sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kehyksien pohdintaa

Sain yhdistettyä heinäkuussa aloittamaani työhöni blokit. Käväisin välillä harhailemassa pussukka- ja kassitehtaalla mutta nyt pääsin jatkamaan Perhosiksi nimeämääni työtä. Nimi voi vielä vaihtua kunhan työ etenee;)
Ehkä kannattaisi miettiä työ alusta loppuun ennenkuin aloittaa sen tekmisen ettei käy kuten minulle taas tässäkin kohdassa. Koko on tällä hetkellä 90x130 cm. Siis noin 15 cm pitäisi lisätä joka sivulle jotta siitä tulisi vaikka torkkupeiton kokoinen. Laitanko ainoastaan valkoisen reunuksen jonka yrittäisin tikata jotenkin kauniisti:):) vai laitanko jotain väriä mukaan. Siinäpä mietittävää:)


Tai oikeastaan mielenkiintoiseksi ja haastavaksi tilkkutyön ompelemisen tekeekin se ettei kaikkea olekaan valmiiksi suunniteltu.

15 kommenttia:

  1. Voi kun näyttää kivalta! Siinäpä sitä tosiaan miettimistä, valkoinenkin olisi hyvä, toisaalta jis haluaa 'syvyyttä' voisi ottaa vaikka yhden palojen yhteisestä väristä, esim tummanrskea tai vaalea sininen, hmm... :)

    VastaaPoista
  2. Upea! Minulla on tapana tehdä ensin ja miettiä sitten. Usein käy niin, että kankaat loppuu, samoin into. Rajaa kuvio-osa jollain tummemmalla kankaalla ohen nauhan verran ja sen jälkeen sitä valkeaa ja niitö kauniita tikkauksia. Vaikka tiheitä perhosia.

    VastaaPoista
  3. Laita reunaan lisää valkoista, mutta valkoisen keskelle perhoskankaista pieniä neliöitä pisteiksi. Silloin väriä tulee reunaankin, mutta reuna vaikuttaa perhosen keveältä.

    VastaaPoista
  4. Voi, kun tulee kaunista!
    Reunuksessa samoilla linjoilla edellisten kanssa. Reunuksen kanssa on aina miettimistä ja pohtimista, mutta luulen, että löydät hyvän ja toimivan kokonaisuuden.

    VastaaPoista
  5. Hauska työ ja mulla olis täydellinen tikkausmalli sille. 😊 Kehykseksi laittaisin jotain tummaa sinikukkaista valkoisella pohjalla. Vähän samaan tapaan kuin mun nyk postauksessa vaahteranlehdistä.

    VastaaPoista
  6. Kaunis peitto tulossa. Nuo "perhosen siivet" ovat todella kauniita kankaita valkoisella pohjalla. Mukava nähdä lopputulos:)

    VastaaPoista
  7. Kaunis ja keveä malli! Samaa mieltä reunuksista Kvilttaajan kanssa. Mielestäni se säilyttäisi peiton keveyden.

    VastaaPoista
  8. Wautsi, kaunis peitto. Olen tuota mallia joskus ihaillut, se on juuri hyvä kankaille, joita ei halua pilkkoa.

    VastaaPoista
  9. Kaunis tulee! On tässä jo tullut hyviä ehdotuksia edellä pohdittavaksi :)

    VastaaPoista
  10. On hieno! Näkisin kehyksissä paljon valkoista mutta myös väriä.

    VastaaPoista
  11. Väri voisi olla kiva. Itse laittaisin tuota tummaa turkoosia (siis mikä näyttää siltä :)

    VastaaPoista
  12. Kaunis. Itse tykkäisin valkoisesta reunasta.

    VastaaPoista
  13. Kaunis peiton alku. Minäkin laittaisin kuvio-osan reunaan värillisen tummahkon raidan ja valkoisen reunan, mutta oikein hyviltä vaikuttaa nuo muiden kin ehdotukset.

    VastaaPoista
  14. Upean näköinen, valmiina taitaa olla todella kaunis:)

    VastaaPoista