perjantai 8. huhtikuuta 2011

Kaikkea muuta kuin ompelua..............

................................ on tullut tehtyä viime päivinä.

Tänään oli töissä aika pitkä päivä, menin jo kuudeksi ja työajan oli tarkoitus päättyä klo 14 mutta - mutta se loppuikin vasta 15.30. Kahvikupposen juotuani leivoin pari pääsiäisen makuista kääretorttua. Ohje oli Yhteishyvä-lehden ruokaliitteessä. Täytteeseen laitettiin sitruunarahkaa, persikkaa, rusinoita ja mantelia. Nam-nam, hyvää oli, vähän täytyi jo maistaa että tietää mitä olen viemässä huomenna Espoon reissulle:)



Eilen kävin ensimmäistä kertaa elämässäni kasvohoidossa jossa ultraäänellä puhdistettiin kasvoista epäpuhtauksia. Hyvältä hoito tuntui ja nyt ovat posket niin pehmeät että......
Innostuin sitten ostamaan uusia tuotteitakin jotta saisin pehmeyden pysymään;) Kalliiksi tuo vähän tulee mutta mitä nainen ei tekisi kauneutensa vuoksi:))




Poikani tilasi minulle pari kirjaa jenkeistä, toinen niistä tulikin perille kolme päivää tilauksen jälkeen, toista vielä odotellaan.  Kevään kestävä koulutus Helsingissä vie aikaa ja voimia, joten kankaiden asemesta on vaan selailtava kirjoja ja lehtiä ja nauttia näkemästään:) Voihan sitä samalla suunnitella ja ideoida kaikenlaista mukavaa jos taas joskus olisi enemmän aikaa toteutukseen. 




Ompelupöydän ohi kulkiessa yritän kuitenkin aina silloin tällöin iskeä näppini koko ajan esillä oleviin kankaisiin. Pienistä kangasneliöistä on tulossa pieni peitto.



3 kommenttia:

  1. Näytästää ihan tyttömäiseltä peitolta. Tuo edellisen postauksen mysteerityö on kyllä hieno, ehkä teen sen joskus. Nimilappujen hankintapaikka oli Euroteam-Finland. Löysin sattumalta sen alkuperäisen pussin, jossa ne tuli muutama vuosi sitten. Googlaamalla varmaan löytyy.

    VastaaPoista
  2. Ahkerahan olet ollut kun työn ja opiskelun ohella vielä jaksat tilkkutöitä suunnitella. Itselläni jokin ihmeen vetämättömyys, ei tapahdu paljoakaan...
    Hyvää kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Katselin myös tuota ohjetta ja nyt, kun kerroit sen hyvää olevan, varmaankin innostun sitä myös leipomaan. Ainakin mietintään laitan sen.
    Onnea opiskelullesi, onneksi nuo tilkkutyöt jaksaa odottaa vuoroaan, jos vain itse jaksat.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista