lauantai 16. heinäkuuta 2016

Pohjanmaan reissu

Lähdimme vierailulle pohjanmaalle ja tuliaisiksi äidille ja yksivuotiaalle pojalle ompelin omat kassit.

Äidille valmistui punainen kassi, jonka sisälle pujahti virkkauskirja. Kassi on ommeltu Päivölän tilkkukurssilta saadun Hannele-open ohjeen mukaan. Yläreunasta ja taskuosiosta leikkasin viisi senttiä matalammat mitä ohjeessa.






Pikkupojalle autokassi jonka koko on 23 x 23 cm. Kassin sisällä on aiemmin ompelemani pehmokirja.







Pistäydyimme tai oikeastaan vietimme useamman tunnin Wanhassa Markissa, eläinten vanhainkodilla. Eläinten touhuja katsellessa kului aikaa mutta olivat keksineet myös tehdä upean kaupan naisille jossa myivät kivoja vaatteita ja asusteita. Huoneita oli useita ja joka huone oli sisustettu yhdellä värillä, siis punaiset, siniset, mustat, ym.väriset vaatteet laukkuineen, huiveineen omissa huoneissaan. Kun ensin valitsin värin mikä eniten miellytti ja sieltä etsin sopivia vaatteita niin johan rupesi ostoskassi täyttymään niin että oli jo vaikeuksia valita mitä ostaisi ja ostinhan minä;)



Vanhaan puimuriin oli tehty pehmismyymälä. Tätä palvelua ei käytetty koska juuri oli noustu hotellin runsaasta aamiaispöydästä.


Kahvilan kukka-asetelmat kiehtoivat silmääni.



Tästä asetelmasta tykkäsin myös:)


Possu taas tykkäsi syödä nokkosia, huh;)


Tämä kaveri oli löytänyt mukavan paikan katolta josta pysyi tähyilemään muiden puuhia.


Useammat eläimet saivat kuljeskella täällä vapaasi ihmisten joukossa ja kivoja olivat. En vaan viitsinyt enempää kuvailla kun kuviin olisi tullut niin paljon myös paikalle tulleita muitakin ihmisiä.

6 kommenttia:

  1. Hienot ja kivat tuliaiset olet tehnyt, noista varmasti tykättiin!!
    Vanha Markki on kyllä käymisen arvoinen paikka ja samalla voi vaikka tutustua talon isäntään ja emäntää melkeen aina on jompikumpi paikalla.

    VastaaPoista
  2. Ihanat tuliaiset! Punaisen kassin malli näyttää näppärälle. Ja Wanha markki - kuulostaapa mielenkiintoiselle. Pitää laittaa paikka muistiin, jos tuolle suunnalle joskus eksymme. :D

    VastaaPoista
  3. Nyt on kassi reilusti punaisena. Tuon löytää helposti. Taskujakin on kaikelle tarvittavalle.

    VastaaPoista
  4. Hienoja kasseja olet valmistanut, varmasti autokassi miellyttää pikkupoikaa.

    VastaaPoista
  5. Mukavat tuliaiset! Varmasti oli saajien mieleen.
    Kukka- ja muut asetelmat ovat tosi hienosti rakennettu.
    Valokuvanotto voi joskus olla haasteellista kun yrittää vältellä ihmisiä :)

    VastaaPoista
  6. Ah kyllä, äiti ja poika todellakin pitivät kasseista. Herättivät ansaittua ihailua kaupunkireissumme aikana. Kiitos vielä tilkkutaiturille!

    VastaaPoista