sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Singorinan sisko


Singorina-pussi sai siskon. Molemmilla pussukoilla on sama koko, tässä versiossa pohjaraidoitus nousee vähän enemmän etu- ja takakappaleen puolelle ja vetoketjureunus on vähän korkeampi. Kuvioita ei ole mitenkään kohdennettu, siinä eroavuudet.Vielä kokeilen yhden version tällä kankaalla ja vetoketjuompelulla sitten on taas vuorossa muut puuhat. Molemmat singorinat ovat etu- ja takapuolelta samanlaiset.





Eilinen päivä kului mukavasti retkeillen:) Tutustuimme kotimaan meille uuteen kohteeseen. Minä niin tykkään kuljeskella näissä vanhoissa kaupungeissa ja poiketa niiden pikkuputiikkeihin ja kahviloihin. Tänne mennään kesällä uudelleen, vietetään aikaa tutustumalla laajemmalti kohteeseen, näin talvisella säällä kun ei viitsi kahvitermarin kanssa vielä istuskella nauttimaan luonnon katselemisesta.





Tyttärelle ompelin kaksi tyynyä kokoa 65 x 65cm. Päälliset ovat Askon jokin aika sitten olleen tarjouksen pikkumatoista. Sivureunat sai ommeltua koneella päällipuolelta mutta ylä- ja alareuna oli ommeltava käsin. Reunat taitettiin toivomuksesta näkyviksi, siis niin että koneen olisi pitänyt ommella mattoa nelinkertaisena, tähän ei kone pystynyt, kokeilin ja neula meni poikki - luovutin heti alkuunsa:)




7 kommenttia:

  1. Kiva pusskka tämäkin, tuo kangas on kyllä kaunista ja raitakangas sopii hyvin!

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että teit Signorinalle siskon. Siskot on kivoja, itsekin vietin monta päivää pitkästä aikaa siskoni kanssa. Seuraavan kerran tapaamme vasta joskus toukokuussa. Eikä se haittaa, jos toinen siskos menee jonnekin kauemmas, onhan ne kuitenkin olemassa. Mattotyynyt ovat hienot, mutta varmaan aika kova työ ommella käsin. Mikä kaupunki, Raumako?

    VastaaPoista
  3. Yhtä kaunis kuin isosisko. Hienosti olet piilottanut vetoketjun.

    VastaaPoista
  4. Mukava sisko! Siis niin siisti!
    Rauhalliset kaupunkikuvat, ymmärrän että kesällä uudestaan!
    Hyvät tyynyt tuli, muttei varmasti ollut helppoa.

    VastaaPoista
  5. Sisko on yhtä sievä kuin siskonsakin. Mutta hyvä, että on vähän eroa, ettei kuitenkaan kaksosiksi luulla.

    VastaaPoista
  6. Ihanat kankaat pussukoissa! Niin kirkkaat ja selkeät värit ja kuviot ja väriyhdistelmät. Pisti ihan miettimään josko jostain vastaavasta pitäisi ommella eräääseenkin olohuoneeseen parit tyynyt ;)

    PS. Laittelin eilen postia tulemaan ja vähän (paljon) jännitän mitä siitä meinaat.

    Iloista kotimaanmatkailureissua, jos on vielä meneillään!

    VastaaPoista
  7. Kivaa kotimaan matkailua. Nyt sitten kilpailu: mikä kaupunki? Vai onko vaikkapa kylä? Voisi olla Hauhon vanha raitti tai sitten joku rannikon kaupunki. Tuollainen matkailu on todella nautittavaa.

    VastaaPoista