Nyt olisi aihetta ja hyvä syy lähteä Hannelen tikkauskurssille Päivölään tämän kuun lopulla. Kaksi työtä on vailla tikkaamista ja sieltähän saisi varmasti hyvät ohjeet ja ideat töiden saamiseksi valmiiksi.
Tämän Sunburst-mallin olen joskus aikoinaan tulostanut koska se vaikutti kovin kiinnostavalta. Jonkinlainen ohje oli tulostuksessa mukana mutta yritin itse mukaella sitä ja kun ymmärrystä ei joka kohdassa ollut tarpeeksi niin ihan priimaa ei sitten tullut:) Kun tarkoitus oli vaan harjoitella blokkia niin kankaat valitsin sieltä kehnoimmasta päästä, eivätkä ne ole oikeita tilkkutyökankaita laisinkaan. Ommellessa kankaat venyivät ja vanuivat minne tahtoivat, siis harjoituskappaleissakin pitäisi käyttää parempia kankaita. Mitoituksetkaan eivät ihan täsmänneet. Kun heti en harjoituksessa onnistunut niin yritin uudelleen ja näin blokkeja syntyi aika monta. Kokosin ne kuitenkin yhteen ja teen työn valmiiksi. Annan sen sitten vaikka autonkorjaajalle öljynvaihtoon jotta sekin saa jotain pehmoista selkänsä alle;)
Tilkunviilaaja: pussukoiden kangasta on vielä jäjellä mutta siitä ei valmistu enää pussukoita:) (ainakaan näillä näkymin).
Marle: olet oikeassa:) kiva kuitenkin kun on monelle aistille nautintoa samalla kertaa;)
Ei kyllä venymiset ja vanumiset näy kuvassa, hienolta näyttää työsi! Ja tervetuloa vaan Päivölään :)
VastaaPoistaEn huomaaa minäkään mitään venymistä ja vanumista, vaan näen hienon työ!
VastaaPoistaHerranjestas, ei tuota nyt autonkorjaajalle ainakaan pidä antaa. Ainakaan selän alla pidettäväks, jos on pakko autonkorjaajaa lahjoa, niin mahan päälle pantavaks sitten. Hieno tuosta on tullut, vaikka joku blokki vähän vinoilisikin. Suorastaan ihana.
VastaaPoistaTuo on ihanan erilainen peitto. Hyvä tikkaus kätkee pikkuvirheitä. Isoja ei todellakaan näy. Olisi kivaa jos voitaisiin tavata Hannelen kurssilla. Ilmoittauduin jo sinne.
VastaaPoistaUpeat auringot! Ei se sovi ollenkaan öljyn kanssa!
VastaaPoistaTurhan vaatimaton olet. Tilkkutyösi on hieno ja jos siinä on mitään epätarkkuuksia, ne eivät erotu. Tikkausta peliin niin tästä tulee upea! Ei mitään rättikamaa todellakaan.
VastaaPoistaNäyttää hyvältä kun niitä on paljon! Itse huomaa aina virheet, muut ei!
VastaaPoistaIhnat värit ja muutenkin kaunis kokonaisuus. Kiitos muuten vielä ihanasta tarjan päivän paketista. siinä oli vaikka mitä. Esim se kortti oli tosi hieno ja ideana hyväAjattelin tehdä vähän samaa ideaa käyttäen ristiäiskortin KIITOS!
VastaaPoistaKuten Tilkunviilaaja sanoi, olet turhan vaatimaton, Kauniit, upeat auringot olet loihtinut peittoosi. Kelpaa ihan muuhun kuin autoremontin pehmikkeeksi.
VastaaPoistaApua, miten upea peitto! Autonkorjaajalle ehkä, muttei öljynvaihtoon!!
VastaaPoistaTuo peitto kuuluu auringonpalvojalle, niin ihana se on! Loistetta koko pinta!
VastaaPoistahieno työ
VastaaPoista