tiistai 24. syyskuuta 2019

Viikonloppuna ulkoiltiin ja ommeltiin

Sunnuntaina oli mahtava sää lähteä metsään luontoretkelle. Näitä reissuja teemme kyllä melko usein mutta aina ei viitsi kameran kanssa touhuilla. Varsinkin kohde jota yritän saada kuvaan mukaan on niin eläväinen että kuvaaminen on toisinaan melko mahdotota.




Vielä ei ole tullut tilannetta että Onni olisi väsynyt retkillämme. Jaksaa kulkea vaikka kuinka pitkiä matkoja ja aina on valmiina uusiin reissuihin. 






Tämä  pussukkamalli oli Love Patchwork  & Quilting-lehdessä. Se viehätti yksinkertaisuudessaan silmääni niin että tehtävä se oli vielä vaikka olin jo ollut sulkemassa pussukkaatehdasta tältä erää. Kellokangasta olen käyttänyt ....



......tässä torkkupeitossa josta sitä jäi pienehkö pala. Vetoketjun koristeeksi löysin kätköistäni pienen papukaijan. Sehän sopii mukavasti korvaamaan käkikellon käkeä. Onhan kankaassa oleva kellokin modernisoitu käkikello:)



Peiton valmistuksesta jäi pari blokkia jotka käytin tämän pussukan toiselle puolelle.




Toinen puoli valmistui tuosta ensimmäisestä pussukasta jääneistä kolmioista. 

Mieli on hyvä kun taas on saatu jämiä käytettyä;)

13 kommenttia:

  1. Kauniita pussukoita olet taas tehtaillut ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele:) Olen ollut hyvässä opissa -aikoinaankin;):)

      Poista
  2. Hienoja! Sitä syntyy monenlaista kaunista kun on noin taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Pussukat ovat kyllä aika helppoja tehdä:)

      Poista
  3. Sinulla on kivat värit peitossa ja pussukassa. Musta tekee työstä niin rapsakan ja tuo muut värit hyvin esiin. Hienoja töitä!

    VastaaPoista
  4. Voi miten olet ollut ahkera! Aivan ihania pussukoita nämä ja kaikki edelliset! Papukaija on piste i:n päällä :) Tilkkuilijan kätköt on kyllä ihan parasta! Elämä on mallillaan kun saa ulkoilla ja ommella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi:) Tuo viimeinen lause pitää niin paikkansa!!

      Poista
  5. Kivasti sopii tuo blokki pussukkaan, hyvät väriyhdistelmät!

    VastaaPoista
  6. Eipä aina tarvi olla monimutkaisia malleja. Nämä on hienot versiot!
    Onni on reipas :)

    VastaaPoista
  7. Onni on kova poika reissaamaan! Tuo malli on tosi kiva, aina ei tarvitse olla mitään erikoisuuksia. Raikas väritys molemmissa pussukoissa.

    VastaaPoista
  8. Nätti tuo torkkupeitto. Hienosti käytit palat pussukoihin.

    VastaaPoista
  9. Pussukoissa on tyyliä! Hienostunut väritys ja yksinkertaisuus ovat vaikuttavia.

    VastaaPoista