lauantai 22. maaliskuuta 2014

Tarpeellinen kapine

Vuosien varrella on tullut hankittua kaikenlaista tavaraa enemmän ja vähemmän tarpeellista.
Tämän vekottimen hankita on kyllä pohjalukemissa. Kävin syksyllä Tilkkutexissä ja kun en keksinyt mitään muuta ostettavaan niin tätä pyörittelin kädessäni ja pohdin kyllä moneen kertaan olisiko sillä minkäänlaista käyttöä. Esitekuvassa esitetään eräänlaista ruusua ja se vähän kiinnosti. Toisena vaihtoehtona pieni "tyyny" ja kolmantena kukka. Ajatuksena kuitenkin oli että en kai voi lähteä tilkkukaupasta ostamatta mitään:) viisaampaa olisi ollut käyttää vekottimeen käytetty raha vaikka kangaspalaan:)
Nyt sitten päätin kokeilla mitä laitteella saadaan aikaiseksi. Ohjeen mukaan lähdin etenemään tyynyn tekoa ja oli sitten niin hankalaa että en edes valmiiksi asti aio sitä tehdä. Moneen kertaan olisin tehnyt samassa ajassa monta tyynyä vanhalla tekniikalla jossa pienemmän kangaspalan päälle ommellaan isompi kangaspala ja sivuihin pienet vekit. Tällä systeemillä olen tehnyt vuosia sitten vauvanpeiton.
En keksinyt mitään käyttöä vehkeelle:( Siis vekottimen osat takaisin pussiin ja pussi kaapin perälle odottamaan parempia aikoja:)




PS. Laitteella on tarkoitus tehdä kuvassa olevia tyynyjä, kukkia ym.



12 kommenttia:

  1. Nyt kyllä putosi, enkä takuu tuosta mitää ;)

    VastaaPoista
  2. Tilkkuilun tekee mielenkiintoiseksi myös pikatekniikat ja härpättimet, joiden käyttö on niin monimutkaista että millä tahansa muulla konstilla tekee homman nopeammin ja paremmin. Minullakin on yksi jojolaite, jolla pitäisi saada aikaan kangaspalasta kukka. En ole saanut ainuttakaan tehdyksi,

    VastaaPoista
  3. Johan on kapistus. Ihan uteleliaisuuteni heräsi. :O :D Mitä sillä oikastaan pitäisi tehdä? Mikä laitteen nimi on?

    VastaaPoista
  4. Kukkasta minäkin yritin tehdä yhdellä kapineella, käytetty kangas oli kai liian paksua.

    VastaaPoista
  5. Nämä apuvälineet lienee keksitty vasta sen jälkeen, kun hommalle on ihan käyttökelpoinen keino jo olemassa. Vähän sama juttu, kun nykyisiä vauvalehtiä selatessa ihmettelen, miten olen kolme lasta saanut säilymään hengissä ja ihan tolkullisiksi nuoriksi aikuisiksi ilman kaikenmaailman härpäkkeitä. Hutiostoksia sattuu kenelle tahansa. Saahan noista kankaalla päällystämällä vaikka valokuvan kehyksiä :D

    VastaaPoista
  6. Tahtoo niitä olla kaapissa sellaisia hökötyksiä joita ei koskaan tarvi. No, ei motään ole sellaista mitä ei 10 vuoden pääsrä tarvisi, sanoi äitikin aina. Mitään ei saanut silloin häävittää.

    VastaaPoista
  7. Kiitos lisäkuvasta. Sen avulla löysin lisätietoa netistä. Enpä olekaan tiennyt, että pallerot ovat englanniksi puff quilt tai puffy quilt. Jos et halua tehdä palleroita, kehyksiä voisi käyttää apuna, kun leikkaat kuvioita (fussy cut). Siihen minä käyttäisin kehyksiä. - Ostin muuten kerran fussy cut -tarkoitukseen muovisia kehyksiä, mutta ne olivatkin pyöreäkulmaisia. Sitäpaitsi kehykset ovat suorakaiteita eivätkä neliöitä. Eipä ole tullut vielä ainakaan käytettyä. :D

    VastaaPoista
  8. Näyttää kummalliselta kapineelta. Taitaa olla parasta jatkaa tilkkuilua jo opituilla, vanhoilla konsteilla.

    VastaaPoista
  9. Eipä olisi ensimmäisestä kuvasta tiennyt, että tällä härpääkkeellä tehdään noita palleroita tai tätä tekniikkaa.
    Hyvä, että laitoit toisen kuvankin, en ole koskaan nähnyt tätä härpäkettä. Mutta vanha konsti taitaa olla parhain tekotapa:)

    VastaaPoista
  10. Amerikkalaiset ovat taitavia tuossa välineurheilussa, sieltä - ja Japanista - riittää työkalua joka tarkoitukseen :) Pyöreän jojolaitteen puolesta puhun kyllä kernaasti, mutta äkkiseltään ei muuta toimivaa vekotinta tule mieleen...

    VastaaPoista
  11. En ihmettele ostosta, pussi lupailee kauniita kukkasia. Ehkä olisin itsekin langennut.

    VastaaPoista
  12. Niinpä onkin myös kukkasia paketin kyljessä, kun oikein tarkkaan rupesin katsomaan.

    Eilen katsoin yhden Puff Quilt-videon Youtubesta, jossa neuvottiin palleroiden tekemisen lisäksi kukkien tekemisen. Video oli todella selkeä ja havainnollinen. Löydät videon juuri tuolla Puff Quilt -otsikolla, jos kiinnostaa. :)

    VastaaPoista