tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulupukin pussiin pikkureppu

Joulupukki pyysi viikonloppuna että auttaisin häntä kiireittensä keskellä:) No, autanhan minä ja siirrän omat  joulupuuhat tuonnemmaksi. Pyyntönä oli valmistaa pienelle tytölle kerhoreppu. Reppujen ompelemista en pidä ihan helpoimpana hommana enkä koe olevani siinä työssä parhaimmillani. Kieltääkään en kuitenkaan voi kun kauniisti pyyntö esitetään:)

Ensimmäiseksi piti istua tietokoneen äärelle ja selailla minkä kokoinen ko.reppu voisi olla ja sitten katsella kuvia miltä se voisi näyttää. Seuraavana on kankaiden valinta, siinäkin on omat haasteensa kun makuja on monenlaisia:)

Aina ei ompelukset onnistu omasta mielestäni ihan nappiin mutta tällä kertaa tykkäsin aikaansaannoksestani todella paljon. Sen vuoksi repusta on kuviakin monessa asennossa:)











Repun korkeus on 30 cm ja leveys 25 cm. Vuoren ja päällikankaan väliin silitin ohuen vanun ja tikkauksen tein vapaasti pitkällä pistolla. Kukkanapin alla on tavallinen iso neppari, ajattelin että ehkä pienet sormet saavat sen helpommin auki ja kiinni kuin tavallisen painonapin. Painoneppareita laitettiin (siis mies hakkasi kiinni) repun olkaimiin kolmeen eri kohtaan jotta olkaimien pituutta voi säädellä yllä olevan vaatetuksen mukaan.

Punainen tupa-mukinalunen oli tänään postilaatikossa:) Kiva yllätys:) Viime vuonna tuli samalta lähettäjältä kuusiaiheinen alunen. Nämä pienet yllätykset tuntuvat mukavilta kun yhtään ei osaa odottaa:)



13 kommenttia:

  1. Reppumestari! Mielttömän söpö reppu ja saaja varmaan nukkuukin sen kanssa. Minä teen aina niin pliisuja, mutta sinä olet revitellyt oikein kunnolla rimpsujen ja kukkanappien kanssa. Kankaatkin on supersuloisia. Nyt on sinulla kuusi ja tupa, mitähän seuraavaksi?

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana reppu! Olet kyllä niin taitava. Kyllä on saaja varmasti onnellinen.
    Oikein Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  3. Voi miten söpö pikku reppu. Aivan ihana ja varmasti myös saajan mieleen.

    VastaaPoista
  4. Niin soma reppu! Ei ihme että tulee pyyntöjä! Pystyt ihan kaikkeen!

    VastaaPoista
  5. Todella suloinen pikkureppu. Kyllä olet taitava!

    VastaaPoista
  6. Kyllä pikkineidin kelpaa mennä kerhoon tuon repun kanssa. Varmaan moni kadehtii noita röyhelöitä ja vesipullotaskua. Hyvää joulun aikaa!

    VastaaPoista
  7. Aivan super kaunis reppu pikkuneidille! Ihanat kankaatkin olet löytänyt.

    VastaaPoista
  8. Ihana prinsessamainen reppu pienelle kerholaiselle. Hyvää Joulua sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  9. Ihanan suloinen, Ihanaa joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista