perjantai 26. maaliskuuta 2021

Pääsiäisliina, Turrepeitto ja palapelityyny

Tilkkuiluharrastuksessa saa kokea välillä onnistumisen iloa ja välillä sitä nurjaa puolta. Noinhan se menee kaikissa harrastuksissa ja elämässä yleensä.

Katrin farkkukurssilla tehtiin katedraalin ikkuna ohjeella liinoja, kasseja, pussukoita, mitä kukin itse halusi. Pääsiäinen mielessä ajattelin tehdä pari pientä liinaa. Farkkuja minulla ei ollut mutta samat mallit onnistuivat monesta muusta kankaasta tehtynä. Niin siis jos onnistuivat.


Kuvan vasemmalla puolella on malli joka oli tarkoitus tullakin. Oikealla opettajan ehdottama toinen versio. 
Nyt voisin kysyä itseltäni menikö omasta mielestä kangasvalinnat nappiin:). Kankaat sopivat kyllä toisiinsa mutta kaksi näin kuviollista on aika huono vaihtoehto tässä mallissa:( Luulen että näitä liinoja ei nähdä meillä pääsiäisenä pöydällä;)



Takapuolelta samat liinat ovat ehkä hieman paremmat. Mielenkiintoista nähdä mitä aion näille tehdä:)

Samalla farkkukurssilla saatiin Turre-peiton ohjeet.



Oli tarkoitus että takana oleva kangas olisi farkkua mutta kun sitä ei ollut niin ei ollut. Korvasin sen itse aikoinani värjäämällä vihreällä kankaalla. Lisänä muutakin kaapista löytynyttä vihreää yksiväristä kangasta.


Oikealla puolella on erilaisia kukkakankaita. Samanlaista ei riittänyt koko työhön;) Kuvassa väritkin ovat vähän haljukammat kuin luonnossa.

Innolla olen osallistunut usean tilkkutyöopettajan etäkurssille:):) Tosi kiva että niitä nyt järjestetään.

Pussukan koko on 20 x 25cm .

Sannan kurssilla tehtiin vekkikylkipussukka. Värivaihtoehtoja piti etsiä tähän aika kauan. En millään meinannut keksiä minkälaiset valitsisin mutta jostain vaan ajatus väreihin tuli kun aikansa pohti ja pohti:) Ja nyt on myönnettävä että tein pussukan kahteen kertaan. Ensimmäisen musta-harmaa-turkoosin ja siitä tuli kivan värinen mutta siihen se sitten jäikin. Ompeluksiltaan epäonnistunut yksilö:) Tämäkin valmistui ratkojan avulla, sitä täytyi käyttää yllättävän paljon. Ohjeet olivat kyllä selkeät mutta en vaan ymmärtänyt joka kohdassa lukemaani.


Purkin korkeus on 9 cm ja halkaisija 12 cm.

Osallistuin myös Saana-opettajan kurssille. Hän onkin minulle uusi tuttavuus. Hänen kursseillaan en ole aiemmin ollut. Puolentoista tunnin kurssilla tehtiin pieni pyöreä kangaspurkki. Tämä on mielestäni onnistunut ja kiva. Kankaaksi valitsin laatikossa pitkään käyttöä odotellut kangas. Tähän ei mennyt kuin pieni pätkä joten jokin lisäkäyttö sillekin olisi paikallaan;)



Jokin aika sitten Katrin kurssilla tehtiin palapelejä. Tein silloin vaan pienen koeversion. Lisäsin palaan kankaita ja tikkasin sen. Taustapuolelle kangas ja vetoketju ja niinpä on uusi tyyny valmiina.



Onnin Ninja-siskon ihmismummo oli neulonut ihania neuleita käppänöilleen. Uskaltauduin kysymään josko meillekin sellainen saataisiin ja onnistuihan tuo. Näitä oli muutama muukin kysellyt enkä yhtään ihmettele. Mielestäni pusero on kertakaikkisen ihastuttava. Lanka on heijastavaa joten nyt vaan odotellaan syksyä jotta päästäisiin kokeilemaan neuletta. Onni ei ihan innostunut siitä mutta uskon että syksyn kylmillä on toista mieltä;)


14 kommenttia:

  1. Varmaan kivoja nuo nettikurssit, en ole itse keksinyt, mistä niitä löytää. Pussukka on tehty mielenkiintoisella tekniikalla. Ja miten suloinen Onni on uudessa palmikkoneuleessaan. Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettajat mainostavat kurssejaan facebookissa, sieltä olen muutaman löytänyt. Katrin kurssit-sivuilla netissä on kaikki hänen kurssinsa ja ne ovat nyt etänä. Myös Sanna Paranko ilmoittaa kursseistaan facessa. Omia, Espoo; täältä löysin Saanan kurssin.
      Onni ei vaan itse ymmärrä miten komea on uudessa nutussaan;)

      Poista
  2. Oletkin ollut ahkera kurssilainen, hyvä sinä! Hienoja töitä! Kaikenlaista kokemusta on karttunut :) Turre-peitostasi olisi tullut huomattavasti painavampi farkkukankaisena. On kyllä hyvä näin. Onnilla on niin upea neule! Ei sen merkitystä varmaan sisällä arvostakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin neuleen kutojan koiralla ja se oli mielestäni niin kiva että kyselin olisiko meille mahdollisuus saada samanlainen. Ja saatiinhan se:)

      Poista
  3. Tosi paljon olet ehtinytkin tehdä, kaikkea kaunista! Turre peitto on kyllä hieno! Onnilla on kaunis neule. Joskus kyllä itselläkin nuo kangasvalinnat eivät mene ihan nappiin, mutta ei muuta kun eteenpäin sano mummo lumessa:) Nettikurssit ovat kyllä kivoja, saa kotona tehdä ei tarvitse lähteä mihinkään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on meinannut tulla kiire kurssiompelusten kanssa. Sitten onkin keskeneräiset edelleen kesken vaikka yritän saada nekin vuoden loppuun mennessä valmiiksi.
      Neuleen kutoi Onnin siskon ihmismummo:)

      Poista
  4. Taas on syntynyt jos vaikka mitä kaunista. Ehkä tuo vaalean kankaan mustat kuviot vähän sekottaa mallia mutta malli itsessään on kiva.
    Tarkoitus myöskin osallistua jollekkin etäkurssille kun tuo opistonkin opetus jo loppui.Turre peitto on tosi jännä ja muhkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin ajattelin mustista kanoista itsekin, ne työn värit varmasti sekoittavat. Ehkäpä opin tästäkin taas jotain:)

      Poista
  5. Monta kivaa työtä olet tehnyt. Tuo saumasysteemi on mielenkiintoinen. Mutta kyllä Onnin pusero on paras.

    VastaaPoista
  6. Hyvänen aika, miten paljon kivoja töitä! Minulle kävi samanlainen juttu Sannan nettikurssilla tehdyn tilkkutähden kanssa kuin sinulla katedraalin ikkunoiden kanssa. Kassia nyt yritän niistä tehdä. Vekkipussukkasi on tyylikäs, todella onnistuneet kangasvalinnat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuuhan noita töppäyksiä aina joskus mutta ne on vaan hyväksyttävä ja toivotttavasti niistäkin jotain jää mieleen opiksi jatkossa:) Harmittaa vaan silloin kun ne kohdalle osuu:)

      Poista
  7. Paljon kaikkea kivaa! Vekkikylkipussukoista olen nähnyt erilaisia väriyhdistelmiä ja tämä on kyllä minulle mieleisin! Turrepeiton tekniikalla olen joskus tehnyt farkkukankaisen kassin, missähän sekin lienee. Palapeli-malli on kiinnostava, sellaista haluaisin kokeilla. Onnilla on hieno pusero ja heijastava lanka onkin hyvä valinta. Jos sinulta loppuu tuo ruskea kangas, minulta löytyy lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos:)
      Palapeli on kiva malli mutta mielestäni vähän työläs tavallaan ainakin pienenä versiona. Isompana homma käy varmaankin paremmin:)
      Ruskealle kankaalle on käynyt samoin kuin muutamalle muullekin. Aika on muuttanut ne vähemmän kauniiksi. Kyllä sitä jäi vieläkin kaappiin mutta kiitos kuitenkin tarjouksesta;) Hyvä tietää mistä löytyy jos tarvetta tulee;)

      Poista