.......ei nyt tahdo syntyä:( Aika kuluu johonkin, en vaan tiedä mihin.
Työpäivän jälkeen en saa mitään aikaiseksi siis käsityörintamalla vaikka tahtoa ja halua riittäisi. Kun nukkumaanmenoaika lähestyy huomaan että taaskaan valmista ei tullut, aika kului muihin puuhailuihin ja taisi sitä tulla telkkarin ääressäkin istuskeltua;)
Tänä aamuna kuitenkin sain takakankaan ja vanun kiinnitettyä ruusukankaiseen peittoon, hyvä minä! Peiton koko on 180 x 250cm. Ehkä juuri tuon koon vuoksi sitä ei viitsi ottaa käsittelyyn pieneksi hetkeksi. Noh, nyt on yksi etappi saavutettu, seuraavana on vuorossa tikkaus joka jatkuu ilmeisesti huomenna. Tälle pakkaspäivälle on muita suunnitelmia:)
Voi hyvät hyssykät, älähän sinä vähättele aikaansaannokisasi. Nuohan niin suuritöisiä juttuja että keskittymisensä kaipaa. Ompelukoneenkin joskus hyvä olla vain...
VastaaPoistaKyllä kukkapeitto kevättä enteilee..kaunis taas kuin mikä!
Tuttua on tunne, ettei mitään saa aikaiseksi. Tilkkutyöt vaativat keskittymistä ja siksi ainakin minulla tulee otettua työpäivän päätteeksi tv:n eteen kudin, jota voi tehdä siinä ohessa.
VastaaPoistaOn niin lohduttavaa kuulla, että muillakin on samanlaisia tuntemuksia/ ajatuksia, ettei saa työpäivän jälkeen oikein mitään aikaiseksi.. minulla on ollut tuo tunne jostain syystä koko talven. Mieli tekee tehdä vaikka mitä, mutta jostain syystä ei saa aikaseksi. Illat vain hurahtaa jossain.
VastaaPoistaKaunis peitto on tulossa.