torstai 9. toukokuuta 2019

Kahden illan kukkarot

Monet kukkarokurssit on tullut käytyä vuosien aikana mutta sellaiselta taas kerran löysin itseni muutama päivä sitten:) Peruskukkaron valmistus taitaa olla minulla jo melko lailla hallinnassa. Eikä tarkoita sitä että sekään aina onnistuisi täydellisesti mutta tekotapa on jo ymmärretty ja sisäistetty:) Vaikka kuinka monet kurssit on käynyt niin aina sieltä vaan tulee jotain uusia niksejä ja ideoita. Tai sitten niitä ei vaan pysty omaksumaan yhdellä kerralla. Ja vielä kun ne saa toteutukseen - siinä sitä on sarkaa:)

Alkuviikolla olin kahtena iltana naapurikaupungissa Katrin kukkarokurssilla. Kolme tuotetta valmistui. Aika hyvä saalis mutta kyllä piti olla ahkerakin:):)



Tässä olan yli käytettävässä kukkarolaukun valmistuksessa uutta oli sivun lettipinta. Se olikin kiva tuttavuus, voi tehdä monenmittaisena ja monenvärisenä, mikä milloinkin innostaa;)





Turkoosiin kukkaroon ompelin erikseen pohjakappaleen. Se on samaa kangasta kuin kukkaron vuori. Mukava idea tämäkin:)





Onnikin kävi kurkkaamassa kuvauspuuhiani.






Paper piecing-tekniikkaa olin joskus harjoitellut ja nyt sain ne lisättyä tähän malliin. Pohjassa on pienet muotolaskokset ja näin ollen pussukka pysyy hyvin pystyssä. Toki siihen vaikuttaa myös tukimateriaali. Vahingossa silitin pinnat laukkuhuopaan vaikka piti laittaa ohuempi tuki mutta näyttää tämäkin hyvin toimivan.


Kahden illan kukkarot yhteiskuvassa:)

11 kommenttia:

  1. Onpas kivoja tuollaiset kurssit ja niin hienoja kukkaroita kaikki! Mukavaa päivää♥

    VastaaPoista
  2. Upeita kukkaroita! Mukavia kursseja Katrilla! Tottakai Onnin pitää olla perillä tapahtumista - valvova silmä.

    VastaaPoista
  3. Mikä vauhti kukkaroiden valmistuksessa! Kauniita kaikki ja kuitenkin erityylisiä.

    VastaaPoista
  4. Upeita kukkaroita! Ahkera olet ollut.
    Kaikki erilaisia, mutta siinähän se taitaa olla se, miksi ne aina kiinnostaakin.

    VastaaPoista
  5. Kauniita ja niin siistisi tehtyjä! KIva, että on monenlaisia malleja!

    VastaaPoista
  6. Kyllä näkee, että rouva on opit sisäistänyt, niin on hienoja kukkaroita!

    VastaaPoista
  7. Voi huh, on kyllä tyylikkäät kukkarot, turkoosinvärinen taitaa olla Onnin mieleen :o)

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka hauska tuo letitys! Houkuttaa kokeilemaan itsekin :)

    VastaaPoista
  9. Hyvän näköisiä kukkaroita ja kivan mallisia. Pohja antaa hyvin tilaa.

    VastaaPoista
  10. Tällaiselle kurssille olisi kiva osallistua. Tosi kivat kukkarot olet tehnyt.

    VastaaPoista