lauantai 26. tammikuuta 2019

Palkinto kalenteriarvonnasta

Joulukuussa Marjalla oli kalenteriarvonta. Aika vaikea sanoisin!:) Osuin sattumalta arvaamaan pari kertaa oikein laatikoissa olevan asian ja siitä sain nyt palkinnoksi kivan paketin.
Vihreät kankaat ovat rakennusmateriaalia tulevaan joulukuuseen. Toivon sen valmistuvan ennen ensi joulua:) Pieni pussi on tarpeellinen, siihen on hyvä sujauttaa vaikka pankkikortin kun pikaseltaan käy kaupassa eikä viitsi rahapussia mukanaan kuljettaa ja mahtuu siihen mukaan muutamat namitkin. Omar-karkkeihin jäin koukkuun kun Marja tarjosi kerran niitä meille kurssilaisille kun satuimme samalle tilkkutyökurssille. En ollut ostanut niitä moniin vuosiin enkä muistanut ollenkaan miten hyviä ne ovatkaan. No nyt niitä on meillä aina varastossa. Paketissa mukana ollut kortti on tietenkin huippujuttu, mistä lienee löytynytkään.







Pienet pakkaset ja lumihanget ei haittaa Onnin pallonpeluuta:)



Tänä vuonna on ollut aivan ihana talvi!

7 kommenttia:

  1. Onnea mukavasta voitosta. Tosiaan, kunnon talvi ja sitä riemua tulee jatkumaan.
    Hyvää viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut voitosta! Nyt on kyllä talvi koko Suomessa ja lunta:)

    VastaaPoista
  3. Onnea vaan sinullekin! Julkaisen oman kuvani kunhan saan aikaseksi:)
    Hienot hanget on tänä talvena, kyllä kelpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään niin kovasti tästä talvesta:) Näitä kovia pakkaspäiviä lukuunottamatta on niin kiva kulkea koiran kanssa ulkona. Nautimme molemmat!!

      Poista
  4. Kamala, että olen aiheuttanut sinulle riippuvuussuhteen Omariin. Joku voisi luulla, että Omar on joku kuuluisa näyttelijä tai sheikki. onni voi kadota hankiin, jos lunta tulee lisää. Sulolla on niin pitkät jalat, että hänellä ei ole sitä huolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo riippuvuus niin mahdoton ole;) Selviän sen kanssa! Osaan nautisella silloin tällöin, ei tarvitse onneksi koko ajan niitä syödä. Silloinhan ne ei niin herkkua olisikaan;)
      Mun piti lapiolla tehdä käytäviä takapihalla että Onnin olisi helpompi siellä kulkea;) No kyllä se ihan hangissakin pyörii ja vielä mielellään:)

      Poista