tiistai 16. helmikuuta 2021

Tyttöjen peittobuumi jatkuu

 Pyydettiin ompelemaan pikkutytölle peitto perinteisen neliömallin mukaan. Peiton toisella puolella on pienemmät ja toisella suuremmat neliöt. Joten kumpi puoli tahansa voi olla etu- tai takapuoli:)



Peiton koko on 90 x 130 cm.


Tikkauksen tein koneen omalla aaltokuviolla jonka suurensin niin suureksi kuin oli mahdollista. Tarkkaa mittaa en pystysuorien välillä pitänyt vaan ompelin ne silmämääräisesti tarkoituksena että välit voivat olla eri pituisia. 

Sain näytelehden Leivo koko vuosi, selasin sen ja katsoin että paljon mukavaa leivottavaa sieltä löytyy. Eräänä päivänä päätin että avaan lehden silmät kiinni ja teen sen mikä siitä kohdasta tulee vastaan:) Vähän oli kuitenkin yllätys mutta kun olin kerran päättänyt niin en tahtonut livetä siitä ja niinpä meillä syötiin viikonloppuna Hodarikakkua;)


Aika tuhtia ja täyttävää oli mutta hyvältä maistui. Voi kuitenkin olla että jäi tähän yhteen kertaan tämän kakun valmistus:) 

13 kommenttia:

  1. Kiva ajatus, että peiton molemmat puolet sisältävät saman mallin, mutta erikokoisina. Kauniit värit ja hyvä toteutus. Kylläpä nauratti tuo sinun kohdallesi osunut leivontaohje. Hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peitosta tuli tosiaankin kiva, luonnossa kun voi vielä hypistellä sitä ja tuntea sen pehmeyden;):)
      Olisitpa nähnyt mun ilmeeni kun näin tuon kakkureseptin, olisi naurattanut varmasti vielä enemmän:) Lehdessä ei montaa suolaista ohjetta ollut ja luulin näkeväni jonkun makean reseptin mutta tämmä sieltä ilmestyi!

      Poista
  2. Kaunis peitto kummaltakin puolen. Tuo kakku olisi varmasti myös Onnin mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku olisi ollut ehkä enemmän Onnin kuin omaan mieleeni;) Kokeiltu nyt on tuokin. Lehteä selatessa ohje ei kiinnittänyt mitenkään huomiotani joten se tuli kyllä aika yllätyksenä:)

      Poista
  3. Kaunis peitto ja taas 2-puolinen! Se on kyllä ihan luksusta! Erikokoiset ruudut on hyvä idea. Hodarikakku oli aika erikoinen :D noinkohan olisin pysynyt päätöksessäni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakun kohdalla kysyttiin päättäväisyyttäni! Pari kertaa meinasin jo pyörtää päätökseni mutta sitten ajattelin että en luovuta ja kokeilen mitä tuleman pitää:)

      Poista
  4. Peitto on tosi kaunis molemmilta puolilta, väritys on ihana! No jopas sattui hodarikakku:)

    VastaaPoista
  5. Ihana peitto! Ei tarvitse olla monimutkainen, kun saa kaunista aikaan. Minä en ehkä olisi pystynyt toteuttamaan jotain reseptiä "arpomalla", mutta piditpä lupauksestasi kiinni. Ja se tietohan sieltä tuli, ettei mennyt jatkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkureseptiä piti hetki "nieleskellä" ja olisinhan voinut pettää lupaukseni kun en ollut sitä kenellekään kertonut;) Vävy oli kyllä mielissään tästä herkusta:):)

      Poista
  6. Tuo aaltotikkaus on todella näppärä. Olen itsekin ihastunut siihen. Kun luin tekstiäsi ja vastaan tuli sana leivo, niin linnuksi luulin tietysti :-D. Yhteydestä selvisi, että ihan muuta tarkoitettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina en ole niin innostunut tuosta aaltotikkauksesta ollut mutta nykyään se kyllä viehättää:) Sopivassa kohteessa näyttää hyvältä:)

      Poista
  7. Kumminpäin vaan-peitto on kiva, kun molemmat puolet on viimeisteltyjä. Kaunis peitto.

    VastaaPoista