lauantai 4. kesäkuuta 2016

Kesäpuuhastelua

Alkukesän kauniit, aurikoiset päivät tai siis iltapäivät työn jälkeen ovat kuluneet puuhastellen pihatöissä tehden kaikenlaisia puutarhahommia. Aikaa niissä kuluu niin paljon että ompelukonetta ehtii vain haikein silmin katsomaan.


Kasvihuoneeseen laitoin tomaatit, kurkut ja paprikat. 


 Tilkkutarhan Minnalta tilasin vanua tuleviin pussukoihin;) Samaan pakettiin mahtui tarjouksessa ollutta turkoosia pallokangasta joka osoittautui vielä kauniimmaksi mitä kuva näyttää - pitääköhän tilata lisää:) Ja kun tarpeeksi suuren ostoksen tekee niin kaupanpäälliseksi saa pienen kangaspalan joka sekin oli niin kaunista että siirtyyköhän sekin ostoslistalle:)

Adlibrikseltä tilasin kaksi kirjaa. Kun ei ehdi ompelemaan niin katseltavaa ainakin pitää olla! Vaikka kyllä hyllyiltänikin löytyisi kirjoja ja lehtiä mutta nehän on jo kertaalleen tai useampaan selattu ja uutta on aina kiva nähdä. Alimmaisen kirjan tilasin ihan siksi että siinä on ohje Pomada-blogin Saijan ompelemaan ihastuttavaan pussukkaan. Joskohan itsekin yrittäisin tehdä samanlaista.







Nyt on jatketava siivouspuuhia ja iltapäivällä käydään naapurissa valmistujaiskahvilla:)

Huomiseksi olen suunnitellut ompelupäivää, toivottavasti onnistuu:)

12 kommenttia:

  1. Puutarhahommat on täälläkin käynnissä, tuntuu ettei kukkapenkeistä rikkaruohot lopu millään. Helle on ollut myös aika uuvuttavaa, eipä työpäivän jälkeen paljoa jaksa eväänsä liikauttaa. Ompelukone on täälläkin saanut pölyttyä rauhassa :( .Sinulla on juuri tuollainen sopivan kokoinen kasvihuone, tuollaisen minäkin tahtoisin, saisi herkutella omilla tomaateilla ja kurkuilla. Kirsi Kirsin käsitöitä-blogista

    VastaaPoista
  2. Turkoosi kangas on kaunista ja tuo pienipalakin!
    Kivat kirjat ja olen tuota alimmaista kirjaa itsekin katsellut, mutta vielä on jäänyt mietintään. Puutarhassa riittää aina tekemistä ja siellä on muutenkin vain kiva olla ja katsella kaikkea kaunista ja uutta. Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  3. Puutarhassa on niin mukavaa, varsinkin tähän aikaan. Eikä sieltä tosiaan ehdi ompelemaan. Nyt saa ideatkin muhia :) Ja siihen tarvitaan tietysti kuvia ja materiaalia :)

    VastaaPoista
  4. Välillä pitää tehdä muutakin kuin ommella. Kasvihuoneesi on laitettu nyt niin hienoon kuntoon, että voit siirtyä hyvin kankaittesi pariin.

    VastaaPoista
  5. Sinulla on hieno kasvihuone. Voiko sinne viedä pienen tuolin ja istua sielä lukemassa jotain kirjaa? Kaunis kukka-asetelma kuistilla. Toivottavasti ompelupäiväsi onnistuu!

    VastaaPoista
  6. Täälläkin puutrha hommat päälimmäisenä. Käyn päivittäin säätietoja tulevista öistä katsomassa, sormet kun syyhyäisi istuttamaan kesäkukkia ulos ja siksi pitää vahtia yöhalloja joita nyt ehkä sitten tulossa. Tänään vedin kasvimaalle kahdenkertaisen harson taimien suojaksi jos se halla tulee.
    Olet sinä kyllä niin taitava noita kaikka ompeluksia tekemään. Ei ihme että koneelle mieli palaa kun joutuu välillä muuta tekemään.

    VastaaPoista
  7. Ihanan näköinen kasvihuone, pihapuuhaa nyt on riittämiim. Kauniit kankaat ja kirjat näyttävät houkuttelevilta. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Onpas ihana kasvihuone!!! Kun näkee blogista näitä ihania kuvia pihoista ja kukista alkaa tehdä mieli omaa pihaa!!!
    Hyvät ostokset olet tehnyt:)

    VastaaPoista
  9. Tuollainen kasvihuone on pihan kaunistus. Puutarha näyttää viihtyisältä. Kirja on kyllä kiva, suunnitelmissa on sieltä muutakin, kunhan kerkiää :)

    VastaaPoista
  10. Ihan samanlaisia tuntemuksia minullakin eli ompelukone on vain koristeena. Puutarhatyöt vievät paljon aikaa, niin kivoja kuin ne ovatkin. Ja ruoho senkun kasvaa...

    VastaaPoista
  11. Sama täällä. Ulkona puuhastelee päivät pitkät ja ompelukone hupun alla. Kauniilla auringonpaisteella ei vaan voi olla sisällä ja virkkaus ulkona istuen olikin kivaa siihen asti, kunnes olkapää alkoi vihotella.

    VastaaPoista
  12. On sun puutarhassa ja kasvihuonessa hieno järjestys. Se on kivaa, että välillä voi puuhastella ulkona. Sitten taas ompelu maistuu sateella.

    VastaaPoista