Kukkaron reunojen ympäryksen ompelin muliinilangalla kuten ohjeessa annettiin ideaksi.
lauantai 28. huhtikuuta 2018
Toinen kukkaro
Ensimmäisen kukkaron piti valmistua tästä kankaasta jonka valitsimme tyttären kanssa kaapissa olevasta valikoimastani. Sen olen ostanut joskus Tilkkutarhan Minnalta. Kauan sekin on odottanut paikkaansa mutta nythän se löytyi. Tosin kangasta on vielä jäljellä vaikka viiteen kukkaroon:) Ehkä keksin joskus muuta käyttöä sille;) Viittä samanlaista kukkaroa en tarvitse enkä tiedä käytänkö näitä kahtakaan........
keskiviikko 18. huhtikuuta 2018
Kukkaro
Tämän kukkaron valmistuksessa tarvittiin hyviä ohjeita ja onneksi ne sellaiset olivatkin:) Monta mutkaa ja käännöstä sai tehdä ennenkuin työ näytti siltä miltä pitikin:) ilman ohjetta valmistus olisi ollut minulle mahdoton tehtävä. Ostin kukkaron ohjeen Lilianilta ja valitsin siihen kankaat mutta kun aikaa kului ennenkuin ehdin ompeluhommiin huomasin Katrin kaupassa uuden kivan kankaan ja valittu kangas vaihtui uuteen.
Nyt pohdiskelen tekisinkö vielä toisen niistä kankaista jotka ensin valitsin ja käyttäisin vähän ohuempaa tukimateriaalia?
maanantai 2. huhtikuuta 2018
Leijuvat neliöt
Minulla on tapana tulla vähän jälkijunassa "uusien" mallien kanssa näissä tilkkutöissä:) Leijuvia neliöitäkin olen nähnyt jo vuosia sitten blogeissa valmiina töinä. Keräilen uusia ideoita pöydälle mutta kun vanhemmasta päästä niitä ompelen niin työt ovat aina jo vanhoja malleja;) No miksi en aloita ideapinon päältä?
Työhön leikkasin punaiset kankaat 10":n kangaspakkauksesta joka sekin on seissyt hyllyllä jo pidemmän aikaa. Pakkauksesta jäi vielä muutamia neliöitä johonkin kivaan tarkoitukseen:)
Nostin peittokäärön lattialle takapuolen kuvausta varten ja asettelin Katrilta ostamani uudet kankaat käärön päälle, käännyin ottamaan kameraa pöydältä ja huomasin että kuvauskohde oli valmis:)
Takapuolen kangas on aikoja sitten hankittu hennon vaaleanpunaisella kirjoituksella painettu tarjouspala. Senkin paikkaa olen monesti pohtinut mutta nyt se löytyi. Mielestäni sopii tähän tarkoitukseen tosi hyvin.
![]() |
| Työn koko on 140 cm x 160 cm. |
Apulainen tässä tarkastelee leijuvatko neliöt vai ei:)
Nostin peittokäärön lattialle takapuolen kuvausta varten ja asettelin Katrilta ostamani uudet kankaat käärön päälle, käännyin ottamaan kameraa pöydältä ja huomasin että kuvauskohde oli valmis:)
Takapuolen kangas on aikoja sitten hankittu hennon vaaleanpunaisella kirjoituksella painettu tarjouspala. Senkin paikkaa olen monesti pohtinut mutta nyt se löytyi. Mielestäni sopii tähän tarkoitukseen tosi hyvin.
Tunnisteet:
kääpiösnautseri,
Onni,
tilkkupeitto,
tilkkutyökurssi,
tilkkutyöt
torstai 22. maaliskuuta 2018
Muuntautuva laukku
Kursseilla käydessä tulee innostuttua tekemään kaikelaisia ompeluksia joita niillä opetetaan vaikka aina ei tuotteelle tarvetta olisikaan. Viimeksi Katrinkursseilla saatiin ohjeistus tähän kassiin jota voi käyttää käsi- tai olkalaukkuna ja joka pienillä nauhavaihdoksilla muuttuu repuksi. Reppuja en osaa käyttää mutta olenhan aiemminkin sellaisen tehnyt niin miksi en nytkin. Kivat taskut laukun ulkopuolella ehkä oli se juttu joka sai eniten kiinnostumaan tästä mallista. Ideaahan voi käyttää moniin muihinkin malleihin ja eihän tätä laukkua ole pakko reppuna käyttää ollenkaan.
sunnuntai 18. maaliskuuta 2018
Käsityökori
Ompelin työkaverille lahjaksi jo yhden käsityökorin mutta nyt hän halusi vielä toisen. Tähän hän valitsi itse kankaan kahdesta vaihtoehdosta:) Sisälle laitoin Lennolin tehtaanmyymälästä ostamani palakankaan. Korin sisällä on tasku mutta se on juuri tuolla sivullla mikä ei näy kuvassa.
Malli on Hannelen kurssilta saatu ja valmistuu aika ripeästi.
sunnuntai 11. maaliskuuta 2018
Torkkupeitto jämätilkuista
#katrinkursseilla saatiin ohje jämätilkkupeittoon. Tein sen jostain työstäni jääneistä Jelly Roll-suikaleista ja kehyksiin käytin yksiväristä mustaa. Vanha rosa oli myös ajatuksena mustan tilalle mutta tyttären kanssa hetken pohdittuamme päädyimme mustaan, kiitos makutuomarille;)
Jämäsuikaleita olisi kyllä löytynyt meiltä toisenlaisiakin ja melko paljonkin mutta halusin eroon näistä Jelly-suikaleista ja melkein pääsinkin, muutama jäi vielä odottamaan kohtaloaan.
Kun blokkeja tuli vahingossa ommeltua liikaa niin tein niistä kaitaleen takapuolelle. Mielestäni se sopii siinne aika hyvin:)
Luonnossa työn värit ovat lämpimämpiä kuin kuvissa, näissä näyttää vähän sinertäviltä:(
Laaduntarkkailija haluaa olla mukana joka paikassa niin myös tarkastelemassa onnistuuko peiton kuvaaminen;) Tässä sitten hänestäkin lähikuva.

Tikkaukseen käytin vaihtuvaväristä Sulky-lankaa.
Luonnossa työn värit ovat lämpimämpiä kuin kuvissa, näissä näyttää vähän sinertäviltä:(
Laaduntarkkailija haluaa olla mukana joka paikassa niin myös tarkastelemassa onnistuuko peiton kuvaaminen;) Tässä sitten hänestäkin lähikuva.
Tunnisteet:
kääpiösnautseri,
Onni,
tilkkupeitto,
tilkkutyökurssi,
tilkkutyöt
sunnuntai 18. helmikuuta 2018
Crazy-kassi
No niin, saatiinpa tähän taloon taas uusi kassi. Tosi kiva ommella ja valmistuikin vielä melko nopeasti. Kassin pohja ja sivukappaleet ovat n.30 cm joten aika paljon kankaita voi kaupasta ostaa ja hyvin mahtuu;) Sivukappaleiden yläreunat ovat vähän kapeammat kuin alareunat joten kassi on luonnossa mukavan näköinen. Kuvissa kassin malli ei ihan välity.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)