sunnuntai 22. elokuuta 2021

Hirsimökissä sen salaisuus

Kuten edellisessä postauksessa kerroin näin punaisen hirsimökkipeiton kuvan ehkä Pinterestissä, Instassa tai jossain mutta en muista missä. Kuva jäi mieleen kummittelemaan ja kiinnostamaan niin että kun askeleet johtivat useammankin kerran punaisten kankaiden äärelle niin ymmärsin että tehtävä se nyt on:) En edes muista milloin olen hirsimökkiblokkia ommellut niin pitkä aika siitä on.

Näkemässäni kuvassa punaiset taisivat olla vähän kirkkaamman väriset mutta halusin työstä tulevan vähän hailakamman vaikka aika värikäs lopputulos kuitenkin on;)



 Ohjetta en sen kummemmin lähtenyt tähän etsimään. Mietin ensin keskiruudun koon ja suikaleen leveyden ja sen jälkeen vaan ompelukone surisemaan. Neljä koeblokkia piti kyllä tehdä ennenkuin sain kankaiden paikat mieleiseen värijärjestykseen:)






Miten tikkaus? Siinähän sitten olikin hetkeksi mietittävää! Päädyin tekemään vapaatikkauksella ympyröitä, single loops taitaa olla nimi tälle tavalle.


Työn toiselle puolelle laitoin Sannan kurssilla ompelmani isohkon blokin Sydän Twistillä.


Kokosin taustapuolen myös hirsimökkityylisesti samoista kankaista mitä käytin oikeallakin puolella.


15 kommenttia:

  1. Upeita tilkkutöitä <3 Hienot kuviot ja kauniit värit. Olet taitava ja sinulle värisilmää sommittelussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Peitto on onnistunut kaikin puolin omastakin mielestä:)
      Serinakakkuja on tehty jo toinenkin kerta;) Siis kiitos reseptistä:) Tein myös hot dogeja oheesi mukaan ja nekin maistuivat tosi hyviltä:)

      Poista
  2. Kaunis, hempeä tuotos! Värit kohdallaan tikkauksista puhumattakaan! Twist-blokki sopii hyvin taustalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peitosta tykkään itsekin tosi paljon. Tikkaus antaa siihen vähän pulleutta ja se tuntuu käsiin niin ihanan pehmeältä:)

      Poista
  3. Onpa kaunis peitto, sopisi hyvin romanttiseen sisustustyyliin. Iso työ on ollut tuon tekemisessä, mutta kyllä kannatti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilkkutöissä on kyllä oma hommansa mutta kun tykkää tehdä niin eihän se tunnu miltään:) Kiitos kommentistasi:)

      Poista
  4. Hirsimökki on kyllä ihan huippumalli, kun siitä saa vaikka miten kauniita peittoja. Hienosti olet taas värit valinnut ja tuo takapuolikin on niin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirsimökillä on tosiaan monenlaisia mahdollisuuksia ja kun vaihtaa vielä värejä niin ei tarvitsi muuta tehdäkään:)
      Olin tyytyväinen kun hoksasin laittaa sydämen tuonne taakse. Se oli kooltaan niin suuri että en ollut keksinyt sille aiemmin mitään käyttöä:)

      Poista
  5. Voi miten kauniin peiton rakensit! Värit menee niin hienosti! Takapuolikin taas niin mainio. Ihmettelen oikein miksi minä en koskaan muista laittaa taakse toista peittoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko on laittaa taakse toinen tilkkupinta muuten peittoja tulisi hirvittävä määrä:) Vaikka syntyy niitä tälläkin systeemillä turhan paljon mutta minkäs teet, kun haluaa ommella niin haluaa;) Valmistuu sentään vähän vähemmän kun laittaa kaksi pintaa yhteen peittoon:):)

      Poista
  6. Mielettömän kaunis peitto, jonka väritys on minulle mieleinen. Kaarevat tikkaukset pehmentävät mökin kulmia.

    VastaaPoista
  7. Hyvä kangasvalinta peittoon. On kyllä kaunis.
    Olet taitava!

    VastaaPoista
  8. Todella kaunis hirsimökkipeitto, molemmin puolin, kauniit värit ja sommittelu! Tikkaus täydentää ehdottomasti!

    VastaaPoista
  9. Oi miten kaunis peitto, rakastuin tähän.
    Minkä kokoinen tämä oli 🤗❓

    VastaaPoista
  10. Ihan mahtava peitto. Sinulla nuo taustatkin ovat niin kauniita.

    VastaaPoista