tiistai 31. toukokuuta 2022

Sashikoa farkkupusseissa

 Kevään aikana opistolla oli yhden päivän aiheena sashiko-ompelu. Innostuin siitä kovasti:) En tiedä onko pistoni ihan oikeanlaisia mutta ainakin sinnepäin;)




 Ompelin harjoituspistoja pienille farkunpaloille ja ne riittivät juuri ja juuri pieneen pussukkaan, koko 17x20cm.

Edellisessä postauksessa olevan Siiri-kukkarolaukun kuvio on ommeltu ompelukoneella. Halusin kokeilla samaa kuviota näillä sashikopistoilla myös pienelle farkkupalalle. Kun Siiri lähti kaverini matkaan niin tein sitten itselleni uuden olkalaukun ostosreissuille;)




Olipas tosi kiva oppia tämäkin ompelu! Aiheeseen perehtyneeltä opettajalta saimme kuulla mielenkiintoista tarinaa miten sashiko on saanut alkunsa ja miten saadaan ommeltua kauniita ja oikeanlaisia pistoja. 

Koukuttavaa hommaa mutta jatkanko harjoituksia vai teenkö jotain muuta seuraavaksi?:)




5 kommenttia:

  1. Voi kuinka hienolta näyttää sashikosi! Samaa mieltä, pistojen tekeminen on valtavan koukuttavaa. Minulla taitaa olla muutama lappunen odottamassa jatkojalostusta. Pistot näyttää kivoilta farkkukankaalla. Almandiinista olen ostanut japanilaisia kangaspaloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä:) Pitääpä käydä Almandiinissä kurkkaamassa;)

      Poista
  2. Kauniita ja tasaisia pistoja. Kiva kokeilu ommella sama kuvio käsin ja koneella.

    VastaaPoista
  3. Tosi kaunista sasihkoa! Farkkuun sopiikin oikein hyvin. Kauniit pussukat! Koneella en olekaan kokeillut vielä.

    VastaaPoista
  4. Ihan oikeanlaiselta pistot näyttää, ainakin minun silmään. Sininen pohja on se paras näihin töihin. Kauniita!
    T. Saija

    VastaaPoista