sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Välityönä kehyskukkaro:)

Viime kerralla tilkkutyökurssilla ompelin Jelly Roll-kaitaleita yhteen urakalla ja kovalla innolla niin että nyt on materiaalia josta ommella valmiiksi tuotteeksi;) Kurssilla saatiin monenlaisia ohjeita ja kivoja ideoita valmistaa kaitaleista torkkupeittoja sun muuta. Oikeastaan oli ensin vähän vaikea valita mitä niistä lähtisi valmistamaan mutta kyllä sieltä sitten pari mallia valikoitui:) Niitä olen nyt täällä ommellut eteenpäin mutta ovat sen verran hidastöisiä että teki mieli tehdä välillä pieni nopeasti valmistuva kehyskukkaro.




Katri-ope piirsi minulle tähän kehykseen sopivan kokoisen kaavan. Kurssitusta olen saanut tuohonkin hommaan mutta en vaan ole uskaltanut itse kokeilla piirtämistä ja pussukan ompelua sen mukaan. Ehkä jonakin päivänä yritän sitäkin:)


Kehyksessä on vaaleanpunaiset nipsuttimet ja niistä pääteltiin Katrin kanssa että kukkarosta voisi ommella söpön. Vuoreksi laitoin hempeää ruusukangasta joten söpöhän siitä sitten tuli;) 





Tikkauksissa on molemmilla puolilla jäljitelty kuvaa koko pinnan täydeltä.




 Onnin kanssa ihastellaan pihan kauniita kukkia:)





Uskoisitteko samaksi kaveriksi:) Kyllä parturissa käynti kannattaa;)


19 kommenttia:

  1. Kaunis kehyskukkaro. Luulin ensin, että Onni on saanut siskon tai veljen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Onni vois kyllä tykätä kaverista:) Trimmauksessa käydään joka toinen kuukausi ja silti ehtii näyttämään peikolta:)

      Poista
  2. Kukkarosta tuli oikea söpöys! Kivat tikkauksetkin.

    VastaaPoista
  3. Kiva kukkaro. Minulla on useampikin "sulkija" kukkarolle mutta koskaan en ole niitä käyttänyt. En osaa kiinnittää niitä kankaaseen. Harmitus. Mutta sinulta onnistuu kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehyskukkaroita on kyllä melko helppo tehdä:)

      Poista
  4. Voi kuinka söpön suloinen kukkaro!

    VastaaPoista
  5. No jo onkin söpö! Ihana pikkuinen tulppaani. Onnista saattaa kehkeytyä loistava puutarhuri. Hänellä on hyviä ideoita, kuten se porkkanantaimien lämmitys. Kiitos vinkistä, täytynee tilata itselle aika kampaajalle, näytän Onnilta tuossa "ennen kuvassa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä apulainen Onni on, aina mukana kaikessa! Taimet on jo mukavasti aluillaan, varmasti lämmitys auttoi ja varsinkin kun ei ollut ensimmäinen kerta kun herran sieltä tapasin:)

      Poista
    2. Toivottavasti ei aloita porkkanoiden nostoa liian aikaisin!

      Poista
    3. Sekin on mahdollista😊.

      Poista
  6. Kaunis tuo kukkakuvio pussukassa. Kiva idea. Mutta kyllä on komea poika kuvassa, parturissa käynti kannattaa. Itse kullekin.

    VastaaPoista
  7. Kukkablokin mallin löysin jostain vanhasta ompeluksestani. Otin mittoja ja tein uuden, aika onnistunut tuli:)

    VastaaPoista
  8. Tosi söpö tulikin! Niin tunnistan tuon että välillä haluaa saada jotain valmiiksikin, nimimerkillä monta peittoa työn alla.
    Onni ottaa hyvin kuvausasennon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Onni on kuvauksellinen silloin kun itse tahtoo;) aina ei onnistu:)

      Poista
  9. Oi miten kauniit kukkarot ja tosi sievät kehykset! Onni on kyllä oppinut poseeraamaan :)

    VastaaPoista