttämättä kun se poikkesi sen verran näistä väreistä että ei sopinut joukkoon;)




Tikkaus on tehty mulle niin mieluisalla mallilla. Suoria tai siis niin suoria kuin vapaalla kädellä saa tehtyä pitkittäin ja poikittain pinnalle. Viivojen välitkin ovat eri kokoisia. Tässä ei yritetäkään tehdä tarkkaa suoraa;) Joihinkin kohtiin muodostuu kivan näköisiä neliöitä. Parhaimmillaan tämä tikkaus on pienemmissä töissä mutta näyttää aika kivatla isommissakin.

PeeKaan Paulan luotsaamaa Pohjan Kruunu-mysteeriä on ommeltu eteenpäin.








Minkäänlaista ajatusta ei vielä ole syntynyt minkälainen työ näistä syntyy. Sehän se idea kuitenkin onkin. Pitäisi pysyä meille osallistujillekin mahdollisimman salaisena loppuun asti:) Nimestä päätellen kuitenkin jotain tähtiin ja kruunuun viittaavaa pitäisi olla;)

Katrin etäkurssilla on tehty erilaisia pussukoita. Kuvaruutukankaat ovat olleet aina vähän haasteellisia minulle mutta näillä ohjeilla niistäkin syntyy kivaa jälkeä:)




Pussukan toiselle puolelle olisi voinut tehdä myös pienen tilkkupinnan mutta laatikosta löytyi sopivan värinen ja aiheinen kangaspala niin laitonpa sitä tähän.

Aika mielissäni olin kun löysin vielä vuoreksikin sopivan väristä kangasta. Tuliko siis ihan täydellinen pussi;);)



Toiseen pussukkaohjeeseen käytin kauan sitten ostosten kylkiäisenä saamani koira-aiheisen ruutukankaan. 



Toiselle puolelle käytin pikakolmioita jotka jäivät sivuun tulevasta työstäni. Olin ommellut niitä väärin väriyhdistelmin. Onneksi huomasin ajoissa eikä enempää virheellisiä syntynyt:)

Katrin mysteerityönä tehtiin tilkkujännärikassia. Sekin valmistui toukokuun alkupäivinä.


Toinen puoli on Päivänsäde......


 .........toinen Menninkäinen.

Kassista tuli aika iso. Melkein olisi sopiva kauppakassiksi. Ottaisiko siihen käyttöön;) olisi ainakin aika räväkän näköinen, voisi myös kääntää jonkun pään:);)


20 kommenttia:

  1. Kiva, että jouluompelukset ovat jo valmiina. Mysteerityö näyttää kiehtovalta. Tosi kaunis perhonen liihottelee pussukassa. Kassi on tyylikäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Mysteerityöt ovat kyllä todella mielenkiintoisia ja tähän asti tekemäni ovat olleet kivoja:)

      Poista
  2. Sinä olet niin mielettömän ahkera! Jännää nähdä, minkälainen mysteerityöstä tulee. Joulukalenteripeitto näyttää hyvältä kesänurmellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahkerasta en tiedä mutta ompelen pikkuhiljaa aina silloin tällöin kun ehdin muiden asioiden välissä:)
      Mysteeripeitto on kyllä tosi mielenkiintoinen:) siinä on käytössä paljon kauniita värejä joita en yleensä osaa käyttää;) Kivä haastaa itseään:)

      Poista
  3. Kyllä olet hengästyttävän ahkera. Niin kauniita ja kivoja töitä kaikki. Tietysti koiraihmisenä tuo koirapussukka on kivoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kivoja malleja on nyt ollut tarjolla ja niihin on vaan tartuttava;)

      Poista
  4. Vau, miten ihania tilkkutöitä! Olet taitava ja sinulla on silmää tehdä hienoja kokonaisuuksia. Tuollainen joulukalenteri on kyllä ihan super mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Koetan tehdä parhaani ja toisinaan onnistuu mutta ei aina:)

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Huomenta! Haastan sinut tekemään blogiisi postauksen lempiblogeistasi! Mieti mitä blogeja luet ja listaa niistä parhaimmat! Me tarvitsemme kesäksi luettavaa!🤍

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  7. No harvapa on tänä vuonna jo saanut jouluksi valmista! Kauniilta näyttää kesämaisemassakin! Kiva nähdä mitä mysteeristä rakentuu. Kankaat on ainakin hienot! Kassin kanssa voit hyvin mennä kesäisille toriostoksille, "kas näin heiluu kassi ja kassi heiluu näin". Heleätä helluntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mysteeri on kyllä jännä ja jännitystä lisää mulle vähän oudomman väriset kankaat vaikkakin ne ovat kauniita värejä:)

      Poista
  8. Hieno peitto taas syntyi käsissäsi. Ja nuo pussukat on tosi mukavat. Iso tilkkusängynpeitto olisi ihana mutta varmaan tosi hinnakas jos sellaisen ostaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Peiton hinta on riippuvainen siitä minkälaisia kankaita siihen käyttää. Hyvät puuvillakankaat maksavat n.18€/m ja useampi metri peittoon menee riippuen mallista. Taustapuoli vaatii omansa;) Jos tekee hyviä hankintoja esim.kirpputoreilta saattaa saada aika edullisenkin peiton.

      Poista
    2. Niin mutta tarkoitin valmiina. Minä en sellaista osaa tehdä.

      Poista
  9. Voi jestas! Ihastuttava peitto. Hyvät värit valitti ja niin kivasti kaikki sopii yhteen.
    Paljon kaunista katseltavaa ja kaikille löytyy käyttöä.

    VastaaPoista
  10. No huh, kyllä sinulta noita töitä syntyy ja kaikki niin kauniita ja hienoja! Ahkera olet! Joulukalenteripeitto on kyllä hieno ja kiva muisto. Pohjankruunu on kyllä mysteeri:)

    VastaaPoista
  11. Joulukalenteripeitto on ihana idea ja toteutus!
    Elämä on joulun arvoinen!!

    VastaaPoista
  12. Kauniita töitä kaikki. Tuosta kassista tuli tosi kiva. Mukava kun osallistut mysteereihin, voisi joskus itsekkin osallistua johonkin.

    VastaaPoista