sunnuntai 30. marraskuuta 2025

Jos tykkää punaisesta.............

 


.................sitä olisi tässä yllin kyllin. Liekö vähän liikaakin:) No tehty mikä tehty.




Malli on Laundry Basket Birthday 2024 ja se tehtiin mysteerityönä. Blokkimalli ilmestyi kerran viikossa ja se oli oikein sopiva tahti. Hyvin ehti pysyä mukana. Sain kuitenkin työn valmiiksi vasta nyt kun välillä oli kaikenlaista muuta ommeltavaa:)



Marimekon kangaspaloista ompelin kaksi kehyskukkaroa ja yhden olkalaukun. Vanhasta kirjotusta liinasta oli jäänyt pari pientä palaa, toisesta tein kukkaron ja toinen odottaa mitä siitä tulisi.


 Kivasta retrokankaasta ompelin vielä kehysolkalaukun. Ajatuksena on ollut että saisin näitä vanhoja sekalaisia kehyksiä pois varastosta. Nyt sinne jäi vaan sellaiset joihin minulla on kaava valmiina. Näihin kehyksiin pyysin tilkkuopettaja-Katrilta apua kaavojen tekemiseen. Monella kurssilla kaavojen tekemistä on opetettu mutta en vaan luota itseeni että osaisin sellaiset tehdä.






Viime keskiviikon tilkkutyökurssilla oli aiheena joululahjapussit. Isompaan voi sujauttaa vaikka suklaalevyn ja pienempään esim.lahjakortin. Nyt en käyttänyt jouluisia kankaita vaikka niistäkin olisi tullut oikein kivat mutta ajattelin että näille olisi paremmin käyttöä ihan muulloinkin.




Opisto täyttää ensi vuonna 100 vuotta ja sinne järjestetään eri kurssien näyttelyä. Tilkkutyökurssilla ommellaan sinne myös oma osuutemme. Opettaja toivoi että työssä näkyisi pitsiä ja nappeja. Tässä omat versioni.



10 kommenttia:

  1. Kaunis puna-valkoinen tilkkupeite käy minulle suoraan sydämeen, värit ovat omia suosikkejani. Olen ommellut monta peittoa ko. väreillä.
    Kehyskukkarot ovat näppäriä ja sinulla on ollut kauniita kankaita niihin. Joululahjapussit ovat kekseliäitä, minulla on ollut mielessä, että sellaisia voisin ommella vanhoista joululiinoista, joista talitahrat voisi leikellä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisesta tykkään minäkin mutta yritän käyttää muitakin värejä. Kuitenkin huomaan usein että valinnoissani päädyn punaiseen;)
      Vanhoista jouluisista liinoista olen ommellut jo vuosia sitten lahjapusseja. Niitä on meillä vieläkin käytössä, kiertävät paketista toiseen;)

      Poista
  2. Ihana punavalkoinen peitto ja sivan huippukauniit kukkarot

    VastaaPoista
  3. Taitava ompelija olet, ei voi kuin ihastella ja ihastella! Minunkin mielestä peitto on punavalkoinen eikä valkopunainen, ja minun makuun voisi olla punaisempi; enemmän kirkasta ja tummaa punaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peitto on oikeasti punaisempi miltä kuvassa näyttää.
      Kiitos kehuista😊

      Poista
  4. Tykkää punaisesta! Ei ole ollenkaan liikaa! Oikein soma ja romanttinen peitto, hienot blokit. Kukkarotehtaasta on tullut hyvää tavaraa! Ja opistolle tehdyt taulut aivan mainioita. Erityisesti pidän ompelevasta tädistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompeilijanaisesta tykkäsi opettajakin ja minäkin:) Mulla on seinällä melkein samanlainen tauluksi tehtynä🙂

      Poista
  5. Oi miten ihastuttava peitto. Niin kodikas ja kaunis. Olet kyllä taitava ja teet niin monipuolisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ompeleminen on vaan niin mukavaa ja rentouttavaa:) Ainakin silloin kun onnistuu tekemään sen mikä on ollut suunnitelma. Lopputulos ei kuitenkaan ole aina se minkä on ajatuksissaan nähnyt:)

      Poista