keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Arvonta

Vuoden alkuun ajattelin järjestää pienen arvonnan, viimekertaisesta onkin aikaa jo melko paljon. Arvonnat ovat aina mukavia varsinkin toisten järjestämät;) Joulukuussakin oli useampia mukavia joulukalenteriarvauksia. Jokapäiväisten kalenteriluukkujen avauksen johdosta joulukuu meni niin nopeasti ettei mukana meinannut pysyä. Voihan siihen toki olla muitakin syitä;) Pyhäajat ovat mukavia mutta kyllä on kiva palata taas arkeenkin ja toivoa että ompelukoneen ei tarvitsisi yksin kyyhöttää "studiossa". No, totta puhuen ompelukoneelle on askeleet johtaneet aina kun vähänkin aikaa on liiennyt. Bonnie Hunterin Good Fortune-mysteerityö alkoi marraskuun lopulla ja joulukuussa joka perjantai ilmestyi uusi vihje. Yritin pysyä tahdissa mukana ja hyvin olen siinä onnistunut. Haluan pitää itsellenikin homman mysteerinä. Vaihtoehto olisi ommella palat vasta kun on nähnyt valmiin työn ja valita kankaat vasta sitten ja ehkä työn väritys onnistuisi siten paremmin. Koska työn tarkoitus on kuitenkin olla mysteeri niin haluan sen sellaisena pitääkin:)




Arvonta:





Montako mysteerityöhön tulevaa valmiiksi ommeltua palaa näet kuvassa?


Oikein arvannut tai lähemmäs oikeaan osuneelle arvaajalle on palkintona jotain pientä ompeluun liittyvää tms. Jos arvaaja ei harrastakaan ompelua niin sitten palkintona on esim.pussukka tai jotain muuta:)

Arvota-aikaa on sunnuntaihin 13.1.19 asti. Laitan arvonnan myös FB sivulleni ja näin arvontaan osallistuvat sekä blogissa että FB:ssa olevat arvaukset.

Tilkkuilijat jotka osallistuvat myös tämän mysteerin valmistukseen tietävät tarkalleen palojen määrän joten olisi tietenkin mukavaa että antaisivat arvausmahdollisuuden toisille:)

  

15 kommenttia:

  1. Oi, mukavaa osallistua arvontaan!
    Menee varmaan ihan pieleen, mutta veikkaan 450 kpl.

    VastaaPoista
  2. Arvaan 780, ainakin viime vuonna niitä oli tosi paljon!

    VastaaPoista
  3. Arvaanpa, että tilkkuja voisi olla 490.

    VastaaPoista
  4. Paljon on ,vaan arvataan 570.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Siis aivan valtavasti, arvaan 540.

    VastaaPoista
  6. Moikka, arvaan että 450 palaa.

    VastaaPoista
  7. Minä laitoin arvaukseni jo FB:n puolella, jännittävää sitten kuulla, paljonko noita kaikkiaan on.

    VastaaPoista
  8. Veikkaan 600. Hurja määrä näyttäisi olevan!

    VastaaPoista
  9. Alkuvuosi on ollut pelkkää inventaarion laskentaa, etten nyt edes yritä laskea näitä, mutta arvaan 734.

    VastaaPoista
  10. Heti tunnustan, etten osaa tilkkutöitä. Ompelen kyllä tyynyliinoja ja keittiöpyyhkeitä ja korjausompelua. Sukankudin on aina puikoilla 😊.
    Arvaus siis on 699 palaa. Mukavaa loppiaista sinulle.

    VastaaPoista
  11. Tosi vaikea, mutta arvaan 749 kpl.

    VastaaPoista