keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Raha vaihtoi taas omistajaa

Ajelimme sukulaisia ja tuttavia tapaamaan. Matkan varrelle osuu Tilkkutex-kauppa jonka ohi ei voi mennä pysähtymättä. Meinasi käydä vähän huonosti. Olimme oven takana ja kauppa kiinni, puoli tuntia odotusaikaa, mitä tehdä? vaikea oli miehen ymmärtää että niin kauan pitäisi odottaa.... ja päälle vielä aika joka kaupassa kuluisi. Onneksi vieressä on kahvila joka on auki!!! Sinne hetkeksi ja kannatti kyllä mennäkin, hyvää itseleivottua pullaa ja mukaan vielä juuri leivottua lämmintä leipää:) 
Normaalin tunnin - tai toisinaan vähän ylikin:) sijaan sain nyt kierrettyä Tilkkutexin kolmessa vartissa, eikä mies vielä hermostunut:) Olin sanonut miehelle että kankaita en nyt tarvitse mutta kunhan katselen. Mies totesi että kyllä sieltä jotain mukaan lähtee ja oikeassa oli:)!



Taustalla olevan kankaan sain ystävättäreltäni, ja sitä on 3m, siis aika paljon:)
Muut tuotteet ovat Tilkkutexistä. Pellavan värisen kankaan ostin kun se oli niin pellavan väristä vaikka puuvilla onkin. Vieressä oleva kangaspaketti oli vaan niin houkuttelevan värinen että mukaan sekin tahtoi tulla vaikka monta kertaa sen takaisin toisten pakettien joukkoon laitoinkin:) Kassikirjassa oli muutaman kiinnostava idea joita voisi käyttää muihinkin kasseihin siksi sen ostin. Varsinaisesti kirjassa olevat kassimallit eivät niin kiinnostaneet. Ostin vielä tuollaisen apulaitteen jolla tehdään erilaisia ruusuja, tyynyjä sun muuta. Varmasti tarpeellinen:) Paketti rintakorun tausneuloja ja viivain, siinähän sitä taas olikin.
Parasta kuitenkin: kaupassa oli 15-vuotisjuhlan kunniaksi 15% alennus kaikista tuotteista:)

6 kommenttia:

  1. Tuota samaista kirjaa olen siellä kädessäni pidellyt - en sentään ihan päälle kuolannut... ;) Ystävättäreltäsi saamasi kangas on todella upea!

    VastaaPoista
  2. Hyviä ostoksia olet tehnyt ja nuo kangaspaketin kankaat ovat hienoja, kuten taustakangaskin.

    VastaaPoista
  3. Pakkohan se on poiketa kangaskaupassa, jos se matkan varrelle sattuu, etenkin kesälomamatkoilla.

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa, mitä säästöä! Kaikki ostoksethan olivat silkkaa säästöä. Kyllä kannatti! Ihana kukkakangas, ja sehän oli ilmainen. Tämä on hieno ja säästäväinen harrastus.

    VastaaPoista
  5. Sitä vartenhan se raha on, kiertoon vain, etenkin kun olet sillä saanut vastineeksi kivoja ja etenkin Tarpeellisia asioita. Saamasi kangas on upea!

    VastaaPoista
  6. Kävimme myös pari viikkoa sitten MIEHEN EHDOTUKSESTA Tilkkutexin oven takana kuikuilemassa - mutta nyt olisi pitänyt odotella seuraavan vuorokauden puolelle, sunnuntaisin kiinni. Harmitti vietävästi! Varsinkin kun selvisi, ettei Tilkkutexiin jatkossa enää kovasti poikkeilla, kun viereinen harjakauppias on siirtynyt toisaalle - sitä se Mies oli etsiskelemässä, uutta takkaharjaa vailla. ;o)
    Ihanat löydöt olet tehnyt.

    VastaaPoista