lauantai 18. heinäkuuta 2015

Tilkkutyönäyttely Forssassa

Eiliseksi päiväksi oli luvattu sadetta ja niinpä suunnittelimme autolla ajelua koska arvelimme että ulkona päivää ei voisi viettää. Toisin kuitenkin kävi. Sadetta saatiin vain muutama pisara koko matkan aikana ja sää oli pääasiassa kauniin aurinkoinen. Kiva reissu tästä tuli.
Ensimmäinen kohteemme oli Forssan tilkkutyönäyttely. Meiltä tänne on matkaa melkein 100 km.



 Kirjastolla tuntuu olevan kovasti käyttäjiä. En saanut otettua ulko-ovelta yhtään kuvaa  etteikö siihen olisi osunut joku ihminen. Ovella tuntui olevan aika kuhina, pyörällä  saapujia ja poistujia, tupakalla kävijöitä ja kaikenlaisia kulkijoita. Tähän kuvaan sattui  tulemaan pelastuslaitoksen  kaveri:)

Näyttelyssä oli paljon töitä, olihan se kahden killan yhteinen näyttely. Siis katseltavaa riitti aiheuttaen myös pohdintaa erilaisiin asioihin (tekniikoihin ja värien käyttöön, toteuttamistapoihin) ja tekijöiden näkemyksiin.


Yläkuvassa oleva lankarullatyö kiehtoi minua siisteydellään ja selkeydellään. Nämä kritiikit täyttäviä töitä oli seinillä kyllä paljon muitakin.
Alemmassa kuvassa oleva ruskearuutuinen oli valmistettu ihanan pehmeästä materiaalista ja joka ruudun ympäri oli ommeltu käsin aitapistoja (tai sitten jotain muita pistoja, asiantuntevuuteni ei ole parhaimmillaan tässä(kään) kohdassa).





Paljon oli kauniita töitä!

Kehräämöalue on myös miellyttävää katseltavaa silmälle:)




  Matka jatkui toiset 100 km tuttavien luo tapaan perheen uutta tulokasta:) Kivoja koiruleita molemmat. Rauhallisesti tutkivat pihaa ja lepäilivät nurmikolla sillä aikaa kun me nautimme hyvästä kalakeitosta ja kahvitarjoilusta. Odottelimme koirien isäntäväen kertomaa hulinaa tapahtuvaksi mutta vieraskoreita ilmeisesti olivat, minkäänlaisesta menosta ei ollut meininkiäkään.


Nikke ja Noomi.


Kotiin lähtiessä kävimme vielä katsomassa Porissa kaupungin Jazz-tapahtuman menoa. Väkeä oli paljon siis todella paljon. Sään ollessa niin kaunis festareilla oli varmasti mukavaa. Muutaman kerran olemme itsekin olleet mukana menossa mutta tällä kertaa tapahtuma jätettiin väliin.



7 kommenttia:

  1. Olipa kiva päästä näyttelyä näkemään tätä kautta, upeita tilkkutöitä! Kivan näköiset koirulit :)

    VastaaPoista
  2. Onpa hienoja. Toisaalta on hyvä katsoa niitä läheltä ja toisaalta, kauempaa näkee paremmin :)

    VastaaPoista
  3. Näyttely vaikuttaa kivalta! Monta mielenkiintoisen näköistä tilkkutyötä näissä kuvissa. Kiitos kun jaoit!

    VastaaPoista
  4. Akaan Toijalassa on Forssan tilkkunäyttelyn sisarnäyttely, eli molemmissa paikoissa on sekä akaalaisia että forssalaisia töitä.

    VastaaPoista
  5. Teillä on ollut kiva kesäretki!
    Kiitos Forssan kuvista, mielenkiintoista nähdä! Jotenkin tuntuu, että Toijalan näyttelyssä tarjonta oli paljon monipuolisempaa. Tai sitten johtuu näyttelytilasta, Toijalassa pieni ja sokkeloinen vanha rakennus, Forssassa oikea näyttelytila - vaikuttaa asetteluun, valoon ja tunnelmaan...??

    VastaaPoista