torstai 4. kesäkuuta 2020

Silityslaudan päällinen , ilmastopeitto ja mysteeriä

Katrin Tilkkukauppablogissa on ohje silityslaudan päällisen vaihtoon. Siitäpä havahduin katsomaan oman pikkulautani tilannetta. Kyllä, vaihtoon meni. Rumaksi se ei ollut vielä kulunut mutta aika yksitoikkoisen näköinen kangas siinä oli. Nyt on paljon hienompi:)


 Onni halusi tulla ihailemaan kanssani työn valmistumista.



Kehyskoteloon mahtuu pienet sakset, lankarulla ja pieni käsin ommeltava työ kuten hexagonit. Mukavan kokoinen kuljetettavaksi vaikka matkalle mukaan. Tähän saatiin ohje Katrin livelähetyksessä.
Kehyksien laittaminen kukkaroon ei ole mielestäni vaikeimmasta päästä oleva työ kun vaan keskittyy asiaan. Paitsi nyt oli;) Voiko olla pöllömpää ihmistä kuin minä: kun kukkaro oli valmistunut niin alkoi kehyksen liimaus. Tein homman rauhallisesti ja sain laitettua liiman siististi kehykseen. Työnsin kukkaron reunat kehykseen ja onnittelin itseäni. Menipä helposti ja asettui hyvin. Sitten kahville ja parin tunnin jälkeen toisen puolen liimaus. Oho, ihmettelin miten tämä on irti keskeltä ja kohta se oli irti kokonaan. Juu, olin työntänyt reunat kehykseen jossa ei ollut liimaa:) Kaivoin liimat pois ja uusi yritys. Ehkä seuraavan kerran olen tarkempi!



Ilmastopeiton toukokuulle saatiin jo vähän punaista väriä:)  Luulen että tänä vuonna saadaan erityisen hyviä herneitä ja perunoita koska Onni hoitaa kasvimaata hyvin pitämällä sen lämpimänä:)


Claudia-mysteerin kanssa ei vauhti päätä huimaa. Kuukauden ensimmäinen päivä saadaan uusi ohje jonka mukaan valmistuu muutama blokki. Nytkin tehtiin kaksi, niin taisi olla viime kuussakin:) Hidas vauhti ei haittaa;) ehtii sitten välillä tehdä muutakin eikä ole niin sidoksissa yhteen hommaan:) Tummat kankaat blokissa ovat sinisiä vaikka näyttävät melkein mustilta.


Kasvihuoneessa on vielä melko hiljaista.




12 kommenttia:

  1. Kyllä minunkin silityslauta kaipaisi ehjää päällistä. Kiva huomata ilmastopeiton uudet värit. Voi, sinulla salaatit ovat jo taimella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päällisen valmistus oli kyllä helppo homma, kunhan tulee vaan tehdyksi:)

      Poista
  2. Kivannäköinen päällinen! Tuosta ilmastopeitosta tulee niin hieno! Kauniita kesäpäiviä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ilmastopeittoprojekti on mielestäni huippukiva juttu!:)

      Poista
  3. Kuule minulla on myös kaamea silityslaudan päällinen 😣. Olen katsellut sitä jo kauan että pitäisi vaihtaa uusi, mutta en ole saanut aikaiseksi. Sanoin miehelle että pitää vaihtaa mökin laudan kanssa kun siellä ei tule (kerkiä) selitellä. Kotona taas silitän viikoittain. Ehkä sitten jossain vaiheessa vaihdan myös päällisen 🤗 Kasvihuoneesi on siisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita päällisiä kaupassakin ainakin normaalikokoisiin silityslautoihin mutta tuohon pieneen oli kiva tehdä itse:)

      Poista
  4. Tosi kauniita! Etenkin, kun ei ite osaa ollenkaan tuollaista. Silityslaudasta tuli hieno! Mikä onni, että sinulla on Onni aina mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silityslaudan päällinen oli helppo tehdä! Onni on huipputyyppi:)

      Poista
  5. Upea silitysalusta! Onni osaa arvosta oikeita asioita. Lämpötiloissa tapahtui sentään muutoksia alkuvuoteen :) Kasvihuoneessa kaikki hyvin!

    VastaaPoista
  6. Nätti lauta. Pitäisi tehdä tuo sama homma, kun päällinen on lähes puhki palanut. Onni kovasti ihmettelee, että mikäs lauta se siinä keskellä pihaa :))

    VastaaPoista
  7. Päällisen voisi vaihtaa useamminkin kun on kuitenkin aika nopea homma:)
    Onnilla on tapana tulla heti paikalle kun levitän jonkin työni joko sisällä tai ulkona ja mielummin vielä siihen päälle. Lautaa katseli vaan sivusta, ei pyrkinyt päälle:)

    VastaaPoista