maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kesäloman makuun...........

............olen jo päässyt mukavasti viikon aikana. Kolme työpäivää tähän väliin katkaisee hetkesi loman mutta sitten taas päästään jatkamaan:)!


Vävykokelas käväisi työreissulla Saksassa ja oli siellä kaupassa käydessään muistanut ilmeisesti minutkin koska kassiin oli sujahtanut nämä lehdet:) Kiva kaveri:)





Viikonloppuna reissattiin itse tuttavien luona. Matkan varrelle sattui Soilin käsityökauppa joka olikin muuttanut Iittalasta Tuulokseen. Tarjouksesta ostin vihreän kankaan ja pari pientä palaa kesäkankaita. Puuvillavanua olen monta kertaa katsellut "sillä silmällä" ja tällä kertaa ostin sitäkin. Kaikki ostokseni pakattiin kukkakassiin jonka saa sullottua kuvassa olevan ruusun sisään.



Tuttavien luona visiteerattiin taas miesten lauluharjoitusten merkeissä. Lauantai-iltana he pitivät pienen konsertin lähistön kyläläisille. 
Näytteenä laulu: Lähtevien laivojen satama. 





"Konsertin" väliajalla nautittiin kahvia ja hyvää mansikkakakkua.






Nyt kun saatiin aitaus kasvimaan ympärille niin pupujussia ei ole enää näkynyt. Tulee sitten vielä pihaan tai ei niin kasvit on ainakin suojattu. Hyvin ovatkin kasvaneet tillit, punajuuret, sipulit ja porkkanat. 






9 kommenttia:

  1. Kun avasin verhot tänä aamuna näin ensimmäiseksi kanin kurkottelevan korkeita heinänkukintoja ja syövän ne. Maassa oli vaikka kuinka paljon vihreää, mutta ilmeisesti heinäkukinnot maistuivat paremmalle. Ilman aitaa herkkusi menisivät pupun suuhun.

    VastaaPoista
  2. Varteenotettava vävykokelas, toivottavasti tyttäresi pitää hänestä lujasti kiinni ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos jälleen konsertista! Tällainen laulaminen menee suoraan sydämeen!
    Sinulla on upea kasvimaa. Tyttäreni laittoi tänä keväänä ensimmäisen kasvimaansa, sitä on kyllä ollut mukava seurata... ja lapset tykkäävät!
    Mukavan tuliaisen olet vävykokelaalta saanut:)

    VastaaPoista
  4. Unohdin toivotella mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  5. Mukava vävy kun sinua noin muistaa. Hyvää lomaa !

    VastaaPoista
  6. Jee. Vävykokelas osaa vetää oikeista naruista, kymmenen pistettä. hauskannäköinen kauppakassisysteemi tuo ruusuinen. Ihania juttuja mutenkin kesässäsi. :)

    VastaaPoista
  7. Vävykokelas haluaa ihan selvästi tehdä vaikutuksen kokelasanoppiin!
    Erittäin kehityskelpoinen ja vakavasti otettava yksilö, sanoisin! :oD

    VastaaPoista
  8. Kyllä on fiksu vävy! Vaikka en pidä mansikoista, tuota kakkua tekisi mieli maistaa.

    VastaaPoista