Itä-Suomen lomareissulla tutustuttiin erilaisiin nähtävyyksiin.
Yksi kohde oli Kerimäen puukirkko. Siellä on käyty aiemminkin mutta nyt kun oli nuoret mukana haluttiin näyttää se heillekin.
Kirkossa oli paljon vanhoja vaivaisukkoja eri paikkakunnilta.....
........ mutta paikkakunnan koululaiset olivat tehneet omanlaisiaan, nykyaikaisempia versioita...
Pienen majan seinässä lukee: Sannin ja Matleenan kahvila:) Siellä olisi ollut kiva piipahtaa jos olisi ollut auki.
Parikkalassa poikkesimme patsasmuseoon. Päivä oli sateinen ja kierros tehtiin sen vuoksi melko nopeasti.
Lappeenranssa oli vuorossa käynti tuttavien luona kahvilla. Siellä kuulimme että satamassa on Wanhojen Laiwojen näyttely.
Kotiin lähtiessä kävimme tutustumassa laivoihin .........
..........muutama muukin oli löytänyt paikalle:)
Sanontahan kuuluu että kaikkeen tottuu, totesin juuri miehelle että se todellakin pitää paikkansa. Tähän lomaankin olen kyllä hyvin tottunut:)
Mukavia nuo kesäiset liertelyt kotimaassa. paljon olisi vielä näkemistä kun vain tulisi llähdettyä liikkeelle.
VastaaPoistaEnsimäiset kesäkurpitsat sain tänään.
Mukavan tuntuinen lomareissu ja kiitos kuvista, Suomessa on paljon kaunista katseltavaa.
VastaaPoistaKyllä tähän lomaan tottuu, työelämä tuntuu nyt ihan kaukaiselta, vaikka alkaakin olla jo pelottavan lähellä. Kyllä Suomi on kaunis maa ja näkemistä riittää.
VastaaPoistaKiva kertomus lomareissustanne toi mieleen omat kokemukseni samoista paikoista parin vuoden takaa. Kiitos matkasta Kerimäelle ja Lustoon.
VastaaPoistaKurpitsaa minäkin tänään paistoin, hienosti ovat kasvaneet.
Ihan mukavia muistoja jää noista lomareissuista. Vähän samoissa paikoissa ollaan mekin käyty. Kyllä nyt tulee minullekin kurkkua kurpitsaa ja tomaattia. Tämähän on puutarhurin parasta aikaa.
VastaaPoistaLustossa ja patsaspuistossa on varmasti paljon nähtävää. Eipä olla vuosiin käytykään. Lomareissut on kesällä mukavia :)
VastaaPoistaKasvimaan satoa tulee tänä kesänä runsaasti, just lopetettiin vadelmien puhdistus tältä päivältä.
Kiva matka teillä ja kovin tutulta tuntui. Olen kiertänyt varmaan samoja reittejä. Parikkalan patsaspuisto on aivan loistava.
VastaaPoistaItäisessä Suomessa on valtavasti ihania retkikohteita! Muutamissa noista sinun kohteistasi käynyt, osa vielä odottelee... :o)
VastaaPoista