keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Kukkaroita

Kun kevään tilkkuryökurssit päättyivät kuin seinään niin Katri on opastanut meitä muutamilla livelähetyksillä antamalla kivoja malleja kevään ja kesän ompeluksiksi. Perhosen teinkin jo terassityynyyn ja tekeillä on pilkottu tuulimylly-blokeista torkkupeitto. Se vaan on vaiheessa kun tuli otettua noita mysteerihommiakin tehtäväksi.



Blokit ovat tässä vielä sikin sokin. Katselen niitä tarkemmin ja muutan järjestystä kun kaikki ovat valmiina. Tähän työhön olen käyttänyt siihen varta vasten ostettuja kankaita sekä laatikosta löytyneitä sopivia. Muutamasta kankaasta jäi pieniä paloja joista ei blokkia enää saanut tehtyä mutta olivat mielestäni aivan ihania niin tein niistä kehyskukkaroita. Oikeastaan mieli teki kovasti tehdäkin niitä näiden isompien projektien välissä:)



Sisälläkin on samoja kankaita joita on käytetty blokeissa.



Kukkaroihin käytin ohutta tukikangasta paitsi tähän yhteen laitoin ohutta vanua. Halusin nähdä miltä se näyttää noin epämääräisesti tikattuna. Ja kiva tuli siitäkin:)

Hurahdin mainoksen orjaksi ja tyttären yllyttämänä tilasin kokeeksi Ruokaboksin. Eikä kaduta yhtään!! Oli hyvä kokemus!! Ei tarvinnut viikkoon miettiä mitä ruokaa tekisi ja pääsi maistelemaan hyvillä resepteillä valmistuneita helppo- ja nopeatekoisia ruokia. 

Lohi-kasvispannu

Munakoisopastavuoka

Maalaissalaatti

Enchilladat ja melonisalaatti




Luulenpa että meillä syödään tänä vuonna hyviä perunoita, Onni pitää siitä huolen, näemmä:)


Unohdin kertoa että jos innostut Ruokaboksista niin laita minulle viestiä s-postiin. Saat koodin jolla saa 20€ alennuksen ensimmäisestä tilauksesta.

18 kommenttia:

  1. Kivat kukkarot. Kankaat on tosi kauniita. Tuo ruokaboksi täytynee kokeilla. Kehuttu on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokaboxin ruoat olivat kyllä hyviä ja paketissa oli tosi paljon tavaraa. Siis resepteihin oli varattu reilusti raaka-aineita:)

      Poista
  2. Tuulimylly on kiva perusblokkimalli, jolla saa kaunista jälkeä. Kukkarot ovat kauniita. On ihan tosi, että isojen projektien välistä on mukava näpertää pienempiä ja nopeammin valmistuvia töitä. Nam, herkkuruokia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tuulimylly pilkotaan ja vähän jännittää miltä se tulee näyttämään lopputyössä:)

      Poista
  3. Oi miten ihania kukkaroita ja niin hyvännäköisiä herkkuja! Kätevä tuollainen ruokaboksi! Suloinen Onni♥ Mukavaa helatorstaita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoat olivat kyllä hyviäkin ja värikkään näköisiä:)

      Poista
  4. Oi, oi kuinka kauniit kukkarot.

    VastaaPoista
  5. Kaktukset ovat tosi pöheitä!
    Ruokaboxi on tosi näppärä, varsinkin näin poikkeuksellisia aikoina. En tiedä, mahtaisinko "osata käyttää", kun kaikkien ohjeiden noudattaminen on rajoittavaa, tykkään säveltää omasta päästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kaktukset säilyy mulla hyvin:) Tuskin oikeat menestyisivätkään;)

      Poista
  6. Ripaus turkoosia antaa hyvän säväyksen, tulee kaunis työ! Pussukat ovat ihan parhaita ” välitöitä”!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon ja uskon myös että työstä tulee hieno;)

      Poista
  7. Kivoja kukkaroita! Minäkin teen välitöinä joko kukkaroita tai pussukoita, usein juuri menossa olevasta tai juuri tehdystä työstä jääneistä paloista. Voisin kyllä ottaa tuollaisen ruokaboksin, mutta epäilen, ettei sitä palvelua täällä ole. Kun etätyöläinen pyörittää lounasruokalaa töittensä, alkaa lounaat maistua jo puulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isompien tilkkutöiden välissä on todellakin kiva tehdä jotain pientä ja nopeasti valmistuvaa:)
      Ruokaboxi on hyvä apu. Saa käyttää senkin ajan kun pitää miettiä mitä valmistaisi mukavampiin ajatuksiin kuten tilk...... Koko työurani mietin ruokiin liittyviä asioita joten nyt helpottaa kovasti kun joku muu tekee sen puolestani. Ruoan valmistus ei ole minulle kauhistus mutta kuuntelen mielelläni jos joku vaan kertoo mitä tekisi!!:)
      Ystävättäreni oli myös kiinnostunut ruokaboxista mutta asuu lännessä eikä heilläkään ole tätä palvelua ainakaan vielä.

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoisia geometrisia kuvioita! Ruokaboxi kuulostaa hyvältä - tuskastuttaa se ainainen aterioiden miettiminen. Katsonpa onko meilläpäin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilkottu tuulimylly-blokki on kiinnostava ja on kiva nähdä miltä näyttää kun kaikki on ommeltu toisiinsa:)
      Ruokaboksi-idea sopii meille aina silloin tällöin:)

      Poista
  10. Pilkottu tuulimylly-blokki näyttää niin kivalta, yritin kuvasta katsoa kuinka oikein tehdään, en päässyt selville. Kukkarot ovat hyviä välitöitä:)

    VastaaPoista