Posteljooni oli jättänyt tänään postilaatikkoon kirjekuoren jonka sisältö oli yllätys!!:)
Mukin aluseksi se ilmeisesti on tarkoitettu mutta alle en sitä laita, siinä se likaantuu:(
Pidän mukin vieressä ja ihailen:)
PS. Voisikos sitä itsekin olla yhtä mukava ja ystävällinen ja muistaa kavereita yllättäen, tätä kannattaisi miettiä! Kun se tuottaisi iloa enenmmäin kuin osaa arvatakaan!
Eilen olin kaupunkimme kirjastossa,
Kuuntelijat voivat myös tehdä käsitöitä hyväntekeväisyyteen. Neulomme äiti teresan peittoon tilkkuja. Lisäksi voi neuloa sukkia, lapasia, myssyjä, huiveja jne. Lahjoitamme neulotut tuotteet Punaiselle Ristille
Muistelen että innostuksen ja kipinän tähän(kin) sain yllätyksen lähettäjältä. Jos oikein muistan niin hän on blogissaan kertonut oman paikkakuntansa vastaavanlaisesta tapahtumasta. Siitä intoutuneena selvitin onko meillä vastaavaa ja olihan se! Tilaisuudessa oli kaksi lukijaa ja molemmilla mielenkiintoisia ja toisistaan erilaisia lukuvalintoja. Yhden palan peittoon ehdin neulomaan puolentoista tunnin aikana kun pistin puikot kilkkaamaan vauhdilla.
Nopea on ollut postipoika! Tosi kivaa, kun teidänkin kirjastossa on novellikoukku. Eikös ole ihanaa, kun joku lukee sinulle kirjaa? Laita se muki siihen alustan päälle ihan reilusti vaan.
VastaaPoistaKiitos vielä:)
PoistaLukemisen kuuntelu oli todella nautinnollista, varsinkin toinen lukijoista oli kuin luotu tehtävään, vaikka hyviä olivat molemmat. Käyntini ei jäänyt yhteen kertaan, seuraava kerta on jo merkitty allakkaan:)
Mukava yllätys tuo kaunis sydänalusta. Hienoa, että kirjastossasi on tuollainen palvelu.
VastaaPoistaYllätys oli todella mukava!!
PoistaSydämmellinen yllätys piristää aina, kiva!
VastaaPoistaKiva toiminto kirjastossa, kun joku lukee kirjaa ja voisi itse vain kuunnella:)
Ihana ja kaunis yllätys!
VastaaPoistaRakastan kirjastoja... Tuo tarinavyyhti kuulosti niin mukavalta ja samalla voi tehdä hyvää:)
Kiva ylläri. Kirjastot on minunkin mieleeni ja esim. meillä on taidenäyttelytila kirjaston yhteydessä. Aivan ihastuttavia töitä on ollut esillä ja parasta harrastelijataiteilijoilta. Myös käsitöitä.
VastaaPoistaIhana yllätys, olet oikeassa, voisi oikeasti miettiä, miten voisi yllättää ystäviä!
VastaaPoistaYstävät on niin ihania!! Samaa mieltä, että alustaa pitää suojella likaantumiselta :)
VastaaPoistaSait ihanan lahjan!
VastaaPoistaIhana yllätys <3
VastaaPoista