sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Broken Windmill

Tämäkin torkkupeitto on ollut jo monta kuukautta tekeillä. Katrin antoi ohjeen pilkottu tuulimylly-blokkiin livelähetyksenä kun kursseille ei enää päästy.  Kokosin blokkeja suunnitteluseinälle sitä mukaa kun ne valmistuivat. Ensin näytti että turkooseja tulisi liikaa ja sitten siirryin ompelemaan vain musta-valko-harmaakankaista blokkeja. Sekään ei miellyttänyt silmääni ja päädyin jatkamaan alkuperäisen ajatukseni mukaan. 

Peiton koko on 160 x 180 cm.


Tikkasin yksinkertaisesti ompeleet pysty- ja vaakasaumojen uomiin. Luonnossa näyttää mielestäni tosi hyvältä. Kankaat pääsevät oikeuksiinsa eikä niitä riko mikään:)



Ostin turkoosit ja muitakin kankaita työhön. Tähän sai kyllä ujutettua mukavasti joitan paloja varastostanikin;) Aina sinne niitä vaan kummasti kerääntyy vaikka välillä ihan tietoisesti niitä yrittää hävittää. 



Olipa kerrankin kiva tehdä peiton takaosa yhtenäisestä leveästä kankaasta. Yleensä se tulee koottua kahdesta tai useammasta palasta mutta tähän ostin ihan uuden ja kokonaisen palan kun sattui vielä väreiltäänkin sopiva löytymään. 
Kovin pitään en miettinyt työlle nimeä kuten en yleesäkään kauaa asiaa pohdi. Annan useasti sen mikä heti mieleen juolahtaa, onnistui sitten tai ei:) 


Kun innostuin nimilappua kirjomaan niin samalla tein sen mysteerityöhönkin. Se olikin jäänyt vielä ilman tietoja. Kirjaimet menevät vähän niin ja näin mutta se ei minua haittaa. Täydellistä en niistä yrittänyt enkä olisi onnistunutkaan mutta kunhan asia kuitenkin selviää:):)




14 kommenttia:

  1. Tyylikäs muunnos tuulimyllyblokista. Värit ovat harmoniset ja todellakaan tikkaus ei riko kankaan pintaa. Musta-valkoiset täydentävät sinistä värimaailmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Blokkia oli kiva tehdä ja aina sai vähän jännittää minkälainen siitä tulee:)

      Poista
  2. Hyvän näköinen peitto! Tykkään värimaailmasta ja kivoja kankaitakin bongasin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja luonnossa värit ovat vielä paremmat:) Aika tyytyväinen olen itsekin;) Osa kankaista valittiin Katrin kanssa yhdessä:)

      Poista
  3. Musta, valkoinen ja sininen on tosi raikas väriyhdistelmä. Kaunis!

    VastaaPoista
  4. Niin kaunis!
    Olen tämä kesänä löytänyt uuden värin, mustan, se on tosi pirtsakka! Ja sopii näemmä mainiosti myös turkoosin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on kyllä hyvä varsinkin kun siinä on joukossa "jotain". Voi olla vaikka jotain kuvioita samalla mustalla niin on jo parempi kuin yksivärinen musta.
      Omiin väreihin tuo musta on tullut myös vasta hiljattain:)

      Poista
  5. Tämä on niin upea peitto! Väritys on loistava. Hieno nimilappu, minulta se on monesta työstä jäänyt kokonaan, mutta nykyään olen hieman ryhdistäytynyt. Kaunis on toisen työn nimilappukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos;) Nyt kyllä onnistui melko mukavasti tämä malli ja värit. Alussa ei aina tiedä miten käy kun tekee työtä vaan pikkuhiljaa eteenpäin minkäänlaista tarkaa suunnitelmaa:)
      Nimilappuja laitan fiiliksen mukaan ja nyt oli sellainen;)

      Poista
  6. Upea peitto ja kiva blokkimalli! Värit on hienosti valittu. Nimilaput minullakin omaan käyttöön tulevista töistä jää usein pois:-D Kauniit nimilaput.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blokkimalli on Katrilta ja häneltä sain myös apuja kangasvalinnoissa:)

      Poista
  7. Tosi mielenkiintoinen blokki, vaistomaisesti silmä lähtee hakemaan eri tuulimyllyjä. Ja myös kankaat mielenkiintoisia, joten hieno lopputulos! Hyvät nimilaput!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin vähän sekoittaa blokkeja niin ettei kaikissa tuulimyllyä näkyisikään:)

      Poista
  8. Kaunis peitto! Tilkkupinnan väritys on just nappiin. Pinta on sikälikin mielenkiintoinen, että vaikka siinä on paljon "elämää" se ei vaikuta levottomalta.

    VastaaPoista