sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kansalaisopiston kukkarokurssi

Selasin alkusyksyllä ilmestynyttä kansalaiopiston kurssiohjelmaa sillä silmällä että haluaisin osallistua johonkin kurssille. Olisi mukava tehdä jonkun porukan kanssa yhdessä jotakin kun muuten tulee yksin nyhrättyä kaikenlaista.
Ainoa mieleiseni kurssi oli tuo kaksi päivää kestävä kukkarokurssi. Opettajana toimi sama rouva joka aikoinaan vuosia sitten oli opettajana ensimmäisellä tilkkutyökurssillani. Myös aurinkovärjäyksen kävin hänen opissaan.
Perjantai ja lauantai olivatkin sitten niin mukavat päivät kun osasin jo arvella:) Kurssille olikin ollut kova kysyntä, nytkin oli paikalla 12 naista ja kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan. Ovat kuulemma kevääksi suunnitelleet uutta kurssia. 
Saimme hyviä kaavoja eri mallisiin kukkaroihin/pussukoihin ja opit kaavojen suurentamiseen ja pienentämiseen sekä kaavojen valmistamiseen kehyksen mukaan. Tietenkin myös muita niksejä jotta kukkaroista tulisi mahdollisimman kauniita. Aika helppoja ne ovat valmistaa kun vaan malttaa pysyä tarkkana:)



Suunnittelua ja kankaiden valintaa.



Kurssin tuotoksia.

Omat aikaansaannokset.




10 kommenttia:

  1. Kivoja kukkaroita syntyi; niitä on kyllä hauska tehdä!

    VastaaPoista
  2. Eikö vain ollutkin kivaa :) Eikä ollenkaan niin hankalaa, kuin olisi voinut kuvitella - tarkkuus ja huolellisuus on tietysti valttia!

    VastaaPoista
  3. Hienot kehyskukkarot! Olis munkin pitänyt vaan osallistua jollekin kurssille, eikä vaan naputella kirjallisten ohjeitten mukaan ;)

    VastaaPoista
  4. Hieno kurssi ja ahkerana olet ollut! Kauniita kukkaroita! Ajatella että saa kukkaron juuri siitä kankaasta kuin haluaa - olen vielä siinä uskossa että mahdottomia tehdä :)
    (huomasitpas poissaoloni :) hyvä että kerroin)

    VastaaPoista
  5. Hienoja ja noin monta kukkaroa olet tehnyt!
    Kursseilla oppii aina jotin uutta ja kivaa:)

    VastaaPoista
  6. Paljon kauniita kukkaroita olet saanut valmiiksi kurssilla. Minullakin on kahdet kehykset ostettuna, pitäisi vain oppia tekemään pussi niiden ympärille.

    VastaaPoista
  7. Mahtava upeita kukkaroita! Ihania kankaita teillä oli siellä.

    VastaaPoista
  8. Kurssia tarvittaisiin tännekin, haluaisin oppia kehyskukkaroiden teon. Kivoja kukkaroita on kurssilla syntynyt!

    VastaaPoista
  9. Varmasti kiva kurssi. Tuollaiset lyhyet on kivoja, ettei tarvitse sitoutua koko syksyksi. Nykyään saa niin ihania kukkaronkehyksiäkin.

    VastaaPoista
  10. Voi mahdoton mikä määrä ja laatu! Kerrassaan upeita.

    VastaaPoista