lauantai 28. helmikuuta 2026

Lisää Pinjataa

 Ompeluhuoneessa on nyt ollut hiljaisempaa viime aikoina. Ei siksi etten olisi halunnut ommella mutta aika on vaan kulunut muissa asioissa.

Jotakin on kuitenkin valmistunut.


Kuoro jossa mies laulaa järjesti ystävänpäivänä iltamat ja siellä oli myös arpajaiset. Kotiporukoilta pyydettiin arpajaispalkintoja. Ja mitäs muuta meiltä saa kuin tilkkutöitä;) Ompelin sinne tämän Pinjata-kassin. Innostuin kovasti tästä mallista olikin kiva että sain tehdä heti toisen punasävyisen jälkeen. Muutaman kehyskukkaron kaivoin lisäksi varastostani. Niitä onneksi meillä riittää:)



Miehen laulukaveri näki kassin ja kertoi että hänkin haluaisi samanlaisen. Mikäs sen mukavampaa kuin ommella hänellekin toivomuksen mukainen kassi:) Hukkapalalaatikot esiin ja ompelukone surraamaan:)

Lisää Pinjata-mallin paloja on leikattuna mutta nyt ei tulekaan kassia vaan jotain muuta, mutta mitä, se jääkin nähtäväksi;)


Viime kerralla kurssilla tehtiin hulpioista kirjaimia. 

Ompelin kalenterille päällisen ja laitoin ne siihen. Tämäkin lähtee kohta eteenpäin.



Tänä vuonna on ollut kunnon talvi ja siitä me on tykätty. 

1 kommentti:

  1. Ihan piti nauraa ääneen, kun kerroit, että antamasi arpajaispalkinnot ovat tilkkutöitä. Niin ovat melläkin. Pinjatakassit ovat tyylikkäitä. Ja hulpioitakin on jemmassa odottamassa ompelijaa...

    VastaaPoista